”Bitter Winter”: Falun Gongin harjoittaja pitkäaikaisen vainon kohteena vankilasta vapautumisensa jälkeen

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Italiassa päämajaansa pitävä Bitter Winter -lehti julkaisi 5. kesäkuuta 2026 artikkelin otsikolla ”Sairaana ja ilman eläkettä: Xinjiangilaisen Falun Gongia harjoittavan professorin pitkä rangaistus”. Artikkeli kuvasi Falun Gongin harjoittajan Li Xianghongin, Xinjiangin teknillisen korkeakoulun entisen lehtorin, traagista kärsimystä. Raportissa todettiin, että Kiinassa ”toisinajattelijoiden tukahduttaminen ei pääty vankilan portille. Se jatkuu taloudellisen tuhoamisen hiljaisena, mutta musertavana aseena.

”Li aloitti Falun Gongin harjoittamisen vuonna 1997. Kun menetelmää vastaan hyökättiin vuonna 1999, hän liittyi alkuaallon harjoittajiin, jotka matkustivat Pekingiin osoittamaan mieltään. Sitä seurasi syöksykierre sellaiseen kaltoinkohteluun, jonka viranomaiset edelleen kieltävät, mutta jota eloonjääneet ja todistajat ovat kuvailleet jo vuosikymmeniä.

”Vuonna 1999 Xinjiangin 610-viraston agentit sieppasivat hänet ja veivät hänet Ürümqin psykiatriseen sairaalaan. Siellä häntä pidettiin tuolloin kerättyjen todistajanlausuntojen mukaan eristyksissä mielenterveysongelmista kärsivien mies- ja naispotilaiden seassa, ja hän joutui sanallisen sekä fyysisen häirinnän kohteeksi, ja hänet pakotettiin syömään tuntemattomia lääkkeitä. Toiset harjoittajat, jotka onnistuivat vierailemaan hänen luonaan elo- ja syyskuussa 1999, kertoivat nöyryyttävistä ja laiminlyödyistä olosuhteista. Kun sairaala tajusi, että vierailut saattaisivat paljastaa tapahtumat, se esti pääsyn jatkossa.”

Myöhemmin hänet tuomittiin 11 vuodeksi vankeuteen ja lähetettiin pahamaineiseen Xinjiangin naisvankilaan. Vapautumisensa jälkeen hänet tuomittiin uudelleen kolmeksi vuodeksi vankeuteen, mikä tekee yhteensä 14 vuotta. Hänet vangittiin pelkästään siksi, että hän kieltäytyi luopumasta uskostaan.

Vapautuminen ei kuitenkaan tarkoittanut hänen kärsimystensä päättymistä. Jo vuonna 2001 ”Xinjiangin teknillinen korkeakoulu erotti hänet. Kuusitoista vuotta kerrytettyä virkaikää katosi yhdessä yössä, ja sen mukana jokainen yuan, jonka hän oli maksanut eläkettään varten. Kun hän sairastui vuonna 2021 ja tarvitsi sädehoitoa syöpään sekä sydänleikkauksen, hