Suomi: Falun Gongin harjoittajat kutsuttiin Helsingin Luonnontiedelukioon

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Falun Gongin harjoittajat kutsuttiin esittelemään harjoitusmenetelmää ja kertomaan Kiinan ihmisoikeustilanteesta Helsingin Luonnontiedelukioon. Eräät koulun oppilaat olivat valmistelleet esitelmän Kiinan ihmisoikeuksista, joka pidettiin ennen harjoittajien esitystä. Oppilaiden esitelmässä käsiteltiin myös Falun Gongin harjoittajien vainoa.

Harjoittajat kertoivat Falun Gong -menetelmän hyvistä terveysvaikutuksista ja esittelivät lisäksi harjoitusliikkeitä, joiden katsomisesta oppilaat pitivät. Harjoittajat kertoivat myös Kiinassa edelleen jatkuvasta vainosta. Oppilaat saivat tietää, että Suomessa on Kiinasta pakolaisina tulleita harjoittajia, jotka ovat henkilökohtaisesti joutuneet kokemaan vainoa.

Oppilaat saivat tietoa myös siitä kuinka vainon alussa Kiinan kommunistipuolue käynnisti valtavan mediakampanjan mustamaalaamaan Falun Gongia, ja että länsimaiset mediat toistivat aluksi samoja valheita, koska heillä ei vielä silloin ollut muuta tietoa. Koulun opettaja kertoi muistavansa kuinka Suomen televisiossakin näytettiin näitä valheita. Hän sanoi, että onneksi myöhemmin on tullut jo erilaista tietoa siitä mikä on totuus vainosta. Eräs kiinalainen harjoittaja kertoi kuinka vaikea tilanne Kiinassa oli silloin kun vaino alkoi, kun ei tiennyt pitäisikö uskoa Kiinan kommunistipuoluetta, vai omia kokemuksiaan Falun Gongin hyvyydestä.

Opettaja ja oppilaat saivat myös esittää harjoittajille kysymyksiä. Opettaja oli kiinnostunut siitä, miksi Falun Gongia vainotaan, vaikka se näyttää ihan samanlaiselta kuin mikä tahansa aamuvoimistelu. Harjoittaja kertoi, että Kiinan kommunistipuolue koki Falun Gongin harjoittajien suuren määrän uhkaksi omalle vallalleen. Eräs oppilas kysyi, että onko näistä harjoittajien järjestämistä ihmisoikeustapahtumista ollut oikeasti hyötyä. Harjoittaja vastasi, että mitä enemmän ihmiset tietävät asiasta, sen parempi. On tärkeää, että ihmiset ottavat asiaan kantaa, muuten mitään ei voi tapahtua. Monet maat nimittäin pelkäävät ottaa asiaan kantaa esimerkiksi Kiinan kauppasuhteiden takia.

Opettaja kiitteli lämpimästi harjoittajia vierailusta ja sanoi esityksen olleen hyvin mielenkiintoinen.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.