Rikosilmoitukset Jiang Zeminiä vastaan ovat saaneet aikaan muutoksen Kiinan viranomaisten käytöksessä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Harjoittajien tekemien rikosilmoitusten aalto entistä Kiinan kommunistisen puolueen (KKP) johtajaa ja Falun Gongin vainon aloittanutta Jiang Zeminiä vastaan on saanut jotkut poliisit Kiinassa ajattelemaa toimiaan uudestaan ollessaan vuorovaikutuksessa Falun Gongin harjoittajien kanssa. Mielivaltaisen vainopolitiikan sijaan, monet ovat nyt tutkineet omatuntoaan. Alla on kolme tällaista tapausta, jotka tapahtuivat Hebein, Shandongin ja Heilongjiangin maakunnissa.

Poliisi palautti kiristyksellä saadut rahat

Yksi erikoinen tapaus sattui Yanshanin läänissä, Hebein maakunnassa, jossa poliisi palautti takaisin 4000 yuania (1), jotka oli kiristetty kahdelta perheeltä.

Kun kaksi Falun Gongin harjoittajaa, Liu Aihua ja Liu Guifang, pidätettiin 26. helmikuuta 2015, poliisi suostui vapauttamaan heidät, jos kumpikin perheistä antaisi 2000 yuania ikäänkuin takuuna siitä, etteivät harjoittajat enää lähtisi kotoaan puhumaan vainosta julkisesti helmikuun aikana. Rahat luvattiin maksaa takaisin, kun ehto oli täytetty.

Poliisi kieltäytyi kuitenkin palauttamasta rahoja ja sanoi, että summa palautettaisiin vain, jos harjoittajat tulisivat henkilökohtaisesti niitä hakemaan.

Liu Aihua kävi Mengdian poliisiasemalla kahden muun harjoittajan kanssa. Du Zhiqiang, poliisi, joka pidätti heidät, ei ollut paikalla. Harjoittajat kertoivat paikalla oleville poliiseille siitä kuinka ihmiset olivat tehneet suuren määrän rikosilmoituksia saattaakseen Jiang Zeminin oikeuden eteen. He tunnistivat yhden poliiseista, joka oli mukana harjoittajien vainossa, ja he vaativat häntä palauttamaan laittomasti takavarikoidun omaisuuden. Poliisi sanoi kuitenkin olevansa vain "sotilas shakkilaudalla" ja kieltäytyi myöntämästä tehneensä mitään väärää.

Harjoittajat pyysivät vastaanottovirkailijaa välittämään viestin Du Zhiqiangille, että he olivat käyneet pyytämässä rahojaan takaisin.

Myöhemmin samana iltapäivänä Du Zhiqiang kävi itse palauttamassa rahat harjoittajien perheille.

Poliisi ei ollut enää niin häikäilemätön

Viime aikoina paikallishallinnon agentit ja poliisit eivät enää ole ahdistelleet ja uhkailleet harjoittajia niin sinnikkäästi kuin aikaisemmin.

Kaksi tuntematonta henkilöä vieraili harjoittajan, 77-vuotiaan Chen Songkui'n luona Shandongin maakunnassa elokuun alussa. Kun he kysyivät Cheniltä, oliko hän tehnyt rikosilmoituksen Jiangia vastaa, hän vastasi myöntävästi. Sitten miehet käskivät, että Chen ei saisi poistua kotoaan.

Chenin poika tuli keskusteluun mukaan ja kysyi miehiltä, keitä he olivat. Yksi miehistä myönsi olevansa hallituksen virkamies ja toinen paikalliselta poliisiasemalta. Miehet kertoivat myös nimensä, he olivat Zhao Hui ja Shi Shulin.

Kun Chenin poika vaati saada tietää, millä oikeuksilla he määräsivät, etteivät ihmiset saisi poistua kotoaan, miehet eivät halunneet enää jäädä Chenin luo, vaan poistuivat nopeasti paikalta.

Poliisi vapautti syytteen jättäneen harjoittajan

Kaksi poliisia tuli tapaamaan Wang Huijunia 20. elokuuta 2015, ja he käskivät häntä menemään paikalliselle poliisiasemalle vastaamaan muutamaan kysymykseen.

Wangilta kysyttiin, oliko hän tehnyt rikosilmoituksen Jiang Zeministä. He vaativat myös saada tietää, kuka auttoi häntä tekemään kanteen ja missä hän postitti sen.

Wang sanoi: "Kyllä, minä tein rikosilmoituksen Jiang Zeministä, koska hän vainosi minua." Muihin kysymyksiin hän ei suostunut vastaamaan.

Hän lisäsi, että monet korkea-arvoiset virkamiehet olivat saaneet karmisen takaisinmaksun tekemistään rikoksista. Vaikka viranomaisia syytetään virallisesti aina korruptiosta, nämä kaikki ihmiset ovat olleet mukana Falun Gongin vainossa.

Wang puhui poliisien kanssa yli tunnin ja kertoi heille henkilökohtaisia kokemuksiaan, kuten miten hän toipui monista sairauksista alettuaan harjoittaa Falun Gongia.

Poliisit pyysivät Wangia antamaan sormenjälkinäytteen ja allekirjoittamaan useita asiakirjoja, mutta hän kieltäytyi päättäväisesti. Lopulta virkailijat suostuivat vapauttamaan Wangin.

Huomautus

1. Yuan on Kiinan rahayksikkö. 2400 yuania vastaa kiinalaisen kaupunkityöläisen keskimääräistä kuukausipalkkaa.


Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2015/8/24/152216.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.