Tarkempi katsaus ”itseen”

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Muutin jokin aika sitten pieneen kylään, ja minulla on ollut aikaa rauhoittua, tehdä itsetutkiskelua, ja saada selvä kuva itsestäni. Mestari on sanonut, ”Aika on loppumassa, ja teidän jotka ette ole tehneet hyvin, pitäisi ajatella asiaa – teidän pitäisi todella katsoa itseänne tarkkaan. Tämä on ensimmäinen kerta kun olen varoittanut Dafa-opetuslapsia tällä tavalla. (aplodit) Se voitteko täydellistyä vai ette, riippuu teistä itsestänne.” [Fa’n opetusta ja selitystä New Yorkin Fa-konferenssissa]

Näiden muutamien “yksin kultivoimisen” kuukausien aikana olen löytänyt monia ongelmia xinxingissäni. Olen esimerkiksi hyvin huolestunut siitä miten toiset näkevät ja arvostelevat minut. Tämä kiintymys on niin voimakas että minulla oli tapana yrittää arvata yhdestä ainoasta lauseesta tai katseesta kuinka toinen osapuoli näki minut, ja oliko hänen asenteensa minua kohtaan suotuisa vai ei. Myös kokemusten jakamisen aikana, jos ymmärryksiäni Fa’sta ei arvostettu, tai jos ehdotuksia joita tein ei hyväksytty, ajattelin, ”Hän ei varmasti hyväksy sitä. Hän on aina ennakkoluuloinen minua kohtaan. Hän ei ole koskaan vastaanottavainen muiden näkemyksille. Hän on aina niin ylimielinen.” Tulin vihaisemmaksi ja vihaisemmaksi mitä enemmän ja enemmän ajattelin sitä. Ajattelin sitten, ”Jos hän käyttää karkeaa kieltä minua kohtaan tai ei hyväksy minua, mitä sanon todistaakseni hänen näkemyksensä vääräksi?” Tämän lisäksi, olin huolestunut ulkonäöstäni, siitä oliko pukeutumistyylini viehättävä, ja olinko kiinnittänyt vastakkaisen sukupuolen huomion vai en, ja oliko joku ihastunut minuun jne. Joskus ajatuskarma tempasi minut mukaansa niin vahvasti että fantasioin siitä kuinka joku rakastuisi minuun ensi silmäyksellä, siitä kuinka tapaisimme ja meistä tulisi rakastavaisia. Jopa himosta johtuvia likaisia ajatuksia tuli esiin. Keksin mielessäni tarinoita ja joskus koin sen kestämättömäksi jos joku harjoittajaystäväni oli parempi kuin minä joissakin suhteissa. Joskus koin olevani täynnä äärimmäisen voimakasta kateutta.

Olin järkyttynyt huomatessani että minulla oli niin monia kiintymyksiä. Kyseenalaistin jopa sen että olin koskaan kultivoinut ja kohottanut tasoani. Aistin selvästi että nämä pahat ajatukset olivat eläviä aineita. Niillä oli negatiivinen vaikutus kun vahvistin Fa’n, ja ne aiheuttivat häirintää ja häiriötä itseäni ja muita harjoittajia kohtaan. Sen jälkeen kun olin opiskellut Fa’ta tyynellä sydämellä, tarkastelin ja tutkin kärsivällisesti jokaisen kiintymyksen jonka löysin, ja yritin löytää niiden juuret. Seuraten jokaista kiintymystä, huomasin että ongelma oli peräisin kiintymyksestä ”itseen”.

Omahyväisyyttä siitä kun olin ihailtu; tyytyväisenä itseeni siitä että sain vahvistusta muilta; haluten muiden arvostavan minua; ihastuneena siitä että muut hyväksyivät mielipiteeni, tai kohdatessani yksimielisyyttä kanssani. Jos muut eivät hyväksyneet näkemyksiäni, olin närkästynyt. Himon kiintymyksen kanssa olin uppoutunut omiin fantasioihini ja vastakkaisen sukupuolen suosion turhamaisuuteen. ”He ovat aika hermostuneita jos jokin ei vastaa heidän ajatustapaansa.” [Zhuan Falun] Kateuden kiintymys on ilmentymä hyvin vahvasta kiintymyksestä omia näkemyksiä kohtaan. Jopa kirjoittaessani tätä artikkelia mieleeni tuli silloin tällöin ajatus siitä kuinka todistaisin näkökohtani niin että lukija hyväksyisi sen mitä olin kirjoittanut. Kiintymys ”itseen” on niin voimakas, niin itsepintainen ja niin halveksittava. Siinä on porsaanreikä, ja vanhat voimat käyttävät tätä tekosyytä aiheuttamaan häirintää ja vahinkoa: saadakseen olosuhteet “muuttumaan ajatuksen mukaan.” [Zhuan Falun] Tässä mielessä se asia jota vastaan on vaikeinta taistella, eivät ole vanhat voimat eivätkä pahat olennot joita ne manipuloivat, vaan tämä rappeutunut ”itse” joka muodostui vanhassa maailmankaikkeudessa. Jos pystyisin luovuttamaan tämän vanhan itsen ja sulautumaan Fa’han, pahuus ei löytäisi tekosyitä koettelemusten järjestämiseen.

