Wang Zhiwenin puolesta vedottiin eri puolilla maailmaa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Wang Zhiwen, jota on vainottu Kiinassa yli 15 vuotta, ei ole saanut lupaa poistua Kiinasta, vaikka hänet vapautettiin lokakuussa 2014.

Hänen perheensä ja ystävänsä ovat nyt huolissaan siitä, mitä hänelle tapahtuu seuraavaksi.

Ruotsi

 

Göteborgissa on joitakin Falun Gongin harjoittajia, jotka ovat tavanneet Wang Zhiwenin Kiinassa ennen kuin Falun Gongin vaino alkoi 1999. Yksi heistä on Anders, joka on kuvassa Kiinan konsulaatin edessä Göteborgissa. Hän pyytää, että Wang Zhiwen saisi lähteä Kiinasta, jotta perhe voisi yhdistyä.

Anders kertoi Kiinan viranomaisten peruuttaneen Wangin passin. Wang on ollut vangittuna 15 vuotta ja häntä kidutettiin paljon.

Anders on käynyt Kiinassa kolme kertaa ennen vainoa. ”Wang Zhiwenin kärsimys on kauheaa. Hän ei ole tehnyt mitään rikosta, ja hänelle pidettiin näytösoikeudenkäynti. On traagista, että vaino on edelleen käynnissä näin monen vuoden jälkeen."

Andersilta kysyttiin, mitä hän sanoisi Kiinan konsulille ja henkilökunnalle, ja hän vastasi: "Haluan kertoa heille etteivät he kuuntelisi Kiinan hallinnon valheita ja propagandaa Falun Gongista. He voivat käyttää omaa järkeään ja ymmärtää, että Falun Gongin harjoittajat ovat rauhallisia ja haluavat harjoittaa vapaasti, erityisesti Kiinassa. Andersin mukaan Wang Zhiwenin täytyy saada uusi passi ja päästä tyttärensä luo Yhdysvaltoihin.

 

Kiinan konsulaatin edessä seisoi myös Lei (kuvassa oikealla). Hänkin on tavannut Wang Zhiwenin jo vuonna 1995 ja sen jälkeen joka kerta, kun hän kävi Kiinassa ennen vainon alkamista. Lei muistaa, että Wang Zhiwen oli erittäin ystävällinen ja mukava mies. Lei toivoo, ettei Wang anna periksi, Falun Gongin harjoittajat tukevat häntä. Konsulaatin henkilökunnalle Lei haluaa sanoa, että heidän tulisi ilmoittaa Kiinan hallinnolle puheemme ja että Jiang Zeminin aloittama vaino on lopetettava.

 
Falun Gongin harjoittajat Göteborgissa lähettivät kirjeen Kiinan pääkonsulille nimenomaan Wang Zhiwenin tilanteesta


Lisätietoa: http://se.clearharmony.net/articles/a111348-Sverige-Manifestation-vid-Kinas-konsulat-for-att-uppmarksama-om-Falun-Gong-utovaren-Wang-Zhiwen-som-stoppats-fran-att-lamna-Kina.html

Suomi

 

Falun Gongin harjoittajia Kiinan suurlähetystön läheisyydessä Helsingissä muistuttamassa vakavasta vainosta, joka edelleen jatkuu Kiinassa, ja jonka kohteeksi Wang Zhiwen ja hänen perheensä ovat joutuneet.

Sveitsi

 

Falun Gongin harjoittajien vetoomuksessa YK:n päämajan edessä Genevessä 12. elokuuta 2016 vaadittiin huomiota Wang Zhiwenin tapaukselle.

 
Harjoittajat tiedottavat Wang Zhiwenin tapauksesta ja Falun Gongin vainosta

 
Monet ohikulkijoista allekirjoittivat vetoomuksen ilmaisten myötätuntonsa Wang Zhiwenille

Saksa

 
 

Falun Gongin harjoittajien rauhallinen mielenilmaus Kiinan konsulaatin edessä Frankfurtissa 12. elokuuta 2016. Monet konsulaatissa asioineet kiinalaiset tulivat katsomaan harjoittajien tapahtumaa.

Mielenilmaisut Wang Zhiwenin tukemiseksi järjestettiin myös Kiinan suurlähetystön edessä Berliinissä, ja Kiinan konsulaatin edessä Hampurissa ja Münchenissä

Hongkong

Falun Gongin harjoittajien mielenilmaisu Wang Zhiwenin puolesta Kiinan konsulaatin edessä Hongkongissa 11. elokuuta 2016. Mielenilmaisulla tuomittiin Kiinan hallinnon toiminta kieltää Wangin matkustaminen ulkomaille.

 
Banderolleissa lukee "Falun Dafa on hyvä." "Pysäyttäkää Falun Gongin vaino." "Palauttakaa Wang Zhiwenin vapaus."

Etelä-Korea

 
Mielenilmaisu Kiinan suurlähetystön edessä Soulissa 12. elokuuta

Tapahtumassa kehotettiin Kiinan hallitusta myöntämään Wangille passi, ja antaa hänelle lupa matkustaa ulkomaille. Harjoittajat vaativat myös Jiang Zeminin saattamista oikeuden eteen.

Tieto Wangin ulkomaanmatkan kieltämisestä on nopeasti levinnyt ympäri maailmaa.

Lisätietoa: http://en.minghui.org/html/articles/2016/8/16/158286.html

Yhdysvallat ja Kanada

 
Harjoittajien mielenilmaisussa Vancouverissa 12. elokuuta kehotettiin Kiinan viranomaisia uusimaan Wangin passi

 
Mielenilmaisu Kiinan konsulaatin edessä Los Angelesissa 12. elokuuta

 
Harjoittajien mielenilmaisu St. Louisissa, Missourissa 13 elokuu 2016


Lisätietoa: http://en.minghui.org/html/articles/2016/8/16/158287.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.