Amnesty Internationalin raportti arvostelee jyrkästi Kiinan ihmisoikeustilannetta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Amnesty International julkaisi viime keskiviikkona jokavuotisen raporttinsa maailman ihmisoikeuksien tilasta. Tämän vuoden raportissa mainittiin, että Kiinan kommunistipuolueen (KKP) toteuttamissa Falun Gongin harjoittajien ja tiibetiläisten vainoissa ei ole tapahtunut parannusta ja että maan ihmisoikeustilanne on edelleen heikko. Järjestö kehottaa kansainvälistä yhteisöä painostamaan KKP:tä.

Amnesty Internationalin Aasian-Tyynenmeren alueen varakoordinaattori toi esille, että vuonna 2006 Internetin käyttö kasvoi Kiinassa valtavasti, mutta myös KKP:n vaino ihmisoikeuksien puolustajia kohtaan lisääntyi, mikä näkyi lisääntyneissä toimittajien, kirjailijoiden ja Internetin käyttäjien pidätyksissä.

Raportissa todetaan: ”Hallitus jatkoi ankaria iskuja virallisesti hyväksyttyjen kanavien ulkopuolella tapahtuvaa uskon harjoittamista vastaan. Tuhansia maanalaisten protestanttisten ”kotikirkkojen” ja epävirallisten katolisten kirkkojen jäseniä pidätettiin, ja monia heistä kohdeltiin kaltoin tai kidutettiin pidätyksen aikana. Henkisen Falun Gong –liikkeen jäseniä pidätettiin ja vangittiin heidän vakaumuksensa vuoksi, ja he ovat edelleen suuressa vaarassa tulla kidutetuiksi tai kaltoinkohdelluiksi.”

”Falun Gongin harjoittaja Bu Dongwei määrättiin kesäkuussa kahdeksi ja puoleksi vuodeksi pakkotyöhön ”toiminnasta kielletyssä järjestössä” sen jälkeen, kun poliisi löysi Falun Gong –kirjallisuutta hänen kotoaan. Bu työskenteli amerikkalaisessa avustusjärjestössä, kun hänet vangittiin.”

Raportti jatkaa: “Kuolemanrangaistusta käytetään edelleen laajasti, rangaistuksena noin 68 eri rikoksesta, joihin lukeutuu talousrikoksia ja ei-väkivaltaisia rikoksia. Julkisten tiedotteiden perusteella AI arvioi, että vähintään 1010 ihmistä teloitettiin ja 2970:lle määrättiin kuolemanrangaistus vuonna 2006, tosin todellisten lukujen uskotaan olevan paljon korkeammat.”

“Kidutus ja kaltoinkohtelu jatkuivat laajassa mittakaavassa. Yleiset käytössä olevat keinot sisältävät mm. potkimista, hakkaamista, sähköshokkeja, käsistä roikottamista, kahlitsemista kivuliaisiin asentoihin, savukkeilla polttamista, valvottavista sekä nälkiinnyttämistä. [...] ”Uudelleenkoulutus pakkotyön kautta” –järjestelmän muuttamisessa ei havaittu tapahtuvan mitään edistystä. Satojentuhansien ihmisten uskotaan olevan vangittuina pakkotyöleireillä eri puolilla Kiinaa sekä välittömässä vaarassa joutua kidutetuiksi ja kaltoinkohdelluiksi.”

Koko teksti englanniksi: http://thereport.amnesty.org/eng/Regions/Asia-Pacific/China

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a39647-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.