Kiinan vankiloissa tapahtuva kidutus ja seksuaalinen väkivalta esillä Yhdysvaltain kongressissa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

The Congressional Executive Commission on China (CECC) järjestämä kuulemistilaisuus nimellä "Kiinan laaja-alainen kidutus" pidettiin Capitol Hillissä 14. huhtikuuta. Kuulemistilaisuudessa tuotiin esille Kiinan rikosoikeusjärjestelmässä tapahtuvaa kidutusta ja pahoinpitelyä. Useat todistajat esittelivät lausuntojaan.

Falun Gongin harjoittaja Yin Liping, joka saatiin vapautettua Kiinasta Yhdysvaltoihin, kertoi järkyttävistä kokemuksistaan. Häntä kidutettiin ja hän kohtasi seksuaalista väkivaltaa pahamaineisella Masanjian työleirillä Liaoningin maakunnassa. Hän oli kuolla useisiin kidutuksiin pakkotyöleireillä ja pidätyskeskuksessa, sen vuoksi, että harjoitti Falun Gongia.

 
Yin Liping näyttää kuvaa Masanjian työleiristä kongressin edustajille

Kuulemistilaisuudessa Yin näytti kuvia. Kyyneleet valuivat hänen kasvojaan pitkin, kun hän kertoi kokemuksistaan. Hän oli nähnyt joidenkin Falun Gongin harjoittajien kärsivän kidutuksesta ja kuolevan sen seurauksena. Hän sanoi: "Lupasimme toisillemme, että kuka tahansa meistä, joka selviää hengissä, paljastaa vainon maailmalle. Tänään puhun ikuisesti äänettömien uhrien puolesta."

Yin esitti CECC:lle luettelon syyllisistä, jotka ovat vastuussa hänen vainoamisestaan. Yhdysvaltain ulkoministeriöllä on kopio listasta. Luettelo koskee 41 henkilöä mukaan lukien Jiang Zemin, Bo Xilai, Wang Lijun, Wen Shizhen ja Masanjian poliisi, sekä muita viranomaisia.

CECC koostuu 22 Yhdysvaltain viranomaisesta, mukaan lukien 9 senaattoria, 8 edustajainhuoneen edustajaa ja 5 toimeenpanoelinten virkamiestä.

Yhdysvaltain kongressin edustajat kiittivät Falun Gongin harjoittajia heidän rohkeudestaan tuoda vainoa esille

USA:n kongressin edustajat, jotka osallistuivat kuulemistilaisuuteen, kiittivät Falun Gongin harjoittajia heidän paljastaessaan epäinhimillistä vainoa. He osoittivat, että Jiang Zemin ja hänen seuraajansa on tuotava oikeuden eteen.

 
Chris Smith, CECC:n puheenjohtaja

CECC:n puheenjohtaja Chris Smith ilmoitti istunnossa, että ne henkilöt, jotka ovat Kiinan hallituksessa, ja joilla on yhteyksiä seksuaaliseen väkivaltaan on tutkittava; Falun Gongin harjoittajien ja muiden pahoinpitelyä ei voida sallia.

 
Trent Franks, alivaliokunnan perustuslain ja siviilioikeuden puheenjohtaja

Trent Franks sanoi: "Työnne ei mene hukkaan täällä. Vain Jumala tietää millaisia hedelmiä puheenne kantavat tulevaisuudessa. Olette olleet vastuuntuntoisia. Antakaa myötätuntonne ja sitoutumisenne ihmiskuntaan vallita tällä foorumilla."

 
Tim Walz kiitti todistajia heidän kerrottuaan tuskallisista kokemuksistaan

Hän piti tärkeänä sitä, että ihmiset saavat tietää kidutuksista. Tim Walz sanoi: "En olisi koskaan kuvitellut elämässäni, että ollessani Yhdysvaltain kongressiedustajana, tulisin esittämään Yhdysvaltain kannan, ettei kidutus ole hyväksyttävää missään muodossa tai tilanteessa."

 
Randy Hultgren arvosti suuresti Yinin rohkeutta

Randy Hultgren kysyi Yiniltä:" Onko Masanjian yhä toiminnassa? Vangitaanko sinne Falun Gongin harjoittajia? Tiedätkö kidutetaanko ja pahoinpidelläänkö sinne vangittuja Falun Gongin harjoittajia samoin kuin sinua?"

Yin vastasi: "Kyllä. Falun Gongin harjoittaja Li Zhongyuan kotikaupungistani tuomittiin seitsemäksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen, koska teki rikosilmoituksen Jiang Zeminiä vastaan kaksi viikkoa sitten. Kälyni Liu Qingxiang tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen Qinghen käräjäoikeudessa 10. huhtikuuta 2014, koska hän toi vainoa julkisesti esille. Monet tuntemani harjoittajat kärsivät vainosta Masanjianin vankilassa."

Kidutettiin kuoleman partaalle

Harjoittaja Yin pidätettiin seitsemän kertaa. Häntä kidutettiin kuusi kertaa hengen vaarallisesti. Kolme näistä tapauksista sattui, kun hän oli vangittuna työleireille.

 
Kidutusmenetelmä, jossa annetaan myrkyllisiä lääkkeitä ruiskeina (demonstraatio)

Yin kertoi: "Masanjianissa minut sidottiin sänkyyn ja minulle annettiin tuntemattomia lääkeaineita ruiskeina yli kahden kuukauden ajan. Tämän seurauksena menetin näköni vähäksi aikaa. Minua pakkosyötettiin monta kertaa, minkä vuoksi olin kuolla."

