Britannia: Ihmisoikeusaktiviteetteja Leedsissä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

18. marraskuuta 2006 pohjoisenglantilaisia Falun Gongin harjoittajia kerääntyi Leedsin keskustan Dortmund Squarelle ja vietti päivän esitellen Falun Gongia paikallisille ja kertoen heille vainosta. Kylmästä ja tuulisesta säästä huolimatta osa harjoittajista teki liikesarjoja samalla kun toiset keräsivät allekirjoituksia ihmisoikeusvetoomukseen, jakoivat tietolehtisiä sekä puhuivat ihmisten kanssa Kiinan tilanteesta.

Vaikka ihmiset olivat kiireisiä ja juoksivat nopeasti kaupasta toiseen kylmän sään vuoksi, monet ohikulkijat pysähtyivät kuitenkin muutamaksi minuutiksi kyselemään siitä, mikä Falun Gong oikeastaan on, miksi sitä vainotaan ja mitä he voivat tehdä auttaakseen. Monien kädet olivat aivan kohmeessa, mutta he halusivat silti päättäväisesti allekirjoittaa vetoomuksen vainon lopettamiseksi. Osa ohikulkijoista oli kuullut vainosta, saanut lehtisen ja allekirjoittanut vetoomuksen jo aikaisemmin, mistä harjoittajat olivat niin ikään hyvillään.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a36530-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.