Saksa: Maailman suurimmilla kirjamessuilla ihmiset olivat entistä tietoisempia Falun Gongista

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

(Minghui.org) Vuosittain pidettäville maailman suurimmille Frankfurtin kirja- ja mediamessuille osallistui noin 7500 näytteilleasettajaa yli 110 maasta, ja kävijöitä oli yli 275 000. Myös Falun Gongin harjoittajat osallistuivat tapahtumaan, joka pidettiin 65. kerran 9.-13. lokakuuta 2013.

Jo vuosia Frankfurt Town Hall on myöntänyt julkilausumia Falun Gongin harjoittajien järjestämille informaatiopäiville. Sen ansiosta kaupungin virkamiehet tiesivät Falun Gongista ja tukivat heidän pyrkimyksiään. "Aktiviteettinne ovat aina olleet hyvin järjestettyjä, ja olette aina toimineet hyvin", sanoi virkamies. Sen ansiosta messujen järjestäjät antoivat harjoittajille paikan läheltä messuhallin vilkasta pääsisäänkäyntiä,

Ensimmäisenä messupäivänä osastojen paikoista vastaava henkilö vastusti kyseisen paikan antamista harjoittajille, koska se oli eräs halutuimmista paikoista.

Harjoittajat kertoivat hänelle Falun Gongista ja esittelivät DAFOH:n (Lääkärit Elinryöstöä Vastaan) maailmanlaajuisen vetoomuksen.

Vastaava henkilö seurasi tarkkaan harjoittajien toimia koko aamupäivän ajan. Nähtyään kuinka hyvin he toimivat, ja kuinka positiivisesti messuvieraat suhtautuivat heidän vilpittömiin pyrkimyksiinsä, hän lopulta suostui antamaan halutuimman paikan heille.

Kolea ja ajoittain sateinen sää ei haitannut harjoittajia, jotka olivat vastuussa ulkopuolella olevasta Falun Gongin osastosta. He jatkoivat totuuden selventämistä ja harjoitusliikkeiden opettamista.

Messujen aikana harjoittajien pöydän luona käyneet ihmiset saivat tietoa Kiinan kommunistisen puolueen (KKP) rikoksista, jotka koskevat elinryöstöjä eläviltä Falun Gongin harjoittajilta. Monet allekirjoittivat DAFOH:n vetoomuksen. Jotkut sanoivat toivovansa, että harjoittajat voisivat nopeasti kerätä tarpeeksi allekirjoituksia auttamaan lopettamaan Falun Gongin vainon.

"Miten elinryöstöjä voi tapahtua nykypäivän modernissa maailmassa", huudahti nainen luettuaan huolellisesti elinryöstöistä kertovan esitteen. Hän halusi välittömästi allekirjoittaa vetoomuksen.

Kylmästä säästä huolimatta kaksi tanssiasuihin pukeutunutta tyttöä pysähtyi harjoittajien pöydän luokse tutkimaan elinryöstöjä koskevaa materiaalia. Toinen heistä allekirjoitti vetoomuksen heti ja kertoi samalla ystävälleen sen tärkeydestä. Tämän jälkeen myös ystävä ymmärsi asian ja halusi allekirjoittaa vetoomuksen.

Kiinalainen messuvieras: "Onko sinulla myynnissä Falun Gong -kirjoja, voisin ostaa?”

Berliinissä työskentelevä nuori kiinalainen nainen pyysi harjoittajalta materiaalia. Samalla hän sai tietoa kuinka erota nuorista pioneereista (Kiinan hallinnon poliittinen nuorisojärjestö), johon hän oli liittynyt. Hän halusi erota järjestöstä.

Myöhemmin hän kysyi: "Onko sinulla Falun Gong -kirjoja, joita voisin ostaa?" Hänelle kerrottiin, ettei harjoittajilla ollut nyt yhtään kirjaa, mutta hän voisi käydä lukemassa Dafa -kirjoja ilmaiseksi Minghui.org -verkkosivuilla. Nainen oli hyvin kiitollinen tiedosta.

Kiinalaisten suhtautuminen Falun Gongiin kirjamessuilla oli yleisesti ottaen myönteinen. Monet heistä halusivat materiaalia ja erota puolueesta heti. Jotkut kertoivat voivansa helposti murtaa Kiinan internet-saarron, joten he tiesivät jo tosiasiat Falun Gongista.

Muutamat harjoittajat jakoivat materiaalia näyttelyhallin puolella, lähellä osastoa, jolla esiteltiin Kiinan kommunistisen puolueen ideologiaa. Tämän osaston kiinalainen vastuuhenkilö ensin kielsi harjoittajia toimimasta hänen osastonsa läheisyydessä, mutta kuultuaan etteivät harjoittajat häiritse kiinalaisen yrityksen liiketoimintaa, mies ei enää vastustanut harjoittajan ehdotusta, mutta ei toisaalta myöskään ollut samaa mieltä.

Myöhemmin harjoittaja puhui hänelle Falun Gongista, vaikka mies yritti väistellä keskustelua vedoten faktoihin ja lukuihin, joista oli informaatiota Kiinan valtion valvomissa tiedotusvälineissä. Harjoittaja oikaisi jokaisen väärän käsityksen, mikä hänellä oli Falun Gongista, ja lopulta mies alkoi ymmärtää. Jotkut osastolla työskennelleet kiinalaiset erosivat KKP:sta.

Viiden messupäivän aikana monet ihmiset kiittivät harjoittajia saamastaan informaatiosta. Nuori saksalainen mies luki esitettä ja huudahti: "Falun Dafa on hyvä!" kiinaksi.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.