Turkki: Kansainvälinen taidenäyttely ”Horjumaton rohkeus” kunnioittaa ”Suuren kärsivällisyyden kaupunkia” (Kuvia)

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kesäkuun 1.-3. päivänä 2009, pidettiin kansainvälinen taidenäyttely ”Horjumaton rohkeus” Antakyassa, jota tavallisesti nimitetään ”Suuren kärsivällisyyden kaupungiksi”. Näyttely sai positiivisen arvostelun ihmisiltä, joita oli kaikista yhteiskuntaluokista. Muutama tärkeimmistä paikallisista medioista raportoi näyttelystä.

Kaupungin kulttuurivirasto antoi suuren tuen ja auttoi järjestelyissä, joten näyttely voitiin pitää kaupungintalolla. Näyttely sai kehuja useilta paikallisilta taidemaailman persoonallisuuksilta ja taiteen rakastajilta, samoin kuin peruskoulun opettajilta ja oppilailta sekä tavallisilta kansalaisilta. Näyttelyyn oli pitkät jonot jokaisena päivänä.

Vieraat katsovat taideteoksia Kaksi toimittajaa kirjoittaa näyttelystä Vieraalle kerrotaan, mitä teos esittää

Katsottuaan taideteoksia pitkän aikaa, taiteilija Sahnaz Yilmaz sanoi: ”Nämä teokset ruumiillistuvat täysin käsitteeseen Totuudenmukaisuus, Laupeus ja Kärsivällisyys.”

Kun kaupungin maahallituksen johtaja näki maalaukset, hän huokasi kunnioituksesta ja sanoi: ”Näyttely saa meidät ymmärtämään, kuinka julmaa kidutus Kiinassa juuri tällä hetkellä on. Kiitos Falun Gongin harjoittajille, että te kerrotte tästä maailman ihmisille.

Fidanli Ataturkin peruskoulun opettaja, Ramiz Bakirin, kirjoitti vieraskirjaan: ”Nämä maalaukset ovat liikuttavia. Hyvyys palkitaan ja pahuudesta joutuu maksamaan, on taivaallinen periaate, ja ne, jotka vainoavat, saavat rangaistuksensa jonakin päivänä.”

Liikunnanopettaja Derya Duyan sanoi eräälle Falun Gongin harjoittajalle, että taideteoksilla on fantastisen hyvä sanoma ja se ilmenee ilman vertauksia katsottaessa teoksia tarkkaan. Hän sanoi haluavansa oppia Falun Gongin viisi harjoitusta ja sen jälkeen opettaa ne oppilailleen.

Sinanin yliopiston opettaja ja Attakyan poliittinen neuvonantaja Ihsan Otkan, kävi katsomassa näyttelyä useamman kerran kahden päivän aikana. Hän sanoi pitävänsä hyvin paljon maalauksista ja että hän tekisi parhaansa, jotta saisi kaupungin kulttuurilautakunnan tukemaan ja auttamaan Falun Dafa –tapahtumissa kaupungissa.

Hatayan koulun oppilaat opettelevat harjoituksia Taiteilija ylistää näyttelyä

Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/200907/21258.html

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a49424-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.