Wu Yun joutuu tekemään pakkotyötä Yunnanin naisvankilassa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Nimi: Wu Yun
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 39
Osoite: Kunming City, Yunnanin maakunta
Viimeisin pidätys: 27.8.2010
Viimeisin sijoituspaikka: Yunnanin naisvankila

Vainoaminen: Koti ryöstetty, pidätys, laiton tuomio, vankeus, kidutus, pakkotyö, solvaus

HeElokuun 27. päivänä 2010 noin 20 viranomaista ryntäsi Falun Gongin harjoittaja Wu Yunin kotiin ja ryösti sen. Muutamat poliisit olivat varustautuneet konekiväärein ja käsiasein. He penkoivat Wu’n kotia noin viiden tunnin ajan ja ottivat samalla jatkuvasti kuvia ja videoivat asuntoa. Ryöstön aikana Wu selvensi totuutta Falun Gongista ja kertoi poliisille, että hyvä palkitaan hyvällä ja pahuus kohtaa karmisen rangaistuksen. Hän myös neuvoi viranomaisia, etteivät he tekisi pahoja asioita hyville ihmisille, jotka kultivoivat Totuutta, Laupeutta ja Kärsivällisyyttä.

Lopulta poliisi puoliväkisin raahasi Wu’n ulos asunnosta. Hänet vangittiin Wuhuan alueen pidätyskeskukseen, missä hän joutui olemaan puoli vuotta. Myöhemmin hänet tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen ja vietiin Yunnanin naisvankilaan.

Uudet vangit joutuvat vankilaan tullessaan istumaan pienellä tuolilla aamu kuudesta ilta 23.00 asti. Vankien ei sallita liikkua tai muuttaa asentoaan istumisen aikana. Vartijat määräävät myös kaksi vankia tarkkailemaan yhtä Falun Gongin harjoittajaa vuorokauden ympäri. Myös Wu joutui kidutuksen uhriksi. Hänet pakotettiin työskentelemään 16 - 17 tuntia päivässä. Koska Wu kärsi huonosta näöstä, hän ei pystynyt tekemään työtään kunnolla. Tämän seurauksena häntä kirottiin ja herjattiin. Wu'n nykyinen tilanne on huolestuttava.

Vastuussa olevat tahot:

Xu Tianwu from the Wuhua District 610 Office: +86-871-3625558, +86-871-3636268
Domestic Security Division of Wuhua District Police Department
Deng Zhongji, a policeman from the Daguan Police Station: +86-13619653696(Cell) (He is the person in charge of arresting Ms. Wu Yun)
Chief prosecutor of the Kunming Procuratorate: +86-871-5740001
Ma Youning, Dean of the Kunming Intermediate Court: +86-871-4610819

Aiheeseen liittyviä artikkeleita:
Falun Gong Practitioners in Kunming Arrested and Their Homes Ransacked
Kunming City Intermediate Court Planned to Try Ms. Wu Yun Secretly


http://www.clearwisdom.net/html/articles/2012/2/14/131

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.