Vanhan maailmankaikkeuden olentojen itsekäs luonne on aivan kuin mekanismi omien halujen tyydyttämiseen: omien päämääriensä saavuttamiseen, toimien oman arvonsa oikeuttamisen eteen siten että elämä on matkalla kohti raskautta, rappeutumista ja putoamista. Menneisyydessä ensimmäisellä ajatuksellamme tänne tulemisesta oli ehkä itsekäs motiivi; ehkä se oli omien tuntevien olentojemme pelastuksen mahdollisuuden mahdollistaminen, tai ehkä se oli jotta emme jäisi koko maailmankaikkeudesta jälkeen. Oli se sitten mikä hyvänsä, päämäärä oli itsensä pelastaminen. Ero on siinä, että tänään valitsimme kaikkien ponnistustemme käyttämisen sen toteuttamiseksi minkä Mestari on valinnut. Valitsimme varauksettoman sulautumisen Fa’han, itsemme muuntamisen perustavanlaatuisesti, jotta voisimme kohdata uuden maailmankaikkeuden standardit. Vanhat voimat sitä vastoin, eivät halua muuttaa itseään, he valitsivat Mestarin ja Fa-oikaisun hyväksikäyttämisen saavuttaakseen oman itsepelastuksen määränpäänsä.

Mikä ”itse” tarkalleen ottaen on?

2003 Atlantan Fa-konferenssin Fa-luennolla eräs harjoittaja kysyi,“Vain kultivoituani näin pitkään olen ymmärtänyt mikä perustavanlaatuisin kiintymykseni on: kiintymys omaan itseeni.” Mestari vastasi, ”Kyllä. Yksinkertaisesti sanottuna, se on menneisyyden olentojen perustavanlaatuisin tekijä.”

Tämä vanha perustavanlaatuinen tekijä, josta elämämme muodostettiin, on rajoittava ja ristiriitaa aiheuttava osa kultivoinnissamme ja Fa-oikaisussa. Kuinka pääsemme näiden esteiden yli ja hävitämme tämän “itsen” perin pohjin?

Alusta loppuun, menneisyyden henkilökohtaisesta kultivoinnista tämänhetkiseen Fa-oikaisun kultivointiin, meidän ei pidä unohtaa katsoa sisäänpäin.

Mestari sanoi, ”Meidän täytyy kohdella kaikkia myötätunnolla. Minkä tahansa ongelman edessä, meidän täytyy katsoa itseämme ja löytää syy. Vaikka toinen henkilö olisi torunut meitä tai käynyt kimppuumme fyysisesti, meidän täytyy katsoa sisäämme ja katsoa oliko se jokin meidän vikamme jossain joka sai sen aikaan. Tällä tavoin voimme löytää perustavanlaatuisen syyn joka aiheutti jännityksen. Tämä on myös paras tapa päästä eroon itsekkyyden ja itsen kiintymyksistä. Sinun täytyy avartaa sydäntäsi antaen anteeksi joka ainoalle ihmiselle jonka tapaat kultivoinnissasi”, ”Kaikissa asioissa, sinun täytyy ottaa muut huomioon, sinun täytyy ensin ajatella muita ja sitten ajatella itseäsi. Haluan teidän kaikkien kultivoivan, ja saavuttavan oikeamielisen Fa’n ja oikeamielisen muiden ennen itseä ajattelun täydellistymisen tilan. Tämä on täsmälleen itsekkyyden hävittämisen prosessi, ja tämä voi hävittää “itsen”. ”Joten teidän perspektiivistänne, kun kohtaatte ongelmia, teidän tulisi etsiä syytä itsestänne, ajatella muita enemmän, kultivoida itseänne, katsoa sisäänpäin ja ajatella muiden huonoja näkökohtia vähemmän. Jos voitte käsitellä kaikki tilanteet sen mukaan mitä olen opettanut, tosiasiassa olette jo ahkeria ja olette edistymässä. [Luento Australian konferenssissa Sydneyssä toukokuussa 1999]

Ymmärrän että opiskellessamme jatkuvasti Fa’ta, katsoen jatkuvasti sisäänpäin löytääksemme ajatuksia ja käytöstapoja jotka eivät ole Fa’n mukaisia, ja jatkuvasti oikaisten niitä Fa’n mukaan, ja jatkuvasti sulautuen Fa’han, Fa on jo muuttamassa elämämme tekijää kerros kerrokselta alkaen kaikkein perustavanlaatuisimmasta tekijästä. Tämä on ”itsen” käsitteen hävittämistä, jotta voimme saavuttaa uuden maailmankaikkeuden standardin. Fa-oikaisun kultivoinnissa, tämän vanhan itsen hävittämisen prosessi on punottu yhteen henkilön Fa’n vahvistamisen kanssa. Meidän täytyy tehdä joka ainoa asia Dafan tarpeiden ja Mestarin valintojen korkeimpaan asemaan asettamisen asenteella. Tämä on epäitsekkyyden ja myötätunnon suurin aste jonka voimme saavuttaa.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a17971-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.