Falun Gongin harjoitusmenetelmää esiteltiin joogafestivaaleilla

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

 

Helsingin Ruoholahdessa sijaitseva Kaapelitehdas, joka aiemmin toimi tuotantolaitoksena, on nykyisin Suomen suurin kulttuurikeskus, missä toimii taidekouluja, tanssikeskus, radiokanavia, museoita, yhdistyksiä ja yrityksiä.

 

 

Näissä tiloissa järjestettiin viidennen kerran Joogafestivaalit 25. - 26.2.2017. Tapahtuman teemana oli Tasapaino. Vierailla oli mahdollisuus tutustua ja kokeilla eri joogamenetelmiä, meditaatiota ja muita erilaisia terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitoon tarkoitettuja hoitoja ja harjoituksia. Myös terveellinen ruoka- ja juomapuoli oli hyvin edustettuna. Tapahtuma on suosittu, ja näytteilleasettajien osastoilla liikkui paljon ihmisiä.

Myös Falun Gong kiinnosti. Jotkut olivat etsineet harjoittajien osastoa saadakseen tietoa menetelmästä ja harjoituspaikoista. Harjoitusliikkeitä oli mahdollisuus opetella paikan päällä.

Falun Gongin harjoittajiin kohdistuva vaino Kiinassa järkytti, "miten tällaista voi tapahtua nykyaikana". Joidenkin oli vaikea edes puhua asiasta. Mutta monet olivat jo aiemmin saaneet tietää vainosta harjoittajien muissa tapahtumissa, ja nyt he saivat lisätietoa. Tarvittiin myös tosiasioiden selventämistä niin materiaalien kuin keskustelujenkin avulla, koska edelleen on ihmisiä, jotka eivät tiedä tosiasioita vainon taustalla.


* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.