Musiikillisen tasoni ja taitojeni parantaminen.

Euroopan kokemustenvaihtokonferenssi 2016.
 
Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Tervehdys Mestari
Tervehdys harjoittajat

Olen soittanut huilua Euroopan Tian Guo -marssiorkesterissa vuodesta 2013, ja olen harjoittanut Falun Dafaa lähes kymmenen vuotta. Marssiorkesterissa minulla oli henkilökohtainen opettaja kahden ensimmäisen vuoden aikana, mutta valitettavasti hän ei opettanut minulle mitään tekniikkaa tai musiikillisia taitoja.

Viime vuonna viimeisen Lontoon esiintymisemme yhteydessä tunsin todella sydämessäni paraatin jälkeen, ettei musiikillinen tasoni ollut hyvä. Kotiin palattuani aloin siis ensi töikseni etsiä toista opettajaa laittaakseni kaikki ponnistukseni siihen, että saavuttaisin Mestarin meiltä vaatiman tason:

“Dafa-opetuslapsen on tehtävä kaikki vakaasti ja laitettava asioihin sydämensä, eikä hänen pidä olla kiintynyt aikaan tai ajatella liikaa. ”Teidän on todellakin tehtävä parhaanne siinä, mitä teidän on määrä tehdä, ja [tällöin] asiat sujuvat hyvin.” (Fa’n opetusta maailmanlaajuisena Falun Dafa -päivänä 2014)

Mutta heti kun olin päättäväinen tekemään niin, yhtäkkiä kaikenlaisia häiriöitä ilmaantui. Vuodesta 2014, sen jälkeen, kun Shen Yun oli esiintynyt Barcelonassa, aloin tuntea nivelkipua, ja ajan mittaan kipu tuli yhä vakavammaksi leviten kaikkialle kehooni.

Kun Marssiorkesterin tapahtumat olivat ohi lokakuussa 2015, pystyin ottamaan yksityistunteja 2-3 kuukauden ajan ja sitten lakkasin käymästä tunneilla kivun vuoksi. Laihduin paljon, saatoin hädin tuskin istua lattialla, ja tarvitsin apua jopa pukeutumisessa, ja hartiani ja kehoni painuivat kaarelle. En edes näyttänyt terveeltä. Kysyin itseltäni: Mitä tämä on? Mitä teen väärin? Katsoessani taaksepäin kultivoinnin polkuani näin suuren kiintymyksen mukavuuteen. Välillä käänsin ajatukseni muualle katsomalla televisiota enkä herännyt joka aamu lähettämään oikeamielisiä ajatuksia.

Vuoden 2016 alussa menin Barcelonaan promotoimaan Shen Yunia. Oikea polveni oli todella kipeä, mutta en luovuttanut missään vaiheessa, vaan jatkoin työtä valittamatta.

Vähitellen aloin opetella Alexander-tekniikkaa, mikä auttoi minua korjaamaan joitakin kehoni huonoja asentoja ja rentouttamaan olkapäitäni, jotta saatoin jälleen soittaa huilua.

Helmikuussa ilmoitettiin, että Marssiorkesterilla olisi harjoitukset rouva Zhoun kanssa Lontoossa, mikä sai minut kiirehtimään, ja se painosti minua aloittamaan uudelleen soittotunnit. Otin nopeasti yhteyden opettajaani.

Pian sen jälkeen minulla oli ensimmäinen oppitunti, ja opettaja huomasi, ettei soittoni ollut yhtä jähmeää kuin aikaisemmin, ja hartiani olivat rennommat eivätkä niin kireät kuin aikaisemmin. Minun piti opetella erityisesti Pyhä laulu ja Voitonriemuinen laulu, koska… Ajattelin, etten koskaan pystyisi soittamaan niitä, koska soitto oli nopeaa.

Mutta opettajani osoitti jokaisen laulun nuotista kaikkein vaikeimpia ja nopeimpia kohtia ja sanoi minulle sitten: “Sinun täytyy soittaa nämä kohdat ainakin 20 kertaa joka päivä, jos haluat saavuttaa tason.” Esimerkiksi, jos nuotissa on kahdeksan peräkkäistä nopeaa nuottia, hän sanoi, että minun pitäisi aloittaa kahdesta ensimmäisestä nuotista ja soittaa niitä toistuvasti niin nopeasti kuin pystyn, ja sitten kolme ensimmäistä nuottia ja sitten lisätä neljäs nuotti, sitten viides aina kahdeksanteen nuottiin asti. Näin sormeni tottuivat nuottien vaatimiin asentoihin, ja vähitellen soitin ne nopeasti.

