Uumaja - Euroopan kulttuuripääkaupunki 2014

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Pohjois-Ruotsissa sijaitseva Uumaja juhli kulttuurikaupunki-nimitystä. Falun Gongin harjoittajat käyttivät tilaisuutta hyväkseen kertoakseen suurelle yleisölle harjoitusmenetelmästä.

Yli 80 000 ihmistä osallistui juhlintaan ja paikalla oli arvovieraita, kuten Ruotsin prinsessa Victoria, Ruotsin kulttuuriministeri, ja muista Euroopan maista tulleita VIP-henkilöitä.

Kaupungin juhla keskittyi saamelaiskulttuuriin ja paikallisiin etnisiin ryhmiin, kuten kiinalaiset.

 

Tapahtuman järjestäjä pyysi paikallisia Falun Gongin harjoittajia esittelemään menetelmää avajaisissa. Esittely tapahtui ulkona.

Uumaja on keskikokoinen kaupunki, jossa asukkaita on 118 000. Se sijaitsee noin 400 kilometrin päässä napapiiriltä. Huolimatta lumituiskusta ja kylmästä säästä, Falun Gongin harjoittajat tekevät harjoitusliikkeitä kaupungin keskustassa. He myös jakavat menetelmästä kertovia esitteitä ja tuovat esille harjoittajiin kohdistuvaa vainoa Kiinassa. Ohikulkijat ottivat mielenkiinnolla materiaalia.

 
Falun Gongin harjoitusliikkeiden esittelyä

 
Ihmiset tutustuivat Falun Gongista kertovaan materiaaliin

Harjoittajat kutsuttiin myös esittelemään Falun Gongia paikalliseen kirjastoon. Monia kiinnosti harjoitusliikkeet ja niitä haluttiin opetella sekä paikan päällä, että myöhempänä ajankohtana.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.