Ruotsi: Useita tapahtumia kansainvälisenä ihmisoikeuksien päivänä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Joulukuun 10. päivänä 2008 jätti ruotsalaisen CIPFG:n (Koalitio Falun Gongin vainon tutkimiseksi) edustajan nimilistan, joka kerättiin ”Globaalin miljoonan allekirjoituksen” saamiseksi. Nimilista luovutettiin Ruotsin pääministerille. Allekirjoitukset ilmaisevat tukea globaalille kampanjalle tuoda esille Falun Gongin vaino ja he vaativat Kiinan kommunistipuoluetta (KKP) lopettamaan vaino.

Vapaaehtoisjärjestö CIPFG tiedotti samalla, että yhteensä kerättiin 1 356 232 allekirjoitusta 131 maasta, 1. tammikuuta 2008 ja 22. heinäkuuta 2008 välisenä aikana. Yhdessä allekirjoitusten kanssa pääministeri Reinfeldtille luovutettiin kirje, jossa haluttiin nähdä myös pääministerin allekirjoitus ja että hän oli osallistunut informaatioon.

Harjoittajat kaupungintalon edessä

Myöhemmin illalla ryhmä Falun Gongin harjoittajia kokoontui Kaupungintalon edessä ulkotulien ja banderollien kanssa tiedottaakseen ihmisille ja Nobel-palkinnon juhlijoille kauhistuttavista rikoksista, joita tapahtuu ihmisoikeuksia ja Falun Gongia vastaan tänä päivänä Kiinassa.

Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/200812/21000.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.