Pietarsaaren Sanomat: Tasapainoa hakemassa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Lauantai-iltapäivänä kokoontui 20-30 pietarsaarelaista kaupungin tanssisaliin harjoittelemaan kiinalaista Falun Gongia. Kyseessä on seitsemäs ja tällä erää viimeinen kokoontuminen, Falun Gong –ryhmä kokoontui ensimmäisen kerran juuri ennen vuoden vaihdetta.

Falun Gong on mielen ja ruumin kultivointi- eli jalostusmenetelmä. Viime vuosina se on tullut tunnetuksi ennen kaikkea sen takia, että sen harrastus on Kiinassa kielletty ja sen harjoittajia vainotaan.

Pietarsaaressa Falun Gongin pariin johdatteli Pia-Maria Sandås, joka itse perehtyi aiheeseen Malmössä.

- Falun Gongin fyysiseen puoleen kuuluu viisi yksinkertaista liikesarjaa, Pia-Maria Sandås kertoo.
- Sarjoista yksi tehdään istuen. Meditaatio on osa harjoitusta. Sarjat on helppo oppia, mutta ne ovat tehokkaat. Niitä voi tehdä yksin tai ryhmässä milloin vain.

Falun Gong ei ole uskonto

Falun Gong tähtää hyväsydämisyyden ja moraalin jalostamiseen samalla, kun se edistää terveyttä ja auttaa ymmärtämään elämää. Pia-Maria Sandås painottaa, että kysymys ei ole uskonnosta.

- Falun Gong ei ole organisaatio eikä sillä ole rituaaleja tai temppeleitä, Pia-Maria sanoo.
- Falun Gongille on myönnetty lukuisia kansainvälisiä tunnustuksia.

Houstonin kaupunki julisti Falun Gongin kunniakansalaisekseen vuonna 1996.

Falun Gongin kehitti kiinalainen Li Hongzhi. Vuonna 1992 hän julkaisi harjoitusmenetelmänsä ja sen jälkeen Falun Gong on levinnyt yli 50 maahan. Falun Gongin harjoittajia on yli 100 miljoonaa.

Falun Gongin suosio on myös syy sen vaikeuksiin Kiinassa.

- Vuonna 1999 havaittiin, että liikkeellä on Kiinassa 70 miljoonaa tukijaa, Pia-Maria Sandås kertoo.
- Jo pelkkä luvun suuruus säikähdytti Kiinan ylimmäisen johdon, vaikka Falun Gong ei ole poliittinen liike.

Esitteen mukaan kaikki Falun Gongin toiminnot ovat ei-kaupallisia. Osallistumis- tai kurssimaksuja ei peritä eikä lahjoituksia oteta vastaan. Harjoitusten sanotaan sopivan kaikille, itse kunkin kulttuurista tai uskonnosta riippumatta.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.