Turkki: Koululaiset oppivat Falun Gong -harjoituksia ja saavat tietää Kiinan vainosta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Toukokuun 6. päivänä 2007 Turkin Mersinissä sijaitsevan Bilge Elit Dershanesi -koulun johtaja Cemgil Arslan kutsui kaksi turkkilaista Falun Gongin harjoittajaa luennoimaan koululle ja opettamaan oppilaille Falun Gongin liikesarjoja. Harjoittajat kertoivat monipuolisesti Falun Gongista harjoitusmenetelmänä, periaatteista "totuudenmukaisuus, laupeus, kärsivällisyys" sekä menetelmän harjoittajien kohtaamasta vainosta Kiinassa.

Esityksensä aikana harjoittajat kertoivat Falun Gongin kauneudesta omien kokemustensa perusteella, sen voimakkaista vaikutuksista sairauksien parantamisessa ja yleiskunnon kohentamisessa ja siitä, kuinka Falun Gongin mukainen kultivointi voi kehittää ihmisten moraalia. Lopulta he kuvailivat oppilaille myös vuodesta 1999 jatkunutta vainokampanjaa. Kaikki opiskelijat kuuntelivat hyvin tarkkaavaisesti. Esitys kesti melkein kaksi tuntia, ja jotkut oppilaat joutuivat seisomaan istumapaikkojen puutteen vuoksi, mutta se ei vaikuttanut häiritsevän heitä.

Esityksen jälkeen harjoittajat opettivat kampuksella Falun Gongin viittä liikesarjaa halukkaille sekä jakoivat harjoitus-DVD:itä. Oppilaiden pyynnöstä he lupasivat järjestää heille viikottaisen harjoitusmahdollisuuden.

Tämän vuoden alusta lähtien turkkilaiset Falun Gongin harjoittajat ovat järjestäneet lukuisia tapahtumia Falun Gongin promotoimiseksi erilaisissa kulttuuri- ja koulutustapahtumissa. He ovat saaneet kaikkialla hyvin lämpimän vastaanoton.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a40118-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.