"Olin vangittuna Liaoyangin pakkotyöleirille yhdeksän kuukauden ajan vuonna 2000. Kolmen päivän pakkotyön jälkeen hiukseni muuttuivat harmaiksi. Minulla ei ollut kuukautisia kolmen kuukauden aikana vankeudessa."

"Meidän täytyi lastata rekkaan kahdeksan tonnia terästankoja neljän hengen ryhmässä. Olin myös tekemässä rautatietä, ja käsittelin asbestia ja sementtiä ilman hengityssuojaimia. Illalla emme saaneet levätä, vaan jouduimme sitomaan kukkia aamukahteen. Käsieni iho oli niin pahasti vaurioitunut, että sormenjälkeni katosivat. Tunsin kehossani paljon kipua, enkä pystynyt edes nousemaan sänkyyni nukkumaan."

Seksuaalinen väkivalta

 

Yin Liping kertoi järkyttävän kokemuksensa seksuaalisesta väkivallasta Shenyangin "mustassa vankilassa".

Yin kertoi: "Minä ja kahdeksan muuta harjoittajaa jouduimme Masanjian työleirillä "mustaan vankilaan" 19. huhtikuuta 2001. En koskaan unohda sitä päivää. "Musta vankila" oli erityisesti miesvankeja varten. Jokainen meistä naisista sai oman huoneen. Itse olin lukittuna ensimmäisessä huoneessa, jossa oli yksi iso sänky. Neljä miestä odottivat huoneessa."

"Nämä miehet heittivät minut sängylle ja pitivät minua raajoista kiinni. Yksi nuori mies istui päälläni ja hakkasi raivokkaasti minua päähän, jonka jälkeen pyörryin. Kun tulin tajuihini, kolme miestä makasi vierelläni. Tajusin, että nuo rikolliset vangit olivat kuvanneet minua videolle ja että minua olin käytetty seksuaalisesti hyväksi sekä nöyryytetty."

Yin tiesi kymmenen harjoittajan kuolleen vainoon

Harjoittaja Yin Liping sanoi kuulemistilaisuudessa tunteneensa kymmenen Falun Gongin harjoittajaa, jotka vainottiin kuoliaaksi. Kolmekymmentä harjoittajaa sai mielenterveyshäiriöitä kidutuksesta. Wang Jie oli yksi heistä. Hän kuoli syliini 21. huhtikuuta 2012."

Yin näytti valokuvan Wang Jie'stä ja kertoi: "Hänet pidätettiin ja hän sai syytteen Falun Gongin vainon todisteiden keräämisestä. Hänet tuomittiin seitsemäksi vuodeksi vankeuteen 5. maaliskuuta 2003. Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuskomissio on dokumentoinut hänen tapauksensa. Hänellä oli virtsarakon syöpä, joka oli seurausta seitsemän vuoden vankeusaikana tapahtuneesta kidutuksesta. Päivä ennen hänen kuolemaa, oli hänen tyttärensä syntymäpäivä. Hänen sisarensa sanoi hänelle: "Wang Jie, älä kuole tänään. On tyttäresi syntymäpäivä. Miten hän voi elää jos kuolet tänään?" En tiedä, oliko se taivaan tahto, mutta hän kuoli noin kello 9 aamulla syliini."

Oikeusjuttu Jiang Zeminiä ja hänen seuraajiaan vastaan

Harjoittaja Yinin mukaan Jiang Zeminin politiikka johti kansanmurhaan, joka koskee Falun Gongin harjoittajia. Ne harjoittajat, jotka eivät luopuneet vakaumuksestaan hakattiin kuoliaaksi. Tämä laskettiin itsemurhaksi. Jiang käytti valtaansa väärin aloittaessaan ja pitäessään yllä brutaalia Falun Gongin vainoa."

Yin luovutti CECC:lle listan syyllisistä, jotka ovat osallistuneet hänen vainoamiseen. Hän sanoi: "Kaikki syylliset on tuotava oikeuden eteen." Yin on postittanut rikosilmoituksen Jiangia vastaan Korkeimpaan kansan tuomioistuimeen Pekingissä.

Taustaa

Kiinan kommunistisen puolueen (KKP) entinen johtaja Jiang Zemin ohitti muut politbyroon pysyvän komitean jäsenet ja käynnisti väkivaltaisen Falun Gongin vainon heinäkuussa 1999.

Vaino on johtanut tuhansien Falun Gongin harjoittajien kuolemaan viimeisten 16 vuoden aikana. Kidutettuja on lukuisia ja harjoittajia tapetaan heidän sisäelintensä vuoksi. Jiang Zemin on suoraan vastuussa brutaalin vainon aloittamisesta ja sen jatkumisesta.

Hänen henkilökohtaisessa ohjauksessa KKP perusti laittoman turvallisuuselimen, "6/10-viraston", 10. kesäkuuta 1999. Organisaatio ohittaa poliisivoimien ja oikeuslaitoksen päätösvallan viraston toteuttaessa Jiangin antamia määräyksiä koskien Falun Gongia: ”Mustatkaa heidän maineensa, saattakaa heidät vararikkoon ja tuhotkaa heidät fyysisesti.”

Kiinan laki sallii kansalaistensa tehdä rikoskanteita, ja monet harjoittajat ovat nyt käyttäneet tätä oikeutta jättäessään kanteita entisestä diktaattorista.


Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2016/4/17/156319.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.