Asianajaja Gao Zhichengin avoin kirje Kiinan kansankongressille

Joulukuun 31. päivä 2004 asianajaja Gao Zhicheng Pekingiläisestä Chengzhin lakiasiantoimistosta, julkaisi kopion kirjeestä jonka hän lähetti Kiinan kansankongressille. Hra Gao käsitteli kirjeessään mm. seuraavia kysymyksiä: Kohdellaanko Falun Gongin harjoittajia Kiinan kansalaisina? Pitäisikö heille tarjota suoja Kiinan perustuslain alaisena? Onko heillä Kiinan kansalaiselle kuuluvat oikeudet?

Kirjeessään Gao painotti erityisesti: “Vielä tähänkään päivään mennessä, [vangitun] Falun Gongin harjoittajan Huang Wein vaimo ja lapset eivät ole saaneet vierailuoikeutta asiaankuuluvilta viranomaisilta. Heidän toimintansa rikkoo voimassa olevia sääntöjä. Sen lisäksi, henkilöt jotka tekevät nämä rikkeet, ovat lainvartijoita, joiden pitäisi suojella tällaisia sääntöjä. Lainvartijat ovat antaneet esimerkin, jonka mukaan sellaiset säännöt voi jättää huomiotta. He eivät ota huomioon tällaisten sääntöjen valvomista ja suojelua ammattiin kuuluvana velvollisuutenaan. Sen sijaan, he ovat päättäneet tuhota julkisen hallinnon toimintasäännöt, ja käyttävät hyväksi heille uskottua valtaa rikkomalla moraalisia ja toiminnallisia velvoitteita. Ihmettelemme, kenen toiveita sellainen häpeämätön piittaamattomuus suojelee?”

Alla on otteita kirjeen pääkohdista.

”Sen vuoksi että olen ammatiltani asianajaja, vankilaan ja pakkotyöhön tuomitut Falun Gongin harjoittajat, jotka ovat halunneet tehdä vetoomuksen, ovat ottaneet minuun yhteyttä, pyytäen oikeudellista apua. Joulukuun 26. päivä, eräs toinen asianajaja ja minä matkustimme Shijiazhuangin kaupunkiin Hebein maakunnassa, tarjotaksemme oikeudellista apua Huang Weille, joka on Falun Gongin harjoittaja. Hänet oli tuomittu pakkotyöhön. Sen jälkeen kun olin tutkinut Huang Wein valituksen perusteet, otin yhteyttä asiaankuuluviin poliittisiin ja lainvalvonnasta vastaaviin valtion viranomaisiin. Tässä prosessissa löysin laillisen suonsilmäkkeen maamme lainsäädännöllisestä järjestelmästä ja oikeuslaitoksesta; tilanteen, joka on kestämätön nykypäivän modernissa yhteiskunnassa. Asianajajana, kansalaisena, ja tämän päivän ihmisenä, olen äärimmäisen huolestunut ja levoton löytämieni asioiden johdosta.”

“Kun olin vieraillut ja neuvotellut useita kertoja henkilökohtaisesti Shijiazhuangin tuomioistuimen ja valtion viranomaisten kanssa, aioin ensiksi tuoda tämän kauhean ja huolestuttavan tilanteen Wu Bangguon, kansankongressin keskuskomitean päämiehen tietoon. Tein ahkerasti töitä tämän nimenomaisen kirjeen eteen.”

“Vuonna 2003 kirjoitin ja lähetin kolme eri kirjettä kansankongressille, vaatien tutkintaa väitetyistä perustuslain rikkomuksista, jotka koskivat ”kaupunkiasuntojen hävittämisen ja uudelleensijoittamisen hallinnan säädöksiä”, Kiinan menettelytapoja asuntojen vuokraamisen suhteen, sekä asiaan liittyviä korkeimman oikeuden päätöksiä. Näiden säädöksien ja menettelytapojen sisältö rikkoo suoraan Kiinan kansantasavallan lakeja ja perustuslakia. Jälleen kerran, sain samat tuloksen: ei vastausta! Pohdittuani asiaa perusteellisesti, tunsin että minun olisi parasta toimittaa vetoomukseni avoimen kirjeen muodossa.

”Huang Wei on Shijiazhuangin asukas. Hänellä on opistotason tutkinto. Vuonna 1999 Huang tuomittiin kolmeksi vuodeksi pakkotyöhön. Häntä syytettiin “pahan kulttijärjestön käyttämisestä valtion lainvalvomisen vahingoittamiseksi”. Siihen mennessä kun hänet vapautettiin, puolet hänen hiuksistaan oli muuttunut harmaaksi ja valkoiseksi. Hän oli silloin vain 34 vuoden ikäinen. Haluten ainoastaan elää hyvää elämää, Huang työskenteli ankarasti perustaakseen yrityksen. Ajan mittaan Huang oli uudelleen luonut yritykselleen hyvän pohjan . Vaikka hänen perheensä oli vielä köyhä, he olivat onnellisia. Huang päätti unohtaa menneen rankan elämänsä ja tehdä ahkerasti työtä menestyksekästä tulevaisuutta varten.”

”Sitten tapahtui jotain uskomatonta. Huhtikuun 13. päivä 2004, noin kello 7:30, sen jälkeen kun Huang oli vienyt lapsensa päiväkotiin ja oli valmis lähtemään töihin, neljä ihmistä, joiden henkilöllisyys on tuntematon, pidätti hänet ja vei hänet paikalliseen valtion turvallisuustoimistoon. Siellä he tekivät hänelle ruumiintarkastuksen ja takavarikoivat kaiken mitä hänellä oli mukanaan, mukaan lukien hänen polkupyöränsä ja rahansa, ja lähettivät hänet sitten pidätyskeskukseen. Hänet vangittiin ilman pidätysmääräystä tai oikeusprosessia. Kukaan henkilöistä ei kertonut hänelle henkilöllisyyttään tai tunnusnumeroaan.”

”Jälkeenpäin, asiassa osallisena oleva toimisto murtautui Huangin kotiin ja penkoi sen. Pidettyään Huangia vangittuna 38 päivää, poliisi kiersi lain määräämän pidätyksen maksimipituuden, ja siirsi hänet väliaikaisiin pidätystiloihin. Hän oli pidätettynä vielä 15 päivää samassa paikassa. Huangille ei vieläkään kerrottu hänen pidättämisensä syytä. Kaksi poliisia vieraili hänen luonaan ja kuulusteli häntä tuon 15 päivän pidätyksen aikana, nauhoittaen kaikki keskustelut. Kukaan ei edelleenkään paljastanut Huangille henkilöllisyyttään. Huang kysyi heidän työyksiköitään ja nimiään. He vastasivat: ”Me kuulustelemme sinua, sinä et meitä.” Koska kuulustelupöytäkirja erosi käydystä keskustelusta, Huang kieltäytyi allekirjoittamasta sitä. Hän ei voinut uskoa silmiään kun toinen niistä kahdesta henkilöstä, ilman pienintäkään epäröintiä, allekirjoitti pöytäkirjaan tyynesti ”Huang Wei” ja painoi sormenjälkensä nimen viereen. Huang päätteli myöhemmin että tuota kyseistä ”kuulustelupöytäkirjaa” käytettiin ”todisteena” tuomitsemaan hänet pakkotyöhön. Kesäkuun 3. päivä 2004, Huangille ilmoitettiin että hänet oli tuomittu kolmeksi vuodeksi pakkotyöhön. Seuraavana päivänä hänet siirrettiin väliaikaisista pidätystiloista pakkotyöleirille. Sen jälkeen, vedotakseen kaupunginhallitukseen jotta hänelle annettaisiin hänelle kuuluvat lailliset oikeudet, jotka jokaisella Kiinan kansalaisella on Kiinan perustuslain ja olemassa olevan Kiinan lain mukaan, Huang meni syömälakkoon useita kertoja. Hän oli syömälakossa kaiken kaikkiaan 42 päivää. On helppo nähdä että Huangia kohdeltiin surkeasti, ja on helppo ymmärtää, että hän oli erittäin ahdistunut.”

“Joulukuun 27. päivän aamuna 2004, menin Shijiazhuangin pakkotyöleirille erään kollegani kanssa. Pyysimme Huangin asianajajina lainmukaista vierailuoikeutta . Pakkotyöleirin johto kertoi meille, että he pystyivät käsittelemään tavallisia vierailupyyntöjä voimassa olevan lain mukaisesti, mutta että heillä ei ollut oikeutta myöntää anomuksia Falun Gongin harjoittajiin liittyvissä tapauksissa – ainoastaan 610-toimistolla (toimisto joka luotiin varta vasten vainoamaan Falun Gongia, omaten absoluuttisen vallan jokaisen puolueen hallinnollisen tason ja kaikkien muiden poliittisten- ja oikeusjärjestelmien yli) oli valta siihen. Tämän seurauksena kuljimme edestakaisin pakkotyöleirin hallintotoimiston 610-konttorin ja lakiosaston 610-konttorin välillä jäätävässä säässä. Saadaksemme vierailuoikeuden 610-toimiston virkamiehiltä, jouduimme kulkemaan yli kolme tuntia, odotusaika mukaan luettuna. Saatuamme lopulta luvan 610-toimistolta, joka oli itse asiassa lain ulkopuolella, pakkotyöleirin hallintotoimistolta vei alle kolme minuuttia käsitellä ja hyväksyä hakemuksemme lain mukaisesti. (kyseessä olevan toimiston henkilökunta pilaili tilanteesta: ”kolme tuntia lain ulkopuolella, kolme minuuttia lain sisällä”)

(jatkuu)