Espanja: Falun Gongin harjoittajat paljastivat vainon Jia Qinlingin Espanjan vierailun aikana

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Heinäkuun 2. päivä, ennen Jia Qinglinin Espanjan vierailua, Espanjan Falun Gong -yhdistys ja heidän asianajajansa jätti oikeusjutun Jiaa vastaan Espanjan valtion tuomioistuimeen, syytteenä kansanmurha ja kidutus, johon Jia syyllistyi Falun Gongin vainossa. Samaan aikaan järjestettiin lehdistötilaisuus, sekä tapahtumia Falun Gongin esittelemiseksi ja vainon esille tuomiseksi.

Falun Gongin harjoittajat ja heidän asianajajansa Espanjan tuomioistuimen edessä

Jia Qinglingia on syytetty vakavimmista rikoksista ihmisyyttä vastaan, joita on tehty Manner-Kiinassa Falun Gongin harjoittajien raa’assa vainossa, Jianin pidettyä toimistoa Kiinan kommunistipuolueen kunnallisen komitean sihteerinä, Pekingissä vuodesta 1999 heinäkuuhun 2002 asti. "World Organisation to Investigate the Persecution of Falun Gong" –yhdistys (WOIPFG) on tutkinut ja tutkii yhä Jian toimia, joka WOIPFG:n vahvistuksen mukaan antoi täyden tuen Falun Gongin vainokampanjalle, jonka Jiang Zemin käynnisti heinäkuun 20. päivä 1999. Välittömästi vainon alettua, Jia Qinglin järjesti suurimittaisen konferenssin Pekingin poliittiselle komitealle, jonka yleissihteerinä hän toimi ja vaati julkisesti kaikkia kommunistipuolueen sisäisiä järjestöjä ja sen jäseniä omaksumaan vakaan kannan Falun Gongia ja sen harjoittajia vastaan. Lukuisissa tilaisuuksissa ja osana Jian virallista asemaa, Jia hyökkäsi Falun Gongia ja kaikkia sen harjoittajia vastaan, käyttämällä hyödykseen puheitaan tukeakseen vainoa ja yllyttämällä Kiinan viranomaisia yhteistyöhön vainossa. Monissa yhteyksissä Jia kiitti ja ylisti vainoon suoranaisesti osallistuneita henkilöitä.

Jia Qinglinin hallinnon aikana Pekingin poliittisen komitean johtajana 1999-2002 välisenä aikana, tehtiin lukemattomia julmuuksia Falun Gongin harjoittajia vastaan, joista monta tapausta dokumentoitiin ja raportoitiin olevan kidutuksesta seuranneita kuolintapauksia, mukaan luettuna tunnettu tapaus naisharjoittajan, Wang Lixuanin ja hänen 8 kuukauden ikäisen vauvan kuolema.

Jia Qinglinin hotellin edustalla järjestetyssä vetoomuksessa esiteltiin banderolleja, kuvia vainosta ja jaettiin totuudenmukaista informaatiota tarjoavia esitteitä. Lukuisten ohikulkijoiden joukossa oli myös kiinalaisia, sekä paikallisia, että delegaation mukana olleita vierailijoita. Harjoittajat juttelivat kiinalaisten kanssa ja antoivat heille esitteitä. Harjoittaja kysyi eräältä kiinalaiselta, ”tiedätkö totuuden Falun Gongista?” Mies vastasi, ”Tiedän! Falun Gongia on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti. Olen seurannut tarkkaan tätä tapahtumaa. Se on historian laajin vaino. Jiang Zemin on murhannut niin paljon hyviä ihmisiä. Vaikka en harjoita Falun Gongia, tiedän, että Falun Gong on todella oikeamielinen ja hyvä. Tuen täysin Falun Gongia!”


Luettuaan esitteitä vainosta, espanjalaiset tuomitsivat Jiang Zeminin julmat teot. Monet pyysivät saada kirjoittaa nimensä Falun Gongia tukevaan vetoomukseen.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a22484-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.