Tietenkään sen saavuttaminen ei ole niin helppo tehtävä, ja edelleen harjoittelen ja parannan taitojani. Nyt sointini, hengitystekniikkani ja sormieni asento huilulla ovat paljon parempia kuin ne olivat viime vuonna.

Huhtikuussa meillä oli harjoitukset rouva Zhoun kanssa, joka on Tian Guo -marssiorkesterin johtaja USA:ssa. Hän todella halusi välittää meille saavuttamansa tiedon ja kokemuksen. Kuuntelin keskittyneesti enkä halunnut menettää sanaakaan hänen puheestaan 4-5 päivän koulutuksen aikana. Hän oli hyvin myötätuntoinen ja kärsivällinen kanssamme, vaikka emme ole erityisen ammattimaisia eikä meillä ole kovin hyviä musiikillisia taitoja… ja tapa jolla hän opetti meitä… yhtenä hetkenä minusta näytti siltä kuin Mestarimme olisi opettamassa meitä. Minulla oli tämä tunne lähes koko ajan.

Koska nopeutin aina nuotteja soittaessani, eräs rouva Zhoun vinkki auttoi minua hidastamaan, jotta en kiirehtisi jatkuvasti. Hän sanoi: “Kun soitat, sinun pitäisi sanoa nuottien nimet hitaasti mielessäsi, eikä nuotteihin kirjoitetulla nopeudella. Silloin sormesi kiinnittävät huomiota mielessäsi olevaan tempoon, etkä ole koko ajan niin kiireinen.”

Koulutuksen viimeisenä päivänä hyvin monet harjoittajat lähtivät, ja meitä ei ollut niin monta, mutta kun soitimme lauluja sinä päivänä, ensimmäistä kertaa kuulin orkesterimme soittavan yhtenä, yhtenä ainutlaatuisena ja harmonisena soitantana. Tämä sai minut vieläkin sinnikkäämmäksi edistymisessäni.

Paremman ymmärryksen saaminen siitä, kuinka olla ahkerampi.

Tänä vuonna meillä oli ensimmäistä kertaa kiertue Itä-Euroopan maissa. Olin malttamaton osallistumaan tälle matkalle, mutta samaan aikaan olin hieman peloissani nivelkipujeni vuoksi. Kannoin varmuuden vuoksi mukanani lääkevoidetta kivunlievitykseen. Mutta toiveeni olla kaikkina näinä päivinä Marssiorkesterin mukana oli suurempi kuin pelkoni. Tiedän, että harjoittajana minun ei pitäisi olla peloissani. Mutta joskus kipu oli niin voimakas ja sitä oli kaikkialla, että en voinut kestää sitä enää, joten käytin lopulta lääketieteellisiä keinoja.

Yritän aina muistaa nämä Mestarin sanat:

”Kun jotakin on vaikea kestää, koettakaa kestää se. Kun jokin vaikuttaa mahdottomalta, tai sen sanotaan olevan vaikeaa, voitte ainakin kokeilla ja ottaa selvää, onko se tosiaan mahdotonta. Jos todella pystytte siihen, huomaatte, että ”ohitettuanne varjoisat pajut näette kukkien loiston ja seuraavan kylän taivaanrannassa!” (Yhdeksäs luento, Zhuan Falun)

Vain muutamaa päivää ennen matkaa, kun olin harjoittelemassa, yhtäkkiä kaksi huilun läppää (H- ja B-sävel) putosi maahan, sillä ne oli kiinnitetty yhteen yhdellä erittäin pienellä ruuvilla. Olin sillä hetkellä hyvin rauhallinen ja ajattelin, mitä minun pitäisi tehdä niiden korjaamiseksi. Muistin yhtäkkiä vanhan huiluni, joten nostin sen käteeni ja näin, millainen läppien järjestys oli, ja sitten laitoin ne samaan järjestykseen ja korjasin ne kaikki yhteen pienellä ruuvilla. Jälkeenpäin ihmettelin, miksi tämä tapahtui, ja se sai minut tarkistamaan kaikki huilun ruuvit ja korjaamaan ne vahvemmiksi. Jos tämä tapahtuisi kiertueen aikana ja menettäisin nämä läpät, en varmasti pystyisi soittamaan. Meidän täytyy huolehtia soittimistamme ja kohdella niitä asianmukaisesti, sillä ne ovat meidän välineitämme tuntevien olentojen auttamisessa.

