Lupauksen pitäminen kullan palauttamisesta tuo onnea tuleville sukupolville

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo


Perinteinen kiinalainen kulttuuri korostaa moraalin tärkeyttä ja luonnetta sekä opettaa ihmisiä tulemaan hyviksi, oikeamielisiksi ja luotettaviksi. Menneisyydessä Kiinassa ihmisillä oli tapana pitää ”Ahneuden puutetta arvokkaana ominaisuutena”. Se oli tavallinen asenne eri yhteiskuntaluokissa, mukaan luettuna tutkijat, jotka vastasivat siitä, että kulttuuri säilytettiin ja vietiin eteenpäin, yhtä hyvin kuin liikemiehet, jotka tarkasti noudattivat sääntöjä siitä huolimatta, että he olivat rahan kanssa tekemisissä joka päivä. Sanottiin, että ”herrasmies joka rakastaa rahaa, voi pitää ne ainoastaan oikeamielisellä tavalla.”

Yang Bo oli tunnettu virkamies Ming-dynastian aikana. Hän oli kotoisin Puzhoun kaupungista. Yang Bon isä, Yang Zhang, oli liikemies ennen kuin hänestä tuli virkamies. Yang Zhang harjoitti liiketoimintaansa Huai Yangin alueella. Tuona aikana hänen luonaan vieraili suolakauppias Pohjois-Kiinasta. Hän kysyi voisiko Yang Zhang huolehtia hänen tuhannesta kultarahastaan. Suolakauppias ei koskaan palannut takaisin. Yang Zhang ei tiennyt mitä tulisi tehdä rahoille. Hän laittoi ne kukkaruukkuun ja istutti siihen kukkia jotta kukaan ei löytäisi rahoja. Hän lähetti matkaan henkilön Pohjois-Kiinaan etsimään suolakauppiasta. Hän löysi suolakauppiaan asunnon, mutta tämä oli jo kuollut ja asunnossa oli vain hänen poikansa.

Kun Yang Zhang sai kuulla sen, hän kutsui pojan kotiinsa. Yang osoitti kukkaruukkua ja sanoi: “Nämä rahat, jotka isäsi jätti minulle ennen kuolemaansa, olisitko ystävällinen ja ottaisit ne mukaasi?” Suolakauppiaan poika oli hyvin hämmästynyt. Hän ei koskaan ollut kuullut puhuttavan näistä rahoista ja ei uskaltanut ottaa niitä vastaan. Yang Zhang sanoi: “Nämä rahat kuuluvat perheellesi. Älä kieltäydy.” Kun hän kertoi kuinka kultarahat olivat joutuneet hänelle, poika liikuttui syvästi. Hän polvistui Yang Zhangin eteen kiittääkseen. Sitten hän otti kullan ja lähti.

Yang Zhang sai myöhemmin pojan, Yang Bon, joka oli erittäin älykäs lapsi ja joka rakasti uusien asioiden oppimista. Hän menestyi opinnoissaan ja pääsi lopulta ministeriksi virkamiesten henkilöstöministeriöön. Keisari Ming Shi Zong arvosti Yang Bon kykyjä ja luotettavaa luonnetta ja nimitti hänet yhdeksi lähimmistä avustajistaan.

Yang Bon poika, Jun Ming, menestyi myös hyvin opinnoissaan ja hänestä tuli lopulta valtiovarainministeri. Perheen hyvä maine kesti useita sukupolvia.

Yang Bon isä, Yang Zhang, ei ollut vain yksinkertainen liikemies ottaessaan haltuunsa suolakauppiaan kullan. Kun suolakauppias katosi, hän ei ainoastaan huolehtinut rahoista, vaan näki vaivaa lähettämällä henkilön tuhansien kilometrien päähän etsimään suolakauppiaan perhettä, voidakseen palauttaa rahat. Ihmiset, kuten Yang Zhang, joilla on rehellinen mieli ja luonne, ei palkita itseään, vaan myös tulevia sukupolvia. Tämä osoittaa, kuinka Taivas palkitsee hyveet ansaitulla tavalla.


Englanniksi: http://www.pureinsight.org/pi/index.php?news=3819

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.