Kansainvälistä uskonnonvapautta käsittelevä valiokunta: Falun Gongin harjoittajia kidutetaan yhä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kansainvälistä uskonnonvapautta käsittelevä parlamentaarinen valiokunta USCIRF toteaa vuoden 2013 raportissaan, että Kiinan huonot uskonnonvapauden olosuhteet ovat merkittävästi heikentyneet.

USCIRF (the United States Commission on International Religious Freedom) antaa USA:n hallitukselle neuvoja uskonnonvapauteen liittyvissä kysymyksissä.

Valiokunta totesi jo vuoden 2012 raportissaan, että olosuhteet ovat merkittävästi huonontuneet erityisesti Tiibetin buddhalaisten ja uiguurien kannalta.

- Pysäyttääkseen itsenäisten katolisten ja protestanttisten kirkkojen kasvun, hallitus pidätti ja vangitsi johtajia, sulki kirkkoja ja valitsi katolisia piispoja ilman Vatikaanin hyväksyntää. Falun Gong sekä muut ryhmät, … saavat pitkiä vankeustuomioita, heitä pakotetaan luopumaan uskostaan ja heitä kidutetaan pidätyksissä, USCIRF toteaa raportissaan.

Vuoden 2013 raportin esitteli kongressin jäsen Chris Smith New Jerseystä. Smith totesi, ettei Yhdysvallat voi olla huomioimatta uskonnonvapaus- ja ihmisoikeusrikoksia maissa kuten Kiinassa, joka on toistuvasti suoriutunut huonosti tässä asiassa.

Asianajaja Jitian Tang on edustanut Falun Gongin harjoittajia useissa oikeusjutuissa. Hänen mukaansa ihmisoikeustilanne ei ole muuttunut maan johdon vaihdon jälkeen.

- Olen sitä mieltä ettei Kiinan Kommunistinen puolue ole muuttunut. He jatkavat Falun Gongin harjoittajien vainoamista laittamalla heidät työleireille tai vankilaan jos nämä eivät luovu uskostaan, Tang toteaa.

USCIRF:n vuoden 2013 raportissa todetaan, että Kiinassa vainotaan myös ihmisoikeuksiin keskittyviä asianajajia.

Tang mainitsee muutamia erityistapauksia vainotuista asianajajista.

- Esimerkiksi Wang Quanzhag pidätettiin Jingjiangin tuomioistuimessa Jiangsun maakunnassa sen jälkeen kun hän oli puolustanut Falun Gongin harjoittajia oikeudessa. Huhtikuun 12. päivänä poliisit hakkasivat asianajaja Cheng Hai’n ja Liang Xiaojun’in, jotka puolustivat oikeudessa Falun Gongin harjoittajia. Kiinan kommunistinen puolue ei ole koskaan lopettanut Falun Gongin vainoa näiden lähes 14 vuoden aikana, Tang kertoo.

- Falun Gongin harjoittajat sekä heidän perheensä Kiinassa ovat sinnikkäästi vastustaneet vainoa ja voittaneet puolelleen yhä enemmän sympatiaa ja julkista tukea, Tang toteaa.

Englanniksi:
http://en.minghui.org/html/articles/2013/5/5/139234.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.