Intia: Falun Gongin bengalinkielisillä kirjoilla kysyntää Kalkutan kirjamessuilla

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kalkutta (Bengaliksi Kolkata) on Intian seitsemänneksi suurin kaupunki ja Länsi-Bengalin osavaltion pääkaupunki. Kalkutta on pitkään ollut tunnettu kirjallisesta ja taiteellisesta perinteestään. Siellä ihmiset arvostavat erityisesti taidetta, ja näin ollen Kalkuttaa onkin usein sanottu Intian kulttuuripääkaupungiksi tai Intian kirjallisuuden pääkaupungiksi.

 
 
 

Paikalliset Falun Gongin harjoittajat olivat varmistaneet messupaikkansa jo kolmantena vuonna peräkkäin suosituilla Kalkutan kirjamessuilla, jotka ovat maailman suurimmat ei-kaupalliset kirjamessut, Aasian suurimmat kirjamessut, ja kaikkiaan niille osallistui vuosittain noin 2 miljoonaa kävijää. Kirjojen lisäksi messut tarjoavat oivallisen tilaisuuden piknikille, lauluntekijöille ja makutuomareille.

Harjoittajia tuli messuille tukemaan Bangaloresta, Nagpurista ja Punesta. Myös Vietnamista ja Etelä-Koreasta oli muutama harjoittaja. Kaksi vietnamilaista harjoittajaa, jotka olivat olleet viime vuonna, sanoivat haluavansa tulla joka vuosi, koska intialaiset ovat niin mutkattomia ja sydämeltään aitoja. He sanoivat myös, että koska jooga on suosittua Intiassa, lähes jokainen vertaa Dafaa joogaan, ja siksi heillä on suuri tehtävä poistaa kaikki väärät käsitykset ja selventää, millä tavalla Dafa on erilainen.

Harjoittajien messupaikalla oli koko päivän valtava tungos. Harjoitusten esittely ja opettelu kiinnostivat messuvieraita. Viereisten esittelypaikkojen ihmiset halusivat tietää, miksi Dafan esittelytila oli aina täynnä. Oli mahtavaa nähdä ihmisten seisovan ja lukevan Falun Gongista esittelypaikan suurilta tauluilta. Se oli helppoa, sillä teksti oli niin isoa ja selkeää. Jotkut iäkkäät ihmiset istuivat esittelypaikalla ja lukivat kirjoja jonkin aikaa, ennen kuin ostivat niitä.

34 vuotta kestänyt kommunistihallinto päättyi Länsi-Bengalissa noin 8 vuotta sitten. Eräs vanhempi herrasmies sanoi: "Olemme nähneet jo yli 30 vuoden aikana Länsi-Bengalissa, kuinka kommunistihallinnon alaisuudessa työleirejä käytettiin, ja kuinka niin monet ihmiset kuolivat. Kommunismin näkee murenevan kaikkialla maailmassa.” Toinen mies järkyttyi, kun hänelle kerrottiin Kiinan hallinnon hyväksymästä elinryöstötoiminnasta mielipidevangeilta, ja vaati todisteita. Harjoittajat pyysivät häntä lukemaan Kilgourin ja Matasin raportit ja käymään Minghuin verkkosivuilla. Kiinan taloudellisen nousukauden vuoksi nuoret tarvitsivat hiukan enemmän selvennystä, koska heille ulospäin näkyvä menestys saattaa johtaa heidät helposti harhaan.

Ihmiset tunsivat vetoa bengalinkielisiin Falun Gong -kirjoihin. Usein kävi niin, että kun messupäivä oli päättymässä, ihmisiä tuli takaisin ostamaan kirjoja. Monet ostivat kirjoja omaisilleen.

Tänä vuonna harjoittajilla oli tarjous, joka kannusti kaikkia Dafa-kirjan ostaneita. Heille annettiin mahdollisuus oppia paikan päällä ensimmäinen harjoitus. Tämä toimi hyvin, koska useimmat heistä sanoivat tunteneensa energiaa ja keveyttä.

Eräs perhe, joka oli ostanut Dafa-kirjoja viime vuonna, oli harjoittanut ahkerasti. He kertoivat ihmisille harjoitusten hyödyistä, ja se kannusti monia ostamaan kirjoja. Jotkut kirjan ostaneet vanhemmat ihmiset sanoivat ymmärtävänsä sitä paremmin, koska käännös oli paikallisella kielellä ja hyvin toteutettu. He kertoivat ihmettelevänsä, miten heidän kipunsa ja särkynsä olivat helpottuneet vain lyhyen lukemisen jälkeen, ja he olivat vakuuttuneita kirjan hämmästyttävästä voimasta.

Tänä vuonna poliisi ja turvallisuushenkilökuntaa saapui jälleen paikalle ryhmissä, ja he toivat myös sukulaisiaan. He sanoivat haluavansa järjestää harjoitusten esittelyä henkilökunnalleen.

Kaikki Kalkutan kirjamessuille osallistuneet harjoittajat kokivat sen loistavana mahdollisuutena tavoittaa niin paljon ihmisiä ja antaa lisätietoa Falun Gongista. He odottavat jo osallistumista ensi vuoden tapahtumaan ja suunnittelevat parempia tapoja tavoittaa enemmän ihmisiä.

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2017/2/21/162258.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.