Kokemuksia Shen Yun -esityksen koordinoinnista

Arvostettu Mestari, kanssaharjoittajat

Olen harjoittaja Saksasta. Haluan kertoa teille joitakin kokemuksiani Shen Yun -esityksen koordinoinnista Euroopan saksankielisillä alueilla viime kuukausina.

Tänä vuonna New Yorkin Fa-konferenssin aikana Mestari opetti Fa'ta erityisesti eurooppalaisille harjoittajille. Kokouksessa Mestari nimesi minut koordinoimaan Shen Yun -projektia saksankielisillä alueilla. Itse asiassa ennen tätä kokousta Shen Yun -ryhmän ollessa vielä kiertueella Euroopassa Shen Yun -toimisto oli jo ilmoittanut minulle tästä päätöksestä. Vaikka hyväksyinkin tämän pyhän tehtävän, niin rehellisesti sanottuna, en tosiaankaan tiennyt mistä aloittaa. Viime vuosina olen seurannut Shen Yun -ryhmän mukana ympäri Eurooppaa, ja tärkeimmät tehtäväni ovat olleet vastuu logistiikasta ja teknisestä puolesta takahuoneessa. En ole itse osallistunut koordinointiin ja lipunmyyntiin. Viime vuosina Euroopan saksankielisissä maissa ei ole saavutettu kunnollista läpimurtoa Shen Yun -projektissa, enkä tiedä, miten tehdä se, ja siksi olin itse asiassa hyvin hermostunut ja epävarma hyväksyessäni tämän nimityksen tuolloin.

Eurooppalaisten harjoittajien tapaamisessa Mestari yllättäen mainitsi, että olin ollut hyvä ratkaisemaan ongelmia Shen Yunin Eurooppa kiertueen aikana, sekä teknisissä että logistisissa ongelmissa, että pystyn löytämään ratkaisut ongelmien selvittämiseksi. Tämä antoi minulle yhtäkkiä suuren inspiraation! Kyllä, koska osaan ratkaista teknisiä ja logistisia ongelmia, niin voin ratkaista myös koordinointia ja yhteistyötä koskevia ongelmia, kunhan löydän ratkaisun avaimet, asiat menevät hyvin.

Palattuani New Yorkista aloin opiskella toistuvasti Mestarin uusinta luentoa ja lisäksi ajatella noita antiikin ja nykyhistorian henkilöitä, kuten Monkey King (Apinakuningas) - kertomuksessa "Matka länteen", ja miten Monkey King ratkaisi kaikenlaisia vaikeuksia. Totesin, että avain on Mestarin korostamat sanat: tehkää se sydämellä! Monkey King (Sun Wukong) kohtasi erilaisia demoneja ja kärsimyksiä matkalla länteen, mutta sinnikkäänä hän ei koskaan luovuttanut. Joka kerta hän tutki huolellisesti vihollisen henkilökohtaiset vahvuudet ja heikkoudet ja lopulta löysi ratkaisut ongelmien selvittämiseksi ja pääsi vaikeuksien yli. Juuri näin on sanottu Sunzi'n teoksessa "The Art of War": "Täsmällinen tieto itsestä ja täsmällinen tieto uhasta johtaa voittoon."

Tiedän, että avain menestykseen ei todellakaan ole sattumaa, vaan meidän täytyy laittaa sydämemme siihen. Jos pystymme saavuttamaan tuon tilan, Mestari ja jumalat ojentavat meille kätensä, ja niin kutsuttu "mahdollisuus" tai "onni" meidän ihmisten maailmassamme näyttäytyy todellakin. Joten ymmärrykseni on, että vaikka kaikki on jumalien järjestämää, mutta jos emme tee asioita koko sydämellä, jos emme tee yhteistyötä hyvin, niin emme onnistu. Mestari on pitänyt monia luentoja tältä osin, mutta nyt olen ymmärtänyt syvemmin näitä opetuksia.

Niinpä ryhdyin ratkaisemaan ongelmia eri alueilla. Olen huomannut, että on ilmennyt paljon ristiriitoja harjoittajien ja koordinaattorien välillä viime vuosina. He kyllä saattavat pinnalta katsoen kyetä vastahakoisesti tekemään yhteistyötä toistensa kanssa Mestarin vaatimusten mukaisesti, mutta eivät ole todella halukkaita sydämessään. Lisäksi hyvin yleinen ilmiö on, että monet harjoittajat vaikuttavat kovin masentuneilta ja jopa lähes avuttomilta, eivätkä tunne onnellisuutta Dafa-työtä tehdessään.

Tämä muistuttaa minua noista Shen Yun -esiintyjistä, joiden kanssa työskentelin yötä päivää Euroopan kiertueen aikana. Huolimatta päivittäisestä kovasta harjoittelusta ja pysyvistä vaatimuksista katsoa sisäänpäin joka hetki, he ovat sydämessään onnellisia esiintyessään lavalla! Vain todellinen onni sydämemme sisimmästä voi todella tehdä vaikutuksen yleisön sieluun ja toimia tehokkaana keinona.

