Falun Gongin harjoittajat Kotkan Meripäivillä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kotkan Meripäivät järjestettiin jo 49. kerran. Se on yksi Suomen suurimpia kesätapahtumia. Tänä vuonna kävijöitä oli noin 200 000 henkilöä kolmen päivän aikana.

Sateisesta säästä huolimatta avajaisparaatia seurasi yli 25000 katsojaa. Kulkueeseen, jonka teemana tänä vuonna oli ”Luonnostaan vahva - Raw by Nature”, osallistui noin 50 ryhmää, ja yksi heistä edusti Suomen Falun Dafa -yhdistystä.

 
”Taivaalliset neidot valmistautumassa paraatiin”

Falun Gongin harjoittajilla oli kaksi osiota paraatissa, ensimmäinen oli ”Taivaalliset neidot”, jotka tanssivat pidellen lootuskukkia käsissään, ja toisessa osiossa harjoittajat esittelivät Falun Gongin harjoitusliikkeitä.

Myös harjoittajien kojulla esiteltiin Falun Gongin harjoitusmenetelmää, ja annettiin tietoa Kiinassa jo 16 vuotta jatkuneesta Falun Gongin vainosta. Ihmiset saivat myös tietoa Kiinassa tapahtuvista elinryöstöistä, jonka kohteena ovat vangitut Falun Gongin harjoittajat.

 
Ihmiset osoittivat tukensa allekirjoittamalla vetoomuksen

Jotkut iäkkäämmät henkilöt, jotka olivat käyneet harjoittajien kojulla, tulivat uudestaan seuraavana päivänä allekirjoittamaan vetoomuksen. Heidän mielestään on hyvin tärkeää allekirjoittaa vetoomus.

Harjoitusliikkeet kiinnostivat, ja jotkut tekivät niitä myös itse. Myös nuoria kiinnosti Falun Gongin menetelmä. ”Tässä on jotain, teillä on hieno harjoitus”. He olivat myös hyvin tietoisia Kiinan ihmisoikeustilanteesta ja halusivat allekirjoittaa vetoomuksen, ja kannustivat harjoittajia tärkeän asian tekemisessä toivottaen vielä jaksamista.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.