|
||||
|
Kouvolan Sanomat: Falun Gong esittäytyi Manskilla
Kiinan hallitus vainoaa liikettä edelleen ankarasti. Suomalaisetkin yhteyshenkilöt ovat saaneet häirintäsoittoja. Kouvolan Sanomat
Fyysisiä harjoituksia ja henkisiä periaatteita yhdistävä Falun Gong eli Falun Dafa kiellettiin Myös ulkomailla asuvia harjoittajia on häiritty ja pahoinpidelty. Suomalaiset yhteyshenkilöt, joukossa Sinikka Suontakanen, ovat saaneet kiinan- ja englanninkielisiä häirintäsoittoja. Kourallinen suomalaisia ja Suomessa asuvia kiinalaisia Falun Gongin harjoittajia esitteli harjoitusmenetelmää ja sen kokemaa vainoa Manskilla lauantaina. Suontakanen kertoi, että ihmiset tietävät nyt aiheesta enemmän kuin edellisellä vierailulla toissa vuonna. Hyväksi ihmiseksi Länsimaissa Falun Gong on joskus luokiteltu uskonnoksi, mutta siihen ei kuulu rituaaleja, temppeleitä eikä palvontaa. Siihen liittyy kaksi perustaja Li Hongzhin kirjoittamaa kirjaa, joiden teksti on saatavissa ilmaiseksi intemetistä. Tarkoituksena on ihmisen "kultivointi" eli luonteenlaadun jalostaminen. Tämä toteutetaan opiskelemalla kirjoja sekä toteuttamalla oppeja jokapäiväisessä elämässä. Lisäksi Falun Gongiin kuuluu viisi rauhallista liikesarjaa, jotka pyritään tekemään päivittäin. Niiden sanotaan puhdistavan kehon energiakanavat. - Falun Gongin harjoittaja haluaa olla hyvä ihminen ja luopua kateudesta, itsekkyydestä ja oman edun tavoittelusta. Siihen pyrin itse joka päivä. Ensimmäinen testi tulee jo aamulla töihin ajaessa, kun pyrin ottamaan ja jalankulkijat huomioon, Suontakanen selittää. Suomessa on parikymmentä Falun Gongia julkisesti harjoittavaa, mutta Suontakanen sanoo tietävänsä lisäksi monia, jotka tekevät liikkeitä yksityisesti kotonaan. Harjoittajat ovat perustaneet Suomen Falun Dafa –yhdistyksen, jonka tarkoituksena on lähinnä levittää tietoa Falun Gongista. Suomeen liike tuli reilut viisi vuotta sitten, kun joukko ruotsinsuomalaisia esitteli sitä Hengen ja tiedon messuilla Helsingissä. Suontakanen kokeili tuolloin harjoituksia ja on pysynyt mukana siitä alkaen. |
||||