Saksa: Berliinissä asuva kiinalainen paljastaa tarjouksen vakoilla Falun Gongin harjoittajia

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Nimeni on Liu Deqin. Heinäkuusta 2003 lähtien olen työskennellyt Saksassa. Kesäkuun 30. päivänä 2003 sain kirjeessä viisumin Saksaan, mutta huomasin, että kirjekuori oli revitty auki ennen kuin se oli saapunut minulle.

Saman vuoden heinäkuussa 610-viraston [eli Falun Gongin vainoa hallinnoivan Gestapon kaltaisen instituution] viranomaisia saapui tapaamaan minua. Keskustelut koskivat ennen kaikkea sitä, että koska minulle oli myönnetty lupa poistua Kiinasta, minun pitäisi ottaa Saksassa joitakin valokuvia. He halusivat minun työskentelevän salaisena agenttina ja keräävän tietoja Falun Gongin harjoittajista sekä heidän aktiviteeteistaan. Sillä hetkellä en sanonut mitään. Mutta hiljaa mielessäni mietin, etten koskaan tekisi mitään sellaista. Varasin itselleni lennon pois Kiinasta niin pian kuin mahdollista.

Heinäkuun 27. päivänä 2003 saavuin turvallisesti Berliiniin. Kun muutamaa päivää myöhemmin soitin kotiin, huomasin, että puhelimessa oli joitakin ongelmia. Kuulin usein esimerkiksi ilmoituksen "numero ei ole käytössä".

Myöhemmin todistettiin, että kotipuhelimeni Kiinassa oli kuuntelussa. Ainoastaan vaimoni tiesi kännykkäni numeron, jota käytin Saksassa. Elokuun lopussa eräänä iltapäivänä kännykkäni soi, ja huomasin puhelun tulevan Kiinasta (+0086). Yllätyksekseni toisessa päässä puhui nainen, joka esittäytyi rouva Zhaoksi. Kun kysyin häneltä, kuinka hän oli saanut kännykkänumeroni, hän vastasi vain jotain epämääräistä. Sitten hän kysyi, haluaisinko työskennellä heille. Kieltäydyin ja suljin puhelimen. Sen jälkeen samasta numerosta yritettiin soittaa useita kertoja, ja joka kerran jälkeen laitoin puhelimen pois päältä.

Näiden tapahtumien jälkeen minuun ei enää ole otettu yhteyttä. Koska heillä ei ole tiedossaan mitään, mitä he voisivat käyttää minua vastaan, he eivät pysty painostamaan minua. Alun perin en ajatellut paljastaa näitä asioita julkisuuteen; koska en suostunut tekemään heille töitä, ajattelin koko asian olevan loppuunkäsitelty. Mutta olen miettinyt asiaa ja nyt minulle on entistä selvempää, että tässä on kyse jälleen yhdestä keinosta Falun Gongin harjoittajien vainoamiseksi. Uskon, että ihmisten on syytä olla tietoisia niistä menetelmistä, joihin Kiinan kommunistipuolue on turvautunut tässä vainossa.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a39738-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.