FDI: Kahdeksan päivää pidätettynä ollut Falun Gongin harjoittaja kuolee

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Hebein maakunnassa asuva keski-ikäinen nainen kuoli poliisin huostassa kahdeksan päivää pidätyksensä jälkeen. Syynä pidätykseen oli Falun Gongin harjoittaminen.

Yan Pingjun (闫 平 君) oli nelissäkymmenissä oleva ompelija. Hänet vietiin kotoaan 2. elokuuta 2010 ja hänen kuolinpäiväkseen arvioidaan 10. elokuuta 2010. Pingjun on selkeä esimerkki viime aikoina esiin tulleista pidätyksistä, joiden kohteeksi miljoonat Falun Gongin harjoittajat Kiinassa ovat joutuneet. Nämä liittyvät kuolemantapauksiin jotka tapahtuvat lyhyen ajan sisällä pidätyksen jälkeen. Viisitoista prosenttia vuonna 2009 raportoiduista kuolemantapauksista oli sellaisia, joissa Falun Gongin harjoittaja kuoli alle kahden kuukauden sisällä pidätyksestään.

” Yan Pingjun kuolema on selkeä muistutus siitä, että miljoonien Falun Gongin harjoittajien elämä on yhä vaaravyöhykkeessä Kiinassa”, sanoi Falun Dafa -informaatiokeskuksen edustaja Gail Rachlin.

Tietolähteiden mukaan Pingjun vietiin kotoaan vähän jälkeen yhdeksän elokuun 2. päivänä, kun Ning'anin poliisi hyökkäsi sisälle taloon. He ryöstivät kodin ja takavarikoivat Falun Dafa -kirjoja sekä kiristivät perheeltä 550 yuania. Myös pojan tietokone takavarikoitiin. Pingjun vieraili edellisenä päivänä Falun Gongin harjoittaja Xia Junyingin sukulaisten luona, ja ilmeisesti poliisi oli seurannut häntä. Xia Junying oli Pingjun läheinen ystävä, hänet oli vangittu 15. päivänä heinäkuuta.

Pingjun vietiin Hebein Oikeudelliseen koulutuskeskukseen (河北省 "法制 教育 培训 中心"). ”Oikeudellinen koulutuskeskus” on kaunisteltu nimi alueelle jonne Falun Gongin harjoittajia viedään aivopestäväksi, jotta saataisiin heidät luopumaan vakaumuksestaan. Käsittely on fyysistä väkivaltaa ja kidutusta. Puolitoista viikkoa myöhemmin vartijat ilmoittivat perheelle, että Yan Pingju oli kuollut 10. päivänä elokuuta, ja he väittivät sen johtuneen putoamisesta rakennuksen kolmannesta kerroksesta.

Tämä on tavallinen ilmiö Kiinan turvallisuusviraston ilmoittaessa perheenjäsenille Falun Gongin harjoittajan pidätyksen aikana tapahtuneesta kuolemasta. Syyksi mainitaan usein; ”putosi rakennuksesta”, tai ”kuoli sydänkohtaukseen”. Todistajanlausunnot ja muut todisteet osoittavat kuitenkin, että uhri oli kuollut kidutukseen tai muuhun pahoinpitelyyn. Eräs tapaus on huhtikuulta 2009, kun 39-vuotias Sun Min kuoli poliisin huostassa vain muutama tunti pidätyksen jälkeen. Tietolähteiden mukaan ruumiissa oli jälkiä sähköpamppujen käytöstä ja iskusta raskaalla esineellä. Perheelle lähettämässään tiedotteessa poliisi kuitenkin väitti, että he olivat löytäneet Sun Minin kuolleena 23. päivä huhtikuuta, kun tämä oli pudonnut asunnostaan. Paenneet Falun Gongin harjoittajat ja kidutuksen uhrit ovat raportoineen, että vartijat olivat varoittaneet poliisin hakkaavan heitä niin kauan kuin haluavat ja jos harjoittaja kuolee, se raportoidaan itsemurhaksi.

Tuttavan mukaan Pingju oli ollut hyväkuntoinen ennen pidätystään. Poliisi kielsi perheeltä muistotilaisuuden järjestämisen. Kuolemansyystä tehdään lisätutkimuksia.

Lisätietoa:
Yan Pingjunin osoite: Telekommunikation Bureau Family Housing 5-1-101, Yongtaizhong Street, Xinhuan piirikunta, Shijiazhuangin kaupunki, Hebein maakunta.

Pingjunin tapaukseen liittyvät henkilöt:
Zhi Qiang, Ning'anin poliisilaitoksen johtaja: 86-311-87043130 (toimisto), 86-13932155100 (matkapuhelin)
Ren Xuanjun, Yan Pingjunin vastuuhenkilö: 86-13722792211 (matkapuhelin)
Liu Fuzhong, Xia Junyngin paikallinen poliisi: 86-13833453776 (matkapuhelin)

Englanniksi: http://www.clearwisdom.net/html/articles/2010/8/28/119681.html
Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/201010/21914p.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.