Oli vangittuna 10 vuotta - pidätettiin uudestaan

Yang Shujun, 57-vuotias insinööri Qiqiharin kaupungista Heilongjiangin maakunnasta, pidätettiin Falun Gongin harjoittamisen vuoksi. Tämä oli kolmas pidätys. Hän on ollut poliisin huostassa 7. joulukuuta 2015 lähtien. Oikeudenkäynti pidettiin Fularjin käräjäoikeudessa 12. huhtikuuta 2016.

Ennen pidätystä, Yang meni Xingfun poliisiasemalle puhumaan virkamiehille Falun Gongista. Hän kertoi kokemuksensa harjoittamisen hyödyistä. Virkamiehet kieltäytyivät kuuntelemasta, ja poliisi Tian Yugeng tallensi Yangin puheen videonauhalle ja käytti nauhoitetta "todisteena rikoksesta."

Pidätettiin ja kidutettiin banderollien esille laittamisesta

Yangin ensimmäinen pidätys tapahtui, kun vaino alkoi vuonna 1999. Häntä pidettiin Shuanghen työleirillä vuoden ajan.

Toinen pidätys tapahtui marraskuussa 2004, jolloin hän ja joitakin muita harjoittajia laittoivat esille yli 100 banderollia Qiqiharissa. Niissä luki, "Falun Dafa on hyvä" ja "Totuudenmukaisuus – Laupeus - Kärsivällisyys on hyvä." Banderollien esille laittaminen julkisille paikoille on ollut tehokas tapa torjua Kiinan kommunistisen puolueen (KKP) valheellista propagandaa Falun Gongista. Li Ruixin ja muita poliisiviranomaisia tekivät laajoja etsintöjä ja pidättivät yli 20 harjoittajaa banderollien esille laittamisesta. Harjoittajia kidutettiin pitkään julmissa kuulusteluistunnoissa. Jotkut heistä vammautuivat loppuiäksi.

Yangia pahoinpideltiin viikon ajan jokaisena päivänä. Vartijat polttivat häntä savukkeilla, peittivät hänen päänsä muovipussilla tukahduttaakseen hänet, löivät häntä, riiputtivat käsiraudoissa ja antoivat tuntemattomia lääkeaineita ruiskeina. Kidutuksen seurauksena Yang sai hermoromahduksen ja hänet siirrettiin pidätyskeskukseen Qiqiharissa. Pahoinpitely jatkui uudessa paikassa. Yangin terveys heikkeni ja vaikka hän oli vasta 47-vuotias hänen hiuksensa muuttuivat harmaiksi. Ne, jotka tunsivat hänet entuudestaan, tuskin tunnistivat häntä enää.

 
Pakkosyöttäminen (demonstraatio)

Kahdentoista vuoden tuomio

Yang tuomittiin 12 vuodeksi vankeuteen huhtikuussa 2006 yhdessä 15 muun harjoittajan kanssa.

Kun hän valitti laittomasta pidätyksestä ja pahoinpitelystä, vankilaviranomaiset pakkosyöttivät tuntemattomia lääkeaineita, jonka vuoksi Yang alkoi kärsiä mielenterveysongelmista. Hän huusi, menetti muistinsa, eikä pystynyt huolehtimaan itsestään.

Huolimatta hänen horjuneesta mielenterveydestä, vankilan virkamiehet vainosivat häntä edelleen. Kesäkuussa 2006 hänet lähetettiin Harbinin naisvankilaan, joka on tunnettu Falun Gongin harjoittajien vainoamisesta. Vartijat määräsivät vankeja pahoinpitelemään ja vainoamaan Yangia. Häntä valvotettiin ja pidettiin eristyssellissä.

Yangilla ei ole sisaruksia ja hänen miehensä otti avioeron vuonna 2003, koska Yang kieltäytyi luopumasta vakaumuksestaan Falun Gongiin. Kun kanssaharjoittajat yrittivät vierailla vankilassa, heidän pyyntönsä evättiin. Yang vapautettiin vasta toukokuussa 2014.

Harjoittajiin kohdistuva julmuus

Yang varttui Tailain läänissä maaseudulla, ja päästyään ylioppilaaksi hän jatkoi opiskelua Harbinin lääketieteellisessä yliopistossa. Myöhemmin hän opiskeli Qiqiharin yliopistossa pääaineenaan silikaattimineraalit. Valmistuttuaan insinööriksi hän meni Heilongjiangin lasitehtaaseen, ja pian hän oli tekninen asiantuntija.

Taustaa
Alettuaan harjoittaa Falun Gongia vuonna 1998 Yangista tuli terveempi ja energisempi. Kun vaino alkoi vuonna 1999, hän oli aina innokas puhumaan Falun Gongin harjoittamisen hyödyistä hälventääkseen KKP:n valheita ja panettelua.

Rikoksentekijät

Useat harjoittajat ovat olleet yhteydessä Jin Shu'hun, Qiqiharin välituomioistuimen puheenjohtajaan, pyytäen häntä luopumaan KKP:n vainopolitiikasta.

Jin Shu kuuluu ryhmään, jonka työtehtävät kohdistuvat Falun Gongiin. Guo Xiaofengin johtaman paikallisen 6-10-viraston 9-henkinen työryhmä valvoo kaikkia Falun Gongiin liittyviä tapauksia Qiqiharin kaupungissa.

Vainoon osallistuneet tahot:

Xingfu Police Station: +86-452—6718100 Guo Xiaofeng, head of Qiqihar 610 Office, +86-13314654777

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2016/4/12/156251.html

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.