Pakkotyöleiriltä selviytyneen järkyttäviä kokemuksia. Osa 1

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

(Minghui.org) Pohjois-Amerikassa voi usein nähdä kiinalaisissa supermarketeissa hyvin tunnetun Zhoucun Sesame Seed Cake -välipalan. Se tuotetaan Zhoucunin alueella Zibo`n kaupungissa, Shandongin maakunnassa. Kuitenkin ne, jotka nauttivat tästä maukkaasta välipalasta, tuskin tietävät, että laitos, jossa se on tehty, on muinaisen Qi-valtion pääkaupunki, jolla on yli 2000 vuoden historia, mutta josta on tullut kauhun paikka siitä alkaen, kun Falun Gongin vaino alkoi heinäkuussa 1999.

Pahamaineinen Wangcunin pakkotyöleiri sijaitsee Wangcunin kaupungissa Zhoucunin alueella.

Olin laittomasti vangittuna kolme vuotta. Vielä nykyäänkin, yhdeksän vuotta myöhemmin, minua edelleen puistattaa, kun muistelen tuota aikaa pakkotyöleirillä.

Virkatehtävien suorittamista vaiko roistojen toimeenpanemia sieppauksia?

5. marraskuuta 2001 asuin työyksikköni asuinrakennuksessa. Tuona päivänä olin työtovereideni kanssa bussissa matkalla kotiin iltahämärässä. Heti poistuttuani bussista, näin muutaman henkilön kävelevän minua kohti. He alkoivat potkimaan minua maahan niin rajuin ottein, että löin etuhampaani katuun ja käteni naarmuuntuivat.

Minua painettiin alaspäin, jotta en voisi nostaa päätäni ja nähdä hyökkääjiä. Kuulin sanaharkkaa työtovereideni ja roistojen välillä. Sitten joku huusi: "Olemme poliisista!" Heti sen jälkeen minut työnnettiin autoon.

Autossa yksi hyökkääjistä sanoi: "On hyvä, että olimme nopeita! Yli kaksikymmentä ihmistä oli jo kerääntynyt ympärillemme. Onneksi oli hämärää, joten he eivät voineet nähdä meitä selvästi." Koska pääni oli painettu alas, en voinut nähdä mitään, mutta kuulin selvästi mitä he sanoivat. Ajattelin, "jos nämä olivat poliiseja virantoimituksessa, miksi he olivat niin peloissaan paljastumisesta?"

Kuulin yhtä heistä kutsuttavan Tao Zhifengiksi, joka on 610-viraston (1) varajohtaja Yantai`n kaupungista. 610-viraston agentit eivät ole poliiseja eikä heillä ole valtuuksia pidättää ihmisiä.

Järkyttävät kokemukset

Minut vietiin kellarikerroksessa sijaitsevaan Yantai`n poliisilaitoksen Zhifu`n toimistoon ja lukittiin käsiraudoilla tuoliin. Kysyin heiltä, miksi minut oli pidätetty, mutta kukaan ei vastannut tai kysynyt minulta mitään. Seuraavana päivänä Wang, Laishanin poliisiaseman poliittisen- ja turvallisuusjaoston toimistopäällikkö, vei minut autoon ja kahlitsi kiinni istuimeen. Hän ja muutama muu henkilö veivät minut sairaalaan terveystarkastukseen. Kun pani vastaan, poliisit veivät minut väkisin sisään.

Yksi poliiseista tarttui käsirautoihin ja veti niistä niin lujaa, että ne kiristyivät entisestään. Tämä aiheutti suurta kipua ja minun oli vaikea hengittää, tuntui että pyörryn.

"Terveystarkastus" oli epätavallinen: minulta otettiin vain verikoe ja tutkittiin sisäelimet. Kieltäydyin verikokeesta, jolloin miespuolinen ilmeetön lääkäri sanoi, että jos en suostu yhteistyöhön, hän käyttäisi isompaa ja paksumpaa neulaa verikokeen ottamiseen. Oloni oli epämiellyttävä ja tunsin että jotain pahaenteistä oli tekeillä, joten kielsin heitä ottamasta verinäytettä. Lopulta he luovuttivat.

Minut vietiin toiselle osastolle sisäelinten tutkimuksia varten. Munuaisten kuvaamisen aikana minua pidettiin väkisin sängyssä. Viikko myöhemmin poliisi kertoi, että minulla oli joitakin terveysongelmia ja että tarvitaan toinen tutkimus. He veivät minut sairaalaan uudelleen verikokeeseen.

Tuomittu pakkotyöleirille ilman oikeudellista menettelyä

Sairaalasta minut vietiin toiseen paikkaan, jonne mentiin rautaportista. Kun kysyin missä olimme, poliisi vaikeni. Kysyessäni toisilta, he sanoivat, että se oli työleiri ja että olin tuomittu kolmeksi vuodeksi pakkotyöhön.

