Falun Gongin harjoittajia kidutetaan raa’asti Hainanin maakunnassa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Satamakaupungissa työskentelevä sukulaiseni on harjoittanut Falun Gongia ja saanut sen kautta monia hyviä vaikutuksia. Myöhemmin hänet kuitenkin vangittiin ja vietiin pakkotyöleirille, jossa hänen vakaumuksensa murrettiin aivopesun avulla. Tämän jälkeen hän suostui yhteistyöhön 610-viraston (1) kanssa sekä auttoi sen virkamiehiä pidättämään minut ja viemään minut paikalliselle aivopesuluokalle. Kieltäydyin yhteistyöstä, mutta hänen avustuksellaan minut vietiin pois kotikaupungistani satamakaupunkiin Hainanin maakuntaan ja alistettiin entistä ankarammalle vainolle.

Satamakaupungin aivopesuluokka oli poliisiasemalla lähellä ensimmäistä ja toista pidätystoimistoa. Tarkempaa osoitetta en kuitenkaan tiedä. Tultuani sain kuulla, että aivopesuluokka oli perustettu kolme kuukautta aiemmin, ja että paikkaan kaapattiin jatkuvasti harjoittajia, jotka joutuivat siellä kidutuksen uhreiksi.

Luokkaan tuoduilta harjoittajilta riistettiin ensimmäiseksi yöuni, ja meitä tarkkailtiin lakkaamatta. Emme saaneet räpäyttää silmääkään. Erään harjoittajan ei annettu nukkua seitsemään päivään, mikä teki hänet poissaolevaksi ja sai hänet kärsimään muistinmenetyksestä. Nyt hän muista enää mitään siitä, mitä näinä päivinä tapahtui.

Harjoittajia pahoinpideltiin, loukattiin ja valvotettiin keskeytyksettä. Kiduttamista jatkettiin niin kauan, että henkilö saatiin poissaolevaksi tai menettämään tajuntansa. Poliisit käyttivät sitten tätä sekavaa mielentilaa hyväkseen ja saivat nämä harjoittajat allekirjoittamaan takuulausunnon, jossa he vannoivat luopuvansa Falun Gongista. Myöhemmin, kun nämä henkilöt tulivat jälleen järkiinsä, he peruivat antamansa lausunnot.

Poliisit käyttivät kaikenlaisia kidutuskeinoja murtaakseen harjoittajien mielen. Viisi eri kertaa kärsin raakuuksista yli 40 päivän ajan. Suurimman osan ajasta olin jalka- ja käsiraudoissa. Eräällä kerralla käteni ja jalkani olivat raudoilla kiinni ikkunan kaltereissa yli 24 tuntia, ja käteni peittyivät kokonaan mustelmiin.

Hainan on Kiinan kuumin provinssi. Lämpötila on yleensä 38 asteen tietämillä päivittäin. Poliisi ei sallinut harjoittajien käydä suihkussa tai vaihtaa vaatteita, emmekä saaneet keskustella toistemme kanssa. Meitä vartioitiin kahdessa vuorossa. En koskaan totellut poliisia, minkä seurauksena minua pahoinpideltiin mm. Falun Gongin pääteoksella Zhuan Falunilla hakkaamalla. Eräällä kerralla allekirjoitin takuulausunnon sekavassa mielentilassa, mutta peruin lausunnon, kun tulin jälleen selväpäiseksi. Tämän johdosta minua kidutettiin vielä enemmän. Viimeisten vankeuspäivieni aikana satamakaupungin poliisi ja 610-virasto alkoivat vielä keksiä valheita menneisyydestäni, yrittäen saada minut tällä tavoin määrätyksi pakkotyöhön.

Aivopesuluokan viranomaiset pakottivat harjoittajia allekirjoittamaan takuulausunnon, vaikka he tiesivät hyvin, että se johtui kidutuksesta eikä tullut sydämestämme. Tämän jälkeen he yrittivät saada paineen alla murtuneet harjoittajat suostumaan toisen qigong-menetelmän harjoittamiseen.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a37741-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.