Kauppias: Muiden laittaminen etusijalle on menestykseni salaisuus

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Yli kymmenen vuotta sitten aloitin lähikauppiaana. Tuolloin lähiseudun asukkaita tuli luokseni ja ehdotti: "Pyytäisit ennustajaa katsomaan? Muutamia kauppoja ja ravintoloita on avattu täällä ennenkin, mutta mikään niistä ei ole toiminut kauan."

Hymyillen ajattelin, etten tarvitse ennustajaa. Harjoitan Falun Gongia.

Noudattaen Falun Gongin periaatteita Totuudenmukaisuus, Myötätunto ja Kärsivällisyys kohtelen kaikkia asiakkaitani ja naapureitani aidolla ystävällisyydellä. Kauppani ei ole mennyt konkurssiin, vaan päinvastoin, liiketoimintani kasvaa.

Asiakkaiden laittaminen etusijalle

Monet lähikaupat Kiinassa kieltäytyvät ottamasta vastaan palautuksia, siitä huolimatta, että niiden laatu olisi hyvä. Itse olen kuitenkin aina ottanut vastaan palautuksen, vaikka pakkaus olisi avattu, enkä voisi enää myydä sitä. Asiakkaiden tyytyväisyys on minulle kaikista tärkeintä.

Aina silloin tällöin jotkut asiakkaat vahingossa jättävät rahaa tai muita tavaroitaan kauppaan, ja teen parhaani saadakseni ne palautettua oikeille omistajille.

Kerran löysin kaupan kylmiöstä laukun, jonka sisällä oli yuaneja (noin 1000 USD). Odotin koko aamun, mutta omistaja ei tullut takaisin. Löysin kukkarosta käyntikortin ja soitin siinä olevaan numeroon. En ollut varma, oliko henkilö, jolle puhuin, laukun omistaja, siksi yksinkertaisesti kysyin oliko hän kadottanut jotain. Hän oli kadottanut laukun ja tuli hakemaan sen. Hän kiitti minua vilpittömästi ja yritti antaa kaksisataa yuania.

”Ne ovat sinun rahojasi”, sanoin hänelle. ”Kaikki on palautettava sinulle. Harjoitan Falun Gongia, joka opettaa ihmisiä aina ajattelemaan muita.”

Vastaanottavaisen ympäristön luominen

Kaupastani on muodostunut kokoontumispaikka naapureilleni. Kesällä laitan useita tuoleja kaupan ulkopuolelle ja talvella siirrän ne sisälle. Vaikka naapureilla ei olisi mitään ostettavaa, he tykkäävät tulla kauppaani joka päivä.

Järjestän tavarat siististi hyllyille ja pidän kaupan puhtaana. Teen lootuskukkia koristamaan pöytiä. Esillä on kauniita Falun Gongin kalentereita ja ovella riippuu koristeita, joissa on Falun Gongista kertovia runoja, joilla välitän asiakkaille tietoa vainosta.

Eräs mies tuli ostamaan leipää. Keskustelun aikana hän valitti, että yhteiskunta oli muuttunut huonoksi ja hänen poikansa ei kuuntele häntä.

Selitin hänelle, että Jiang Zemin, entinen kommunistipuolueen johtaja, oli syyllinen yhteiskunnan rappioon. Kommunistiset virkamiehet ovat korruptoituneita, ja moraali on rappeutunut. Sanoin hänelle myös, että kommunistipuolue on vainonnut Falun Gongia ja tehnyt monia muita rikoksia, mikä johtaa lopulta karmiseen takaisinmaksuun. Siten kaikkien etu on puolueesta eroaminen.

Hän oli Puolueen alajärjestön, Nuorten pioneerien, jäsen. Autoin häntä eroamaan tästä jäsenyydestä verkkosivuilla.

”Käynti myymälässäsi kannatti!”, hän sanoi.

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2017/3/13/162481.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.