Ei ollut noudatettu oikeudellista menettelytapaa, ei kuulemista eikä oikeudenkäyntiä. Kun kysyin asiasta, poliisi ei vaivautunut selittämään miksi minut oli lähetetty sinne. En nähnyt mitään asiakirjoja eikä ollut mitään mahdollisuutta valittaa. Vielä tänäänkin olen täysin tietämätön vangitsemistani koskevien asiakirjojen olemassaolosta.

Vääryyttä palvelevat lait

Kysyin työleirin vartijoilta voisinko vilkaista pidätystäni koskevia asiakirjoja. He kieltäytyivät. Kun kysyin miksi minut pidätettiin, he sanoivat: "Eikö poliisi kertonut? Olet täällä, koska emme pidä vakaumuksestasi. Et voi lähteä täältä ennen kuin olet muuttanut ajatuksesi ja ennen kuin olemme tyytyväisiä muutokseen!" He sanoivat suoraan "muuntavansa" (2) Falun Gongin harjoittajien mielen.

Sanoin heille: "Ajattelun vapaus on perusihmisoikeus. Se mitä teette on laitonta. Haluan tavata asianajajan." Osasto nro 3:n varajohtaja Li Aiwen sanoi: "Asianajajat palvelevat vain Kiinan kommunistista puoluetta, eivät sinua." Vastasin: "Sitten kirjoitan oman valituksen." Osaston johtaja Chen Suping sanoi: "Mitä se hyödyttää? Mitä tahansa kirjoitat, emme lähetä sitä eteenpäin.”

Kidutus helvetissä

Kolme vuotta kestäneen pidätykseni aikana minut lukittiin 13 kuukaudeksi eristysselliin, missä minua kidutettiin monin eri tavoin: nukkuminen estettiin pitkiä aikoja, minua pakkosyötettiin, koko kehoni sidottiin, jouduin olemaan käsiraudoissa puolikyykkyasennossa (en pystynyt seisomaan enkä kyykistymään neljään päivään), minua seisotettiin 24 tuntia keskellä ympyrää, jonka halkaisija oli 50 cm, istutettiin kapealla tuolilla (halkaisija oli 30 cm ja tuolissa oli kolme ruuvia pinnalla sojottamassa, aiheuttaen äärimmäistä kipua, mitä pitempään piti istua), pakotettiin aivopesuun (ympärillä olevat herjaavat Falun Gongia 24 tuntia vuorokaudessa). Viimeiset kymmenen päivää jouduin seisomaan ilman mahdollisuutta nukkua.

Väsyneenä seisomisesta lysähdin lattialle vähän väliä. Olin kuin unessa vaikka silmäni olivat auki, ja näin välillä harhoja. Vartijat kertoivat, että heidän täytyi valvoa niitä, jotka alkoivat nähdä harhoja. Jokaisen työvuoron aikana kolme vartijaa ympäröi minut ja joka kerta kun kaaduin, he nostivat minut ylös jatkamaan rangaistustani.

Koska kaatuilin, vartijoita jouduttiin vaihtamaan kolmen tunnin välein. Julma vartija Chen Suping antoi toisille määräyksen, ettei kehooni saanut tulla mitään näkyviä vammoja.

Myöhemmin vartija Li Qian piirsi lattialle 50 cm halkaisijaltaan olevan ympyrän ja pakotti minut seisomaan sen sisällä 24 tuntia vuorokaudessa. Jouduin syömään ja levähtämään samassa ympyrässä. Tunsin itseni erittäin väsyneeksi ja voimattomaksi, pääni tuntui raskaalta ja sekavalta.

Kaksi kuukautta myöhemmin vartijat veivät minut takaisin selliin, joka oli vain vähän yli kymmenen neliömetrin kokoinen ja jonka jakoi yli kymmenen vankia. Vartijat määräsivät kaksi vankia tarkkailemaan minua ympäri vuorokauden. En saanut puhua kenellekään.

Yöllä, kun muut nukkuivat, minut raahattiin ulos aivopesuun ja pääsin nukkumaan vasta kahdelta yöllä, ja ylös piti nousta aamu viideltä. Tätä kesti seuraavan vuoden toukokuuhun asti.

Huomautus

1. “610-virasto” on elin, joka on luotu erityisesti Falun Gongin vainoa varten. Sen toimivaltuudet ylittävät Kiinan kaikki lailliset, poliittiset ja lainsäädännölliset instituutiot.
2. Muuntaa: "Saada joku parantamaan tapansa tai muuntumaan" Aivopesun tai kidutuksen avulla harjoittaja yritetään pakottaa luopumaan Falun Gongista


Englanniksi:
http://en.minghui.org/html/articles/2013/4/13/138906.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.