Itä-Euroopan kiertueellamme ensimmäisessä kaupungissa jaoin hotellihuoneen kiinalaisen harjoittajan kanssa. Kun tapasimme, hän kertoi terveysongelmastaan, joten vastasin, että “siinä tapauksessa meitä on kaksi”.

Minulla oli ollut päänsärkyä jo parin edellisen viikon aikana, ja hän kertoi minulle, että pitäisi vain kieltää vanhat voimat eikä tunnustaa tätä kipua. Lähetimme yhdessä oikeamielisiä ajatuksia, ja tunsin oloni paljon paremmaksi. Seuraavina öinä hän yleensä heräsi tekemään samoin. Olin vaikuttunut hänen ahkeruudestaan tässä asiassa. Kun meillä oli mahdollisuus, teimme sen yhdessä, ja asiat sujuivat vähitellen paljon paremmin. Päänsärkyni katosi, eikä minulla ollut enää nivelkipuja. Pidän todella arvossa tätä mahdollisuutta ymmärtää paremmin oikeamielisten ajatusten merkitys ja vaikutus.

Oikeamieliset ajatukset

Ne syöksyvät kuin salamat kosmisiin korkeuksiin
jyristen valtavalla voimalla
Ne yltävät taivaiden tuolle puolen
Ne pyyhkäisevät halki kosmoksen – mikään soppi ei jää kajoamatta –
poistaen viipymättä kaiken, mikä on rappeutunutta ja poikkeavaa
(Li Hongzhi)

Kun päivät kuluivat kiertueen aikana, tunsin kuinka kehoni elpyi jälleen, ja kuinka Mestari auttoi minua puhdistamaan sen. Aamulla, kun teimme harjoituksia, tunsin voimakkaan lämpimän virran oikean jalkani ympärillä, ja tätä tapahtui hyvin usein. Tämä auttoi minua paraatien aikana unohtamaan itseni ja keskittymään lauluihin, marssiin ja orkesterin johtajaan. Mutta tänä vuonna havaitsin että huomioni kiinnittyi hieman enemmän ympärillä oleviin asioihin, ja kun tätä tapahtui, aloin lähettää oikeamielisiä ajatuksia tai lausua Lunyu’ta ulkomuistista.

Seuraavina päivinä meillä oli paraati Budapestissa, ja sade yllätti meidät aamulla. Ajattelin, ettei meidän pitäisi menettää mahdollisuutta soittaa parlamentin ja Kiinan lähetystön edessä. Pian sen jälkeen, kun paikalliset harjoittajat etsivät meidät ja ostivat meille sadevaatteet, joku meistä sanoi, että emme aio pukeutua niihin. Siispä ajattelin mielessäni: “Eli ainoa asia, jonka tarvitsemme, on mennä ulos busseista ja soittaa.” Ja viidessä minuutissa Marssiorkesteri oli parlamentin edessä valmiina soittamaan. Sain melkein kyyneleet silmiini ja tunsin oloni niin upeaksi, että ajattelin: ”Mikään ei voi pysäyttää meitä”. Sade jopa paheni paraatin aikana; jotkut ihmiset olivat todella yllättyneitä ja ottivat meistä valokuvia. Kenkäni ja sukkani olivat läpimärät; en voinut tuntea sormiani, mutta jatkoin silti soittamista… sillä hetkellä ajattelin jopa sitä, kuinka moni ihminen saattoi nähdä meidät, ja kun katsoin ympärilleni, jotkut harjoittajistamme soittivat kuin mitään ei olisi tapahtunut, ja tämä kannusti minua jatkamaan. Kun pysähdyimme lähetystöllä, poliisit olivat suojassa sateelta, mutta me kaikki yhdessä jäimme eturintamaan kuin sotilaat soittaen ja soittaen. Tunsin meidän olevan kuin voittajia, ja musiikki kosketti sydäntäni hyvin erityisellä tavalla; toivottavasti se kosketti myös lähetystön ihmisiä.

