Falun Dafan esittely Jyväskylän Paraseuran tiloissa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

 

Yli 30-vuotta toiminut Jyväskylän Paraseura välittää alueellaan tietoa henkisistä asioista. Yhdistyksen syystoimintakauden alkaessa heidän tiloissaan esiteltiin Falun Dafa -menetelmää (Falun Gong) Paikalle oli saapunut noin 20 aiheesta kiinnostunutta henkilöä.

Tapahtumassa annettiin ensin tietoa Falun Dafasta ja sen harjoittajiin kohdistuvasta vainosta Kiinassa, ja kerrottiin elinryöstöistä mielipidevangeilta, joista suurin ryhmä on Falun Dafan harjoittajia. Esitelmää pitänyt harjoittaja kertoi myös Euroopan parlamentin päätöslauselmasta, jossa jäsenmaita pyydetään tiedottamaan kansalaisilleen Kiinassa tapahtuvista elinryöstöistä, jotta kukaan ei tietämättään menisi hakemaan sieltä siirrännäiselintä.

Osallistujissa herätti kiinnostusta viranomaisten tiedottamisen puute, miksi asiasta ei ole tiedotettu Suomessa? Tähän ei ole saatu selkeää vastausta Suomen viranomaisilta.

Kysymysten jälkeen käytiin läpi harjoitusliikkeet ja kaikki olivat kiinnostuneita kokeilemaan niitä. Myös kirjat ja muu materiaali kiinnosti. Monet sanoivat menevänsä syksyllä Hengen ja Tiedon messuille Helsinkiin, jossa toivoivat tapaavansa myös Falun Dafan harjoittajia.

Poislähtiessään osallistujat keskustelivat harjoitusliikkeiden voimakkaasta vaikutuksesta, vaikka heidän mielestään liikesarjat olivat hyvin yksinkertaisia.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.