Guan Mingde kuoli poliisin käsissä vuonna 2001

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Changchunista kotoisin ollut Falun Gongin harjoittaja Guan Mingde kidutettiin kuoliaaksi 38 vuoden iässä helmikuussa 2001.

Guan Mingde’llä oli maisterin tutkinto, ja hän työskenteli elektroniikan opetuksen tutkimuskeskuksen puheenjohtajana Changchunin panssarivoimien teknologisessa instituutissa. Everstinä hän oli saanut ”erinomaisen opettajan” palkinnon.

Ennen kuin Guan harjoitti Falun Gongia, hän oli fyysisesti heikossa kunnossa useiden kroonisten sairauksien vuoksi. Aloitettuaan harjoittamisen hän kuitenkin parani hyvin nopeasti.

Heinäkuussa 1999 Jiang Zemin käytti valtaansa Kiinan armeijassa, määräten kaikki armeijassa työskentelevät Falun Gongin harjoittajan jäämään eläkkeelle tai vahtamaan siviilitöihin. Guan oli silloin jo eläkkeellä, ja töissä teknikkona erään yliopiston informaatiokeskuksessa. Vuoden 2000 lopussa Guan meni Pekingiin vetoamaan Falun Gongin puolesta. Hän avasi Taivaallisen rauhan aukiolla banderollin jossa oli teksti ”Falun Gong on hyvä”. Hänet pidätettiin välittömästi.

Kun Guan oli pidätettynä, hän ei suostunut tottelemaan poliisin käskyjä, eikä kertonut nimeään eikä työnantajaansa. Tästä syystä häntä kidutettiin raa’alla tavalla. Ei ole vieläkään tiedossa mitä kidutusmenetelmiä häneen käytettiin. Hänen päässää oli suuri murtuma ja hänen päänahassaan oli iso viilto, niin että kallo oli näkyvissä. Kahdeksan tai yhdeksän päivän kuluttua pidätyksesta Guan oli kuoleman kielissä. Hänen nuorempi veljensä oli kuullut että Guan oli Pekingissä, ja lähti etsintäretkelle. Veli löysi hänet lopulta Pekingistä ja vei hänet takaisin Changchuniin. Poliisi kiristi veljeltä yli satatuhatta yuania (1) käteisenä. Nähdessään Guanin turvonneen pään, muodottomiksi paisuneet kasvot ja tyhjän katseen, junassa olleet poliisit ihmettelivät miksi hänet oli pahoinpidelty niin ankarasti.

Guan sai kolmetoista tikkiä päähänsä, ja alkoi toipua. Hän ei kuitenkaan pystynyt syömään eikä juomaan mitään, ja oli tiputuksen varassa. Hän kärsi myös hermoromahduksesta, eikä aina tunnistanut edes perheenjäseniään.
Kun yliopiston johto sai kuullai että Guan harjoitti Falun Gongia, se katkaisi hänen työsuhteensa. Guan kuoli lopulta helmikuussa 2001 poliisin pahoinpitelystä saamiinsa vammoihin.

viitteet:

1. Yuan on Kiinan rahayksikkö. 500 yuania vastaan kiinalaisen kaupunkityöläisen keskimääräistä kuukausipalkkaa.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.