Kun jaoimme kokemuksia harjoittajien kanssa, mainitsin, että tunnen harjoittamisen olevan iloisen asian. Vaikka meidän on siedettävä kaikenlaisia vaikeuksia ja päästävä yli erilaisista harjoittajien välisistä kahnauksista, niin kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen, koska olemme onnellisin elämä maailmankaikkeudessa. Miksi minun on mentävä sekaisin tuollaisten merkityksettömien asioiden takia ja tehtävä itseni ja muut onnettomiksi.? Onko tämä tarpeen? Eikö meidän pitäisi löytää ratkaisu, jonka jokainen hyväksyy mielellään aina, kun jokin ongelma ilmenee?

Tällaisesta lähtökohdasta minä ja Saksan Falun Dafa -yhdistyksen pääkoordinaattori todellakin ratkaisimme monia kanssaharjoittajien välisiä ristiriitoja ja kaunoja, ja meillä kaikilla on nyt onnellinen hymy. Sittemmin me kaikki ymmärrämme selvästi, että tämän vuoden New Yorkin Fa-konferenssin jälkeen Mestari oli auttanut Eurooppaa siivoamaan monia kasaantuneita ongelmia. Monilla kanssaharjoittajilla oli tunne: "Ohitettuanne varjoisat pajut näette kukkien loiston ja seuraavan kylän taivaanrannassa!"

Haluan tässä erityisesti mainita Sveitsin saksankielisen alueen. Tällä alueella ei ollut moneen vuoteen tapahtunut läpimurtoa Shen Yun -projektissa. Harjoittajat ovat kaikki hyvin innokkaita tuomaan Shen Yun -esitykset ihmisille tällä Euroopan rikkaimmalla alueella.

Tämän vuoden heinäkuussa autoin harjoittajia tuolla alueella rakentamaan koordinointiryhmän Shen Yun -projektille. Myöhemmässä vaiheessa, kun piti löytää esityspaikkoja Shen Yunille, yhteistyö oli täydellistä. Kaikki hyvät ideat keltä tahansa saavat välittömästi hyväksynnän ja auttavat kaikkia muita. Alle viikossa siitä, kun otimme kohteeksemme teatterin, pääsimme sopimuksen allekirjoittamiseen. Tämän prosessin aikana tunsimme, että niin kauan kuin työskentelemme yhdessä, Mestarin ja jumalien toimesta meille tapahtuu ihmeitä tässä maailmassa! Nykyisessä vaiheessa, kun etsitään sponsoreita ja myydään VIP-lippuja, ryhmän yhteistyö on myös erittäin hyvä, ja nyt se on onnistuneesti myynyt joitakin VIP-lippuja.

Sen lisäksi kanssakäymisessä harjoittajien kanssa minulla on syvempi ymmärrys koordinaattoreilta vaadittavista korkeammista vaatimuksista. Itse asiassa, koordinaattori ei ole kultivoinnin esimerkki muille, vaan tavallinen harjoittaja, joka lämpimästi tarjoaa apuaan muille harjoittajille. Haastavinta minulle koordinoinnin prosessissa oli kyetä täysin luottamaan kanssaharjoittajiin ja antamaan heille riittävästi vapautta näyttää vahvuutensa.

Ymmärrän, että monet kanssaharjoittajista ovat minua parempia kultivoinnissa, ja heillä on enemmän kokemusta erityisesti Shen Yun -työstä kuin minulla. Länsimaiset harjoittajat ovat myös sopivampia kuin kiinalaiset harjoittajat kanssakäymisissä tavallisten ihmisten kanssa. Joten keskitän omat ponnisteluni auttamaan muodostamaan ryhmiä ja antamaan sitten heille täyden luottamukseni ja tukeni.

Käytännössä olen todellakin havainnut, että saksankielisillä alueilla ryhmät ovat kaikki erittäin hyviä käyttämään erilaisia kykyjään, ja voimme todella toimia yhdessä harmonisesti ratkaistessamme erilaisia ongelmia. Vaikka on ristiriitoja, me kaikki voimme nopeasti ratkaista ne jakamalla kokemuksia, eikä ole enää sotkuisia henkilökohtaisten kaunojen tilanteita ja kamppailuja solmujen avaamiseksi, kuten ennen.

Asetan nyt itselleni vaatimuksen koordinoinnin suhteen: Jos eri alueiden ryhmät ovat toimineet hyvin, se on heidän saavutuksensa, jos on ongelmia, otan itse vastuun. Toivon myös, että jokainen kanssaharjoittaja voi huomauttaa minulle vioistani ja puutteistani henkilökohtaisesti.

Kiitos Mestari! Kiitos kanssaharjoittajat!

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.