Lu Dongbinin kymmenen koettelemusta ja "Uni keltaisesta hirssistä"

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Lu Dongbin oli yksi kahdeksasta kuolemattomasta. Usein ajatellaan, että Lu oli kansantarujen myyttinen hahmo, mutta todellisuudessa hän oli historiallinen henkilö.

Lu syntyi 796 jKr. Tang-dynastian aikoina. Lapsuudestaan asti hän rakasti lukemista ja hänellä oli erinomainen muisti. Vaikka monet ennustivat hänelle hyvää tulevaisuutta korkea-arvoisena valtion virkamiehenä, Lu epäonnistui kahdesti virkamieskunnan tentissä, joka pidettiin Chang'anissa, Tang-dynastian pääkaupungissa.

Taolaisten tarinoiden mukaan Lu onnistui läpäisemään kymmenen koettelemusta, jotka ovat kuvattu alla.

Kun Lu palasi pitkältä matkalta, hänelle selvisi, että kaikki hänen rakkaat perheenjäsenet olivat kuolleet. Hän valmisteli hautajaisia ilman surua tai katumusta, mutta sitten yhtäkkiä, kuolleena olleet sukulaiset heräsivät eloon.

Markkinoilla ostaja suostui maksamaan Lu'lle vain puolet summasta ja lähti tavaroiden kanssa pois. Lu ei tuntenut vihaa häntä kohtaan ja päästi hänet menemään.

Kiinalaisen uudenvuoden aamuna, kun kerjäläinen oli saanut Lu'lta almuja, hän manasi ahnehtien lisää. Lu vastasi hänelle hymyillen.

Paimenena ollessaan Lu tarjosi itseään nälkäiselle tiikerille suojellakseen lampaita. Tiikeri ei koskenut Lu'hun.

Lu kieltäytyi useita kertoja kauniin naisen lähentely-yrityksiltä, kun hän antoi naisen majoittua mökissään vuorella yhden yön ajan.

Pian sen jälkeen kun Lu'lta varastettiin kaikki hänen arvoesineet, hän löysi kultaa, mutta hän ei koskenut siihen, aivan kuin hän ei olisi nähnyt sitä ollenkaan.

Sen jälkeen, kun Lu huomasi, että hänen markkinoilta ostamansa pronssiastiat oli tehty kullasta, hän palautti ne välittömästi myyjälle.

Hullun näköinen taolainen lupasi kaikille, että ne, jotka ottaisivat hänen lääkettään kuolisivat välittömästi, mutta saavuttaisivat Taon seuraavassa elämässään. Vain Lu käveli esiin ja otti lääkettä, mutta hän ei kuollutkaan.

Lu joutui myrskyyn joella, ja hänen veneensä oli vaarassa hajota, mutta tuona hetkenä hän ei ajatellut elämää tai kuolemaa.

Kun aaveita ja hirviöitä ilmestyi huoneeseen, jossa Lu meditoi, hän pysyi rauhallisena. Kun paholaiset väittivät, että Lu oli elämänsä heille velkaa ja uhkasivat tappaa hänet, Lu vastasi rauhallisesti: "Sitten se on niin, jos se on totta". Kaikki paholaiset hajaantuivat yhtäkkiä, kun taolainen mestari ilmestyi ja ilmoitti: "Olet nyt valmis." Lu sai lopulta kultivointinsa päätökseen.

Lu Dongbinista on olemassa monia tarinoita ja legendoja, ja yksi tunnetuimmista on "Uni keltaisesta hirssistä". Tarina kertoo eräästä sivistyneestä ja kunnianhimoisesta miehestä, joka vieraili taolaisen ylläpitämässä majatalossa. Sillä aikaa, kun taolainen valmisti hänelle ateriaa keltaisesta hirssistä, mies nukahti. Herättyään mies lähti virkamieskunnan tenttiin ja kiitettävien arvosanojen vuoksi hänet nimitettiin hallituksen virkamieheksi. Myöhemmin hänestä tuli pääministeri, ja hän eli onnellisena kauniin vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa kartanossa. Hänen suosionsa kuitenkin hiipui pian keisarin silmissä, koska kateelliset ministerit mustamaalasivat hänen maineensa. Mies karkotettiin, ja samaan aikaan hänen vaimonsa jätti hänet ja hänen lapsensa menehtyivät. Hän oli yksin kuolemaisillaan sankan lumimyrskyn keskellä. Sitten mies heräsi ja löysi itsensä yhä majatalosta, ja ateriakaan ei ollut vielä valmis. Katsellessaan hymyilevää taolaista, hän yhtäkkiä ymmärsi, että elämä, jonka hän oli nähnyt, oli ollut vain unta. Tämän kokemuksen jälkeen mies aloitti taon kultivoinnin. Tarinasta on ollut olemassa erilaisia versioita ja Lu kuvattiin niissä vuoroin majatalossa vierailleena miehenä vuoroin taolaisena. Tarina kuitenkin tuo ilmi, kuinka ohimenevää ihmiselämä on;sen jatkuvan muutoksen maineen, kunnian, köyhyyden ja avuttomuuden välillä.

 
Lu Dongbin.Kuvitus: Zona Yeh

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.