Krakovassa jaoin jälleen huoneen kiinalaisen harjoittajan kanssa. Ymmärsimme hädin tuskin toisiamme kielimuurin vuoksi. Ennen nukkumaanmenoa hän käytti Google-kääntäjää kysyäkseen minulta, heräisinkö hänen kanssaan 4:50 tekemään viidennen harjoituksen. Pohdin, pystyisinkö siihen, mutta vastasin nopeasti peukaloa nostamalla, että tekisin sen. Seuraavana aamuna hän herätti minut siihen aikaan. Istuin sängyllä, ja hän oli lattialla valmiina meditaatioon. Yritin pysyä hereillä ja tein hädin tuskin puolen tunnin meditaation ja nukahdin siihen asti, kunnes oli oikeamielisten ajatusten lähettämisen aika. Huomaan aina, että kiinalaiset, joiden kanssa olen tekemisissä, ovat niin ahkeria tekemään harjoituksia 4-5 aikaan aamulla huolimatta siitä, milloin he menevät nukkumaan. Minun täytyy vielä poistaa tämä käsitykseni: “Jos en nuku tarpeeksi, olen hyvin väsynyt seuraavana päivänä”. Mutta 10 päivän kiertueemme aikana vaikutti selvästi siltä, että pystyimme kestämään, vaikka emme nukkuisi tai jos nukuimme vain muutaman tunnin. Minun on siis edelleen poistettava tämä ajatus ja työskenneltävä sen eteen kovasti.

Viimeisenä päivänä Varsovassa, kun olimme tulleet takaisin hotellille, kokoonnuimme puutarhaan kuuntelemaan kahden harjoittajan huilunsoittoa. Musiikki oli herkkää ja koskettavaa. Kun he olivat soittaneet jonkin aikaa, yhtäkkiä nuori nainen tuli paikalle hyvin yllättyneenä ja sanoi kuulleensa musiikkia huoneeseensa ja tulleensa alas katsomaan, mistä musiikki tuli. Sitten hän kysyi minulta, mistä olemme kotoisin ja missä hän voisi kuunnella musiikkiamme. Kerroin hänelle, että olemme Itä-Euroopan kiertueella, ja että tämä oli viimeinen päivämme. Hänestä se oli todella sääli kuulla, mutta annoin hänelle nettisivumme osoitteen ja kirjoitin Tian Guo -marssiorkesterin nimen. Sitten selitin hänelle paraatiemme tarkoituksen ja selvensin totuuden Falun Gongista. Jotkut harjoittajat antoivat minulle nopeasti esitteen ja lootuskukkia, ja nainen näytti niin onnelliselta tavatessaan meidät. Ajattelin, miten merkittävä kohtalonsuhde hänellä oli.

Muistan Mestarimme Tian Guo -marssiorkesterin Jingwenin:

Tian Guo -marssiorkesteri

Fa’n rummut ja torvet ilmaisevat jumalallista mahtia
Puhdistaen kaikenlaisen pahuuden,
kutsuen sieluja takaisin taivaaseen
Taivas ja maa ihastelevat hämmästyksissään
kun Orkesteri pelastaa elämiä ajan lopussa
Sen mahtava valo loistaa
kosmisessa Fa-oikaisussa

Haluaisin kiittää kaikkia uusia tulokkaita ja hyvin nuoria harjoittajia, jotka antoivat minulle myös hyvän esimerkin soittamalla erittäin hyvin, erityisesti huilusektiossamme. Vaikka he kestivät kaikki marssit, pitkät matkat, sateen ja kuumuuden, he aina hymyilivät. Pidän arvossa kaikkien ympärilläni olevien harjoittajien kokemusten jakoa, harjoittajiemme laulun kauneutta tauoillamme, jokaisen paraatin yhdessä kävelemisen iloa, Fa-opiskelua yhdessä, harjoitusten tekemistä, aikaa, jonka olimme yhdessä. Se on paras matka, jonka olen tehnyt Tian Guo -marssiorkesterin kanssa.

Kiitos Mestari tästä upeasta mahdollisuudesta auttaa tuntevia olentoja, ja avustasi saavuttaaksemme paremman ymmärryksen kultivoinnissamme, ja myötätunnostasi ja huolenpidostasi kaikkina aikoina.

Olkaa ystävällisiä ja huomauttakaa minulle, jos jokin ei ole Fa-periaatteiden mukaista.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.