Kertomus Falun Gongin harjoittajasta, Sinikasta ja hänen pojastaan Samulista

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kun tapasin ensimmäisen kerran Sinikan, ensivaikutelma hänestä oli, että hän oli kyvykäs, hoikka nainen jolla oli sievä valkoinen tukka. Sen jälkeen, kun olin tutustunut häneen paremmin huomasin, että hän oli vakaa ja ahkera Falun Gongin harjoittaja. Myöhemmin mieleeni juolahti, että voisin esitellä hänet useammille harjoittajille kertomalla hänen tarinansa tällä verkkosivulla.

En osaa puhua suomea ja englannin kielellä tulen toimeen jokapäiväisessä keskustelussa. Toisaalta, hänkään ei puhu englantia. Sen seurauksena saatoin koota tietoa hänestä vain omakohtaisen kokemuksen kautta, mikä oli hyvä tilaisuus oppia tuntemaan hänet. Aikaa kului viisi vuotta ennen kuin lopulta tuli tilaisuus tapahtumassa, joka oli Ruotsissa Göteborgissa, missä Skandinavian Falun Gongin harjoittajat pitivät pienen kokemuksienjakokonferenssin ja opiskelivat yhdessä Falun Dafan periaatteita ja tekivät Falun Gongin harjoituksia ja viettivät uudenvuoden juhlan.

Pyysin tytärtäni ja hänen poikaansa osallistumaan tähän tilaisuuteen kanssani, sillä he tapaavat mielellään harjoittajia, vaikka eivät harjoita Falun Gongia. Tyttäreni puhuu englantia ja on oppinut vähän suomea. Kun kuulin että Sinikka menisi sinne, niin tiesin, että se olisi hyvä tilaisuus minulle tutustua häneen.

Sinikka osallistui paraatiin Wienissä vuonna 2004 Sinikka valokuvassa muiden suomalaisten harjoittajien kanssa Sinikka opiskelee poikansa kanssa

Kertomus Sinikasta

Sain tietää tyttäreni tulkkauksen avulla, että Sinikka alkoi harjoittamaan kun ruotsalaiset harjoittajat levittivät Falun Gongia Helsingissä vuonna 2000. Ennen Falun Gongin harjoittamista hänellä oli huono terveys ja hän oli usein väsynyt. Kun hän teki Falun Gongin harjoituksia hän tunsi itsensä hyvin tarmokkaaksi jo ensimmäisenä päivänä, eikä ottanut päiväunia sinä päivänä. Hän sanoi, että tämä oli juuri se, mitä hän oli etsinyt. Siihen aikaan Falun Gongin kirjaa ei ollut suomenkielisenä. Ainoa mitä hän sai oli vedosversio Zhuan Falunin (Falun Gongin pääteos) käännöksestä, jonka hän sai sähköpostitse suomalaiselta harjoittajalta Ruotsissa. Hän opiskeli kirjaa päättäväisesti joka päivä. Kysyin häneltä jos länsimaalainen voi ymmärtää kirjaa. Hän sanoi, että alussa hänen oli vaikeaa ymmärtää sitä mutta hän uskoi vakaasti, että tämä oli se mitä hän halusi ja mitä enemmän hän opiskeli sitä enemmän hän ymmärsi. Hän sanoi: ”Alussa on aina vaikeuksia eikä ole väliä mitä teet. Mitä tulee Zhuan Falunin opiskeluun, jokin syvällinen mielessäni kertoo minulle, että minun pitää olla vakaa sen opiskelussa ja mitä enemmän opiskelen sitä enemmän haluan tietää.”

Kun kysyin hänen pojastaan Samulista hän sanoi, että Samuli oli aina hänen mukanaan, joten hän luonnollisesti ryhtyi tekemään Falun Gongin harjoituksia ja hänestä tuli nuori harjoittaja. Samuli kertoi Sinikalle että hänellä oli ollut hyvin kummallisia ajatuksia ja pelottavat näyt saivat hänet usein itkemään. Mutta oltuaan harjoittajien kanssa ja opiskeltuaan Fa’ta (Falun Gongin periaatteita) ja tehtyään harjoituksia yhdessä, hänestä on tullut toinen ihminen. Sinikka sanoo, että hän näkee että Samuli haluaa harjoittaa todella sydämestään.
Sinikka lisäsi, että hänen nykyiseen työhönsä kuuluu olla useiden 15-25 vuoden ikäisten nuorten kanssa. Hänen kultivoinnillaan on suuri positiivinen vaikutus heihin, sillä hän esittelee usein heille Falun Gongin suurenmoisuuden ja kertoo tosiasioita vainosta Kiinassa. Toisaalta hänen kultivointinsa ”Totuus, Laupeus, Kärsivällisyys” periaatteiden mukaan saa hänet ymmärtämään nuoruuden vahvat ja heikot puolet, joten hän voi inspiroida heitä ja auttaa heitä laupeudella. Nämä kaikki ovat asioita joita hän ei voinut tehdä aikaisemmin.

Ylhäällä oleva kertomus on tehty lyhyistä haastatteluista Sinikan kanssa ja jatkan kirjoittamista hänestä myöhemmin.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a30891-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.