Du Xuefan kuolee epäilyttävissä olosuhteissa Heihe'n kaupungin pidätyskeskuksessa, Heilongjiangin maakunnassq

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Vaino Kiinassa –artikkelit ovat yksittäistapauksia, jotka havainnollistavat vainon eri muotoja. Yleisluontoisempaa tietoa vainokampanjasta löytyy etusivun linkkejä seuraamalla.

Heilongjiangin maakunnan Heihe'n kaupungista kotoisin oleva Falun Gongin harjoittaja Du Xuefang (nainen), 44, oli töissä ruokatehtaalla. Hän alkoi harjoittaa Falun Gongia vuonna 1994. Kun KKP alkoi vainota Falun Gongin harjoittajia heinäkuussa 1999, Du Xuefang matkusti Pekingiin selventämään ihmisille hallituksen levittämää propagandaa. Du lähti myös Taivaallisen rauhan aukiolle vetoamaan, minkä seurauksena hänet pidätettiin. Koska Du ei suostunut kertomaan viranomaisille nimeään ja osoitettaan, hänet vangittiin kahdeksi ja puoleksi vuodeksi. Vapauduttuaan Du ei voinut palata kotiin ja kuljeksi kodittomana välttääkseen pidätetyksi joutumista.

Maaliskuun 16. päivänä 2007 Du lähti takaisin kotikaupunkiinsa, missä hänet pidätettiin jakamasta esitteitä, jotka kertoivat Falun Gongin harjoittajiin kohdistuneesta vainosta. Heihe'n kaupungin Hailanin aseman poliisit veivät rouva Du'n Heihe'n pidätyskeskus nro 1:een.

Huhtikuun 21. päivänä 2007 Du'n perhe sai ilmoituksen hänen kuolemastaan. Kuolinilmoituksessa sanottiin Du'n kuolleen ”äkilliseen sydäntautiin.” Du oli kuitenkin tuolloin erittäin hyvässä kunnossa, eikä hänellä ollut sydänoireita. Perheenjäsenet olivat huomanneet, että Du'lla oli ollut yllään samat vaatteet, jotka hänellä olivat silloin, kun hänet pidätettiin yli kuukausi sitten. Vaatteet olivat likaiset ja niissä oli tahroja.

Tapaukseen liittyviä viranomaisia:

Heihe'n kaupungin pidätyskeskus nro 1:n johtaja Qiu Zhenhai (mies)

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a39275-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.