Lapsen satu: Lily Lootuskukka

Olipa kerran hyvin kaukaisessa lammessa pieni siemen nimeltään Lily. Hän oli hyvin ujo ja arka, mutta hänestä oli hauskaa leikkiä kaikkien ystäviensä kanssa. Lily oli kuitenkin tullut surulliseksi koska hän oli kuullut muiden puhuvan ihmeellisestä maasta, joka oli sen lammen pinnan yläpuolella, jossa hän oli. Sanottiin että siinä maailmassa loistava valo paistoi kaikkien olentojen ylle ja turkoosin siniset taivaat levittäytyivät jokaiseen horisonttiin.

Lily toivoi hartaasti saavansa nähdä tämän valon kauneuden, mutta hän ei vain voinut nousta syvyyksien ja lammen pimeiden vesien yläpuolelle. Hänen ystävänsä kiusoittelivat häntä joskus, ”Siellä Lily uneksii taas kuten tavallista.” He kehottivat häntä koko ajan luopumaan toisen maailman unelmistaan. ”Tämä on kotisi, Lily,” he sanoivat. ”Miksi sinun täytyy etsiä muualta?” He eivät yksinkertaisesti voineet ymmärtää häntä! Kalatkin jotka uivat hänen ympärillään mainitsivat, ”Miksi et voi olla tyytyväinen siihen mikä olet? Olemme onnellisia täällä!” Kala Freddy joka oli kaikkein tuhmin heistä kaikista, ulvoi naurusta ja pyysi useita muita kaloja kiusoittelemaan Lilyä ja antamaan hänelle nimityksiä. Vaikka hän oli epäystävällinen Lilyä kohtaan, Lily oli kärsivällinen hänen kanssaan, koska hän oli menettänyt isänsä kuukausi sitten kalastajan lankaan. Hän ymmärsi myös, että kaikki eivät elämässään jaa samaa unelmaa. Lilyn sydän kaipasi yhä jotain muuta.

Eräänä päivänä kun Lily unelmoi, vanha herra Kaisla ilmestyi yhtäkkiä paikalle. ”Hei, Lily”, hän sanoi. Kyyneleet tulivat yhtäkkiä Lilyn silmiin. ”No mutta, sinä itket, hyvä ystävä. Saanko kysyä mistä on kysymys?” Lily nosti kasvonsa herra Kaislaa kohti, joka tunnettiin vanhimpana ja viisaimpana kaikista lammessa. Kyynelten virratessa Lily kertoi surullisuudestaan herra Kaislalle. ”Lily, hyvä ystävä,” sanoi herra Kaisla. ”Elämä on antanut sinulle sydämen joka on paljon yli vuosiesi. Se kutsuu sinua suurempiin tehtäviin ja vaikka silmäsi eivät voi nähdä sitä, sydämesi etsii kauemmas kuin vetisen kotisi syvyydet. Minun on nyt lähdettävä, mutta tapaan sinut uudelleen paluumatkallani.”

Pian sen jälkeen Kala Freddy ryntäsi ohi ja Lily saattoi nähdä että hän oli aika vihainen. Hän alkoi tahallaan sekoittaa hiekkaa lammen pohjalla tehden veden tavallistakin hämärämmäksi. Ahkerasti kaivaen mutaa hänen pyrstönsä jäi yhtäkkiä kiinni kivien väliin. Hän kiemurteli ja löi vettä, mutta miten hän vain yritti, hän ei voinut vapauttaa itseään. Freddy huusi, ”Apua, apua!” Lily kuuli hänen huutonsa. ”Auta minua, ”hän toisti. Näytti siltä kuin ketään ei olisi ollut näkyvissä. Kun Lily kääntyi ympäri hän saattoi nähdä ystävänsä kilpikonna Thomas’in etäämpänä. ”Thomas,” hän huusi ja ui katsomaan mitä oli meneillään. ”Thomas, iloitsen tapaamisestasi,” hän sanoi. ”Freddy on jäänyt kiinni kivien väliin enkä tiennyt jos joku kuulisi minua.” Thomas, uskollinen ystävä, oli kilpikonna joka ei puhunut paljon, meni heti Freddyn luokse katsomaan jos hän voisi auttaa. Hän meni Freddyn taakse ja työnsi häntä kaikin voimin. Käyttäen kovaa kuortaan, hän nosti joitakin kiviä kunnes Freddy kykeni murtautumaan vapaaksi. ”Kiitoksia paljon Thomas”, sanoi Freddy. Jos sinua ja Lilyä ei olisi ollut, olisin saattanut olla siellä koko yön.” ”Ei kestä”, sanoi Thomas. ”Olen vain iloinen että kykenin auttamaan. Luulen kuitenkin että saatat olla anteeksipyynnön velkaa jollekin toiselle. Et ole todellakaan ollut ystävällinen Lilyä kohtaan.”

Thomas oli oikeassa. Freddy ui Lilyn luo ja pyysi anteeksi käytöstään. ”Olen pahoillani, Lily. Vaikka olen nauranut ja nimitellyt sinua, et ole koskaan vastannut samalla mitalla ja tänään olet auttanut pelastamaan elämäni. Kuinka voin koskaan maksaa sinulle takaisin?” Lily katsoi Freddyä silmiin ja tiesi että hän kertoi totuuden. ”Freddy, uskoin aina että sinulla olisi hyvä sydän ja olet nyt todistanut sen minulle. Voimmeko olla ystäviä?”. ”Jos voit joskus antaa minulle anteeksi, Lily, olisin iloinen jos saan olla ystäväsi,” Freddy sanoi hymyillen.

Kun muta laskeutui lammen pohjalle se alkoi myös huuhtoutua pois Freddyn suomuista. Lily huomasi yhtäkkiä jotain hänessä. ”Freddy, en ole huomannut aikaisemmin että mutaisen ulkokuoresi alla olet itse asiassa loistava kultakala. Olet paljastanut aidot värisi vihdoin ja viimein.” Lily saattoi tuskin uskoa silmiään. Freddy, ollen nyt hämillään, kiitti Lilyä ja sanoi nopeasti hyvästit. Hän ui pois, tietäen että Lily oli tuonut hiukan ystävällisyyttä hänen sydämeensä. Vähän myöhemmin herra Kaisla palasi takaisin. Lily kertoi hänelle mitä oli tapahtunut. Herra Kaisla oli hyvin tyytyväinen. ”Lily, sen vuoksi että olet uhrannut sydämesi auttamaan muita tulemaan paremmiksi ja näkemään totuuden, sinulle tullaan myös antamaan sama mahdollisuus.

”Lily, voinko jakaa kanssasi salaisuuden?” herra Kaisla kuiskasi. ”Oi kyllä, jakakaa!” Lily huudahti. ”Vaikka saatan olla vanhin täällä, en ole läheskään viisain. Kaisla voi todellakin nähdä maailman veden yläpuolella, ja miten kaunis se maailma onkaan! Siellä voi nähdä niin paljon mielenkiintoisia asioita. Saatan olla korkea mutta koska olen elänyt monia vuodenaikoja, voin todella sanoa että kaikista viisain on lootuskukka.” Lily oli yllättynyt ja katsoi herra Kaislan ystävällisiin ja hyväntahtoisiin kasvoihin. ”En ymmärrä, herra Kaisla”, hän sanoi. ”Olet nuori, Lily, mutta luulen että aikasi on tullut kohottaa itsesi korkealle, levittäytyä laajalle jotta saatat kehittyä siihen mihin tarkoituksesi on tulla.

Hän kohotti itseään hitaasti kunnes hänen silmänsä lopulta tulivat esille tummista vesistä kirkkaaseen uuteen maailmaan yläpuolella. Lilyn sydän huudahti ilosta” ”Voin vihdoinkin nähdä taivaan värin, kaiken kauneuden jonka olen vain nähnyt unelmissani. Täällä, herra Kaisla, on valo jota olen kaivannut” Hän saattoi tuntea hänen ilonsa omassa sydämessään myös. Hän kallistui alas Lilyyn päin ja puhui. ”Tämän lammen vedet eivät enää koskaan peitä silmiäsi. Luonteesi puhtaudesta sinulle on myönnetty uuden elämän lahja!” Herra Kaisla tuli vähän lähemmäksi ja kuiskasi, ”Lily olet nyt nähnyt maan yläpuolella, tämän valon maailman, mutta et ole itse huomioinut kaikkein tärkeintä asiaa.” Lily kuunteli hänen ystävällisiä sanojaan. ”Herra Kaisla, olkaa hyvä ja kertokaa minulle. Voin nähdä nyt niin monia asioita, että voin tuskin hillitä itseäni,” hän sanoi. Hymyillen lempeästi hän vastasi, ”Se ei ole sitä mitä olet nähnyt tästä uudesta maailmasta, vaan itse asiassa kauneus johon olet kasvanut, suloisimpaan, kauneimpaan kukkaan lammessa.”

Lily kääntyi katsomaan itseään. Hän oli kehittynyt lootuskukan häikäisevään loistoon ja kun hän katsoi kauemmaksi hän saattoi nähdä kaikki muut lootuskukat, jotka olivat myös kohottaneet itsensä lammen syvyyksistä. Hänen unelmansa nähdä vesien toiselle puolelle oli lopultakin tullut todeksi. ”Kauneus mikä on kypsynyt sisimmässäsi on myös se mitä nyt näet itsesi ulkopuolella ja tulet näkemään horisontin tuolla puolen,” sanoi herra Kaisla. Lily ymmärsi vihdoinkin. Hän katsoi alas ja ensimmäistä kertaa hän näki alhaalla olevien vesien todellisen luonteen. Lampi oli paikka jossa hän saattoi oppia kohottamaan oman sydämensä ja mielensä suurempien tehtävien maahan. Kaikki oli itse asiassa vain heijastus siitä mikä oli hänen sisimmässään. Nyt hän oli todella löytänyt silmät, tai mieluummin, sydämen näkemään rajattoman ja kauneimman taivaan, heräten nyt aivan kuin uuteen päivään joka avautuu ensimmäiseen valoon.

Lily halusi nyt jakaa onnensa kaikkien kanssa jotka elivät lammessa, jotta voisi tarjota myös heille tilaisuuden etsiä kaunista maailmaa joka odotti tullakseen säteilemään heidän omissa sydämissään!

Lähde: http://www.clearharmony.net/articles/200311/16234.html