Ruotsi: The Arts Of Zhen Shan Ren -taidenäyttely Hedemorassa Taalainmaalla

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Göteborgissa ollut taidenäyttely ”The Arts Of Zhen Shan Ren” siirtyi Taalainmaalle elokuun alussa 2011. Näyttely oli kahden viikon ajan ”Gallery C:ssä” Tjärnassa, joka sijaitsee Hedemoran ulkopuolella.

”Gallery C” on rauhallisessa ja kauniissa ympäristössä lehtipuiden ja mäntymetsän keskellä. Iltapäivisin alueella tuoksuu ” Alices Cafen” vastaleivotut leivonnaiset.

Paikka oli aikaisemmin tuberkuloosiparantola ja sen jälkeen huumeriippuvaisten hoitokoti.

Aamulla, jolloin on vielä hiljaista ja rauhallista, paikka henkii harmoniaa. Silloin on ihanteellista harjoittaa Falun Gongin harjoitusliikkeitä. Tämä mahdollisuus tarjottiin myös vieraille kauniissa puutarhassa.

Vierailijoita Gallery C:ssä

Sisällä Galleriassa on esillä 18 teosta kaikkiaan 65 taideteoksesta, jotka kertovat Falun Gongin harjoittajien kärsimästä vainosta Kiinassa, ja heidän rauhanomaisesta vastarinnasta, jota harjoittajat tekevät ympäri maailmaa. Monet vieraista tarkastelivat maalausten kauneutta ja kauhistelivat Kiinan kommunistipuolueen käyttämää julmuutta vaientaakseen Falun Gongin harjoittajat.

Pastori Birger Sjungargård avasi taidenäyttelyn

A tragedy in China - Yuan Li

Avajaisissa 6. elokuuta pastori Birger Sjungargård puhui ihmisoikeuksista. Hän puhui siitä tosiasiasta, että järjetön ja sairas hallinto pelästyy sitä, että se ei voi kontrolloida ihmisten vapaata ajattelua ja uskoa. Pastori painotti taidenäyttelyn tärkeyttä, ja hän sanoi tukevansa niitä ihmisiä, jotka taistelevat vakaumuksensa puolesta .

Birger Sjungargård ihaili teosta ”Tragedia Kiinassa”ja sanoi:
”Se on rakenteeltaan hyvin samantapainen, kuin Akseli Gallen-Kallelan maalaus Lemminkäisen Äiti vuodelta 1897, mutta näissä kahdessa teoksessa naisten kasvonilmeet kertovat täysin erilaisista asioista. Lemminkäisen Äidin raivo ja viha eroaa täysin hiljaisesta surusta ja voimakkaasta päättäväisyydestä, jota nainen teoksessa ”Tragedia Kiinassa” ilmaisee. Hänessä ei ole vihaa.

Kaksi viulistia soitti Taalainmaan kansanmusiikkia

Monet näyttelyvieraat ilmaisivat tukensa vieraskirjaan kirjoittamissaan lauseissa:

“Kiitollisuudella siitä, että saan osoittaa kunnioitusta niille, jotka ovat valmiita kärsimään vapaudesta vakaumukseensa, Totuudenmukaisuus, Laupeus, Kärsivällisyys.” Birger Sjungargård, pastori.

“Thank you so much for this extraordinary, valuable information about the persecution of Falun Gong practitioners in China. It will make a difference!”

”Liikuttava! Kaunis näyttely.”

”Mielenkiintoinen ja kiinnostava näyttely.”


Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/201108/22326.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.