Shi Bingjun joutui pakkotyöleirille kolme kertaa yhteensä viideksi ja puoleksi vuodeksi

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Sinä aikana kun Kiinan kommunistinen puolue (KKP) on vainonnut Falun Gongin harjoittajia viimeiset 15 vuotta, Shi Bingjun on ollut laittomasti pidätettynä pakkotyöleireillä viisi ja puoli vuotta.

Hänet pidätettiin ja tuomittiin Fangqiangin pakkotyöleirille vuosina 2000, 2005 ja 2011, yhteensä viisi ja puoli vuotta. Vartijat kiduttivat häntä julmasti hakkaamalla ja unenriistolla. Shi oli syömälakossa vastustaakseen vainoa. Häntä pidettiin aivopesukeskuksessa yli kolme kuukautta.

Neljän kuukauden kuluttua vapautumisestaan Fangqiangin pakkotyöleiriltä vuonna 2013 Shi pidätettiin uudelleen 10. lokakuuta 2013 ja vietiin Wuxin pidätyskeskukseen nro 1, jossa häntä pidettiin yli viisi kuukautta.

Hänen vaimonsa on äärimmäisen paineen alla huolehtiessaan heidän lapsestaan ja vanhemmistaan. Vaino aiheutti vakavaa vahinkoa koko perheelle.

Tuomittiin pakkotyöleirille ensimmäisen kerran

45-vuotias Shi oli opiskelemassa Japanissa, kun KKP:n vaino Falun Gongia kohtaan alkoi vuonna 1999. Elokuussa 2000 hän palasi kotikaupunkiinsa Wuxiin, Jiangsun maakunnassa, selventämään totuutta, mutta joutui toistuvasti pidätetyksi ja kidutetuksi. Hän vetosi Pekingissä oikeuteen lokakuussa 2000 ja hänet tuomittiin vuodeksi pakkotyöhön Wuxin poliisilaitoksen toimesta.

Ollessaan pidätettynä Fangqiangin pakkotyöleirillä osastolla nro 7, Shi joutui tekemään raskasta työtä aamusta iltaan. Illalla vartijat vielä kutsuivat hänet "keskusteluihin", joiden aikana häntä painostettiin ja kuulusteltiin.

Lokakuussa 2001 Shi siirrettiin osastolle nro 2, joka oli perustettu nimenomaan Falun Gongin harjoittajien vainoamiseksi. Hänet pakotettiin seisomaan pitkiä aikoja kerrallaan eikä hänen annettu nukkua. Vartijat kuulustelivat ja usein hakkasivat ja potkivat häntä.

Koska hän kieltäytyi luopumasta vakaumuksestaan, vartijat pidensivät hänen tuomiotaan kuukaudella ja ajoivat hänen päänsä paljaaksi ennen vapauttamista. Jälkeenpäin paikallisen 610-viraston (1) virkamiehet ja poliisit menivät usein hänen kotiinsa ahdistelemaan häntä.

Vainoaminen aivopesukeskuksessa

Shi pidätettiin jälleen Wuxin kansallisen turvallisuuden osaston virkamiesten toimesta maaliskuussa 2003. Hänet lähetettiin Wuxin aivopesukeskukseen ja hän oli pidätettynä yli kolme kuukautta.

Joka päivä hänet pakotettiin seisomaan pitkiä aikoja paikallaan, jolloin hänen jalkansa turposivat niin, että kengät oli leikattava irti jaloista. Vartijat myös estivät nukkumisen ja vessan käytön.

 

Tarkoituksella "uudistaa" tai "muuntaa" (2) hänet, vartijat käyttivät toistuvasti kidutusta. He joko painoivat hänen päänsä veden alle tai työnsivät kaksi sytytettyä savuketta hänen sieraimiinsa ja sulkivat suun samanaikaisesti.

Tuomittiin pakkotyöleirille toisen kerran

Shi pidätettiin uudelleen marraskuussa 2005 ja tuomittiin kahdeksi ja puoleksi vuodeksi Fangqiangin pakkotyöleirille.

Jiangsun maakunnan pakkotyölaitoksen koulutusosaston johtaja Tang Guofang määräsi vartijat kiduttamaan Shi Pingjunia entistä julmemmin marraskuusta 2006 alkaen.

Shi vietiin tyhjässä rakennuksessa olevaan selliin, ja häntä vartioitiin ympäri vuorokauden. Vartijat, jotka oli erityisesti koulutettu kiduttamaan harjoittajia, työskentelivät tässä rakennuksessa, ja käyttivät fyysisesti että henkisesti julmia menetelmiä Shin kiduttamiseen yli kaksi kuukautta.

Tuomittiin pakkotyöleirille kolmannen kerran

Shi vapautettiin huhtikuussa 2008. Pitkään kestäneen vangitsemisen ja vainoamisen takia hänellä oli vain vähän rahaa, joten hänellä oli vaikeuksia löytää työtä. Hänet pidätettiin taas Wuxin 610-viraston virkamiesten toimesta vuoden 2011 lopulla ja tuomittiin kahdeksi vuodeksi Fangqiangin pakkotyöleirille.

Tapaukseen liittyvä raportti:
Wuxi City Procuratorate Returned Mr. Shi Bingjun's Case to the Police

Huomautus
1. “610-virasto” on elin, joka on luotu erityisesti Falun Gongin vainoa varten. Sen toimivaltuudet ylittävät Kiinan kaikki lailliset, poliittiset ja lainsäädännölliset instituutiot.

2. Muuntaa: "Saada joku parantamaan tapansa tai muuntumaan" Aivopesun tai kidutuksen avulla harjoittaja yritetään pakottaa luopumaan Falun Gongista.


Englanniksi:
http://en.minghui.org/html/articles/2014/4/7/70.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.