Englanti: Kuudes Englannin Falun Dafan kokemuskertomuskonferenssi pidettiin menestyksellisesti Lontoossa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Sunnuntaina elokuun 29. päivä Englannin Falun Dafan kuudes kokemuskertomuskonferenssi pidettiin pääkaupungissa Lontoossa. Tapahtuma oli Columbia Hotellissa, jossa Yhdistyneen Kuningaskunnan ensimmäinen konferenssi pidettiin vuonna 1999, pian sen jälkeen kun Falun Dafan vaino Manner-Kiinassa alkoi. Siihen aikaan harjoittajat olivat epävarmoja kuinka heidän olisi pitänyt ryhtyä toimimaan julman vainon edessä, jonka Jiang Zemin käynnisti, mutta viiden vuoden ahkeran edistymisen jälkeen ero on suuri. Tämän vuoden konferenssi kuvasti kuinka harjoittajat ovat karkaistuneet kypsyyteen ja kuinka he kykenevät kohtaamaan vainon ja paljastamaan tosiasiat selvemmin ja järkevämmin.

Konferenssihuone oli koristettu kukilla ja banderolleilla ja Mestari Li'n kuva oli laitettu näkyvälle paikalle puhujakorokkeen yläpuolelle, jossa harjoittajat pitivät puheensa. Osallistujat olivat Englannista, Skotlannista ja Walesista sekä myös Puolasta ja muista Euroopan maista. Tänä vuonna suurin osa kokemuksienjakokertomuksista oli länsimaisilta harjoittajilta. Neljätoista harjoittajaa kaikkialta Yhdistyneistä Kansakunnista keskustelivat kokemuksiaan ja ymmärryksiään joita he olivat saaneet kultivoinnin kautta Falun Dafassa Fa-oikaisun aikana. Harjoittajat mainitsivat, että monet puheista olivat huomiota herättäviä totuudenmukaisuudessaan ja avoimuudessaan ja halusta hyväksyä puutteensa ja virheensä ja kohdella niitä oikein kultivoinnin harjoittajana.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a21670-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.