Pyörätuolissa istunut nainen protestoi julkisesti tyttärensä vangitsemista vastaan

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

22. maaliskuuta 2014 epätavallinen kohtaus tapahtui Nanhain aukiolla Foshanin kaupungissa, Guangdongin maakunnassa.

Noin 80-vuotias, pyörätuolia käyttävä nainen, oli julkisesti protestoimassa tyttärensä laitonta pidätystä vastaan, kun joukko paikallisia poliiseja saapui paikalle ja alkoi huutaa rivouksia hänelle. Poliisi vei väkisin naisen miniän Xie Ruixiangin ja tämän pojan Jie Wenken, jotka olivat auttamassa häntä. Miniä ja tämän poika ovat pidätettyinä Nanhain pidätyskeskuksessa.

Iäkkään pyörätuolia käyttävän naisen tytär, Deng Caijuan, on viety kaksi kertaa työleirille, koska hän uskoo Falun Gongiin. Hän on ollut vangittuna yhteensä kuusi vuotta. Viimeksi hän joutui poliisin pidättämäksi odottaessaan kyytiä kotiin 20. joulukuuta 2013. Paikalliset viranomaiset salasivat perheeltä hänen olinpaikkansa aina viime aikoihin asti, jolloin perhe sai selville, että hänet oli viety Nanhain pidätyskeskukseen.

Dengin äiti on pyytänyt tyttärensä vapauttamista siitä asti, kun tytär katosi viime joulukuussa, mutta hänet on aina käännytetty takaisin. Paikallisviranomaiset pompottavat häntä eri yksiköiden välillä, eikä kukaan anna suoraa vastausta tiedusteluun tyttären voinnista tai vapauttamisesta.

Koska Dengin äidillä ei ole mitään tahoa mistä hakea oikeutta, hän järjesti kaksi julkista protestia 16. ja 22. maaliskuuta 2014.

 
Poliisi ahdistelee Dengin äitiä hänen vaatiessaan oikeutta

 
Dengin äidin kaksi julkista protestia

22. maaliskuuta 2014 Dengin äiti pyysi miniäänsä työntämään hänet pyörätuolilla Foshaniin Nanhain aukiolle, jossa hän kertoi ohikulkijoille tyttärensä kärsimyksistä ja jakoi kopioita tekemästään kirjallisesta valituksesta. Monet ilmaisivat myötätuntonsa saatuaan tietää tosiasiat ja tuomitsivat KKP:een poliisien hirmuteot.

Pian tämän jälkeen saapui paikalle kaksi autoa täynnä poliiseja, sekä yli kymmenen vartijaa ja siviiliasuisia poliiseja moottoripyörillä. He ympäröivät naisen ja hänen miniänsä ja solvasivat heitä. Sitten, aivan katsojajoukon edessä, he sitoivat miniän kädet selän taakse muovinauhalla ja raahasivat hänet poliisiautoon.

Dengin äiti pinnisteli itsensä pois pyörätuolista ja vaikeasti liikkuen meni poliisiauton luo anomaan miniänsä vapauttamista. Vartijat työnsivät hänet syrjään, ja auto ajoi pois.

Poliisi määräsi katsojajoukon lähtemään pois uhkaillen heitä ja kielsi ottamasta yhtään valokuvaa. Yksi poliiseista huusi nuorelle miehelle, joka oli matkapuhelimellaan ottanut kuvia, ja määräsi hänet poistamaan kuvat. Silti jotkut ohikulkijat onnistuivat videoimaan tapahtuman kokonaisuudessaan. Kun poliisit olivat lähdössä, muutama heistä kääntyi takaisin ja otti mukaansa myös miniän pojan.

Ihmiset tungeksivat Dengin äidin ympärillä ja kyselivät mitä hänen tyttärelleen oli tapahtunut. Jotkut ottivat kopioita hänen tekemästään valituksesta lukeakseen tyttären kokemasta vainosta. Eräs heistä sanoi järkyttyneenä: "Ihmiset kärsivät päivittäin, eikä heillä ole paikkaa mistä hakea oikeutta. Nyt he eivät voi edes puhua ihmisille kokemistaan vääryyksistä. Minkälainen yhteiskunta tämä on?"

Myös 16. maaliskuuta, kun Dengin äiti oli Zhongshan Parkin edessä kertomassa ihmisille tyttäreensä kohdistuneesta vainosta, poliisit tulivat ja ahdistelivat häntä.

 
Dengin äiti kertoo ohikulkijoille tyttärestään

 
Poliisit ahdistelevat Dengin äitiä

Deng Caijuan toistuvasti vainon kohteena vakaumuksensa takia

44-vuotias Deng Caijuan asuu Chanchengin piirikunnassa. Hän on kärsinyt toistuvasta vainosta vuosien ajan vakaumuksensa takia. Hän on ollut yhteensä kuusi vuotta vangittuna kahdella työleirillä, ja hänet on vangittu useita kertoja laittomasti ja hän on joutunut kidutuksen uhriksi.

Kun hänet pidätettiin laittomasti joulukuussa 2013 hänen perheensä käännytettiin pois heidän kysellessä Dengistä. Nanhain vetoomustoimiston virkamies sanoi perheelle: "Poliisi ei kanna vastuuta, vaikka he rikkovat lakia, koska heillä on puolueen suoja. Teidän ei tarvitse tulla tänne enää! Siitä ei ole mitään hyötyä!" Hän määräsi poliisin ajamaan heidät pois.

Lisätietoja Dengin uusimmasta pidätyksestä:
Deng Caijuan from Guangdong Province Arrested and Persecuted Again
Vainoon osallistuneet tahot:
Officers from Guibei Police Office: Gao Weiguang (高伟光): +86-13702653389 Chen Mingqiang (陈名强): +86-13702427871 He Dongfu (何东甫): +86-13702659398 He Zhenqiang (何振强): +86-13902428268 Guibei Police Office一Public Security Branch: +86-757- 81237277

Alkuperäisestä kiinalaisesta artikkelista löytyy lisätietoa vainoon osallistuneista tahoista.


Englanniksi:
http://en.minghui.org/html/articles/2014/4/21/278.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.