Free China -dokumenttielokuva esitettiin Raahen Taiteiden yön tapahtumassa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

1600-luvulla perustettu Raahen kaupunki vietti jo perinteeksi tullutta Taiteiden yötä 22. elokuuta 2014. Kulttuuri-ilta, johon osallistui tuhansia ihmisiä, tarjosi erilaisia tapahtumia, joihin riitti kiinnostuneita kaupunkilaisia.

Edellisellä viikolla eräs suomalainen Falun Gongin harjoittaja tapasi sattumalta Raahen kulttuuritoimen johtajan kaupungin keskustassa olevalla torilla. Tämän tapaamisen aikana sovittiin Free China -dokumenttielokuvan esittämisestä Taiteiden yössä. Kulttuuritoimen johtajan mukaan dokumentin aihe oli oikein sopiva heidän tapahtumaansa. Tämän jälkeen kulttuuritoimi mainosti elokuvaa kaupungin nettisivulla ja paikallisessa sanomalehdessä muiden Taiteiden yön tapahtumien rinnalla.

Hyvissä ajoin ennen näytöksen alkamista ensimmäiset ihmiset tulivat saliin, ja sen jälkeen heitä tuli niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet sisään. Myös toisessa kerroksessa ollut parvi täyttyi kiinnostuneista. Vielä esityksen aikana joitakin ihmisiä kävi kysymässä, milloin seuraava näytös järjestetään.

 

Lähes sata ihmistä näki helsinkiläisen Supporting Human Rights in China (SHRIC) ry järjestämän näytöksen 53 minuutin mittaisesta dokumenttielokuvasta, joka kertoo pekingiläisen Jennifer Zengin ja New Yorkissa asuvan amerikankiinalaisen liikemiehen Charles Leen kohtaloista tämän päivän Kiinassa. Vakaumuksensa vuoksi he joutuivat kohtaamaan kiinalaisen yhteiskuntajärjestelmän synkimpiä ilmiöitä ja samalla tekemään päätöksiä omasta tulevaisuudestaan.

Elokuvan jälkeen näytökseen osallistunut Falun Gongin harjoittaja keskusteli vanhemman miehen kanssa, joka oli myös käynyt Kiinassa. Mies kertoi vuosia sitten lukeneensa kirjan, jossa kerrotaan Maon tekemistä kauhistuttavista rikoksista Kiinan kansaa vastaan. Mies mietti, ovatko Falun Gongin harjoittajat joutuneet kohtaamaan samanlaisen vainon kuin mitä oli Maon aikana. Hän piti elokuvaa hyvin koskettavana ja suositteli sitä muidenkin katsottavaksi.

Paikalla oli myös eräs nuori poika, joka sanoi, että vaikka dokumentti käsitteli hyvin vakavia aiheita, sen lopussa kerrottiin myös perheen merkityksestä päähenkilöille. ”Koti on kuin satama, johon on hyvä tulla”, poika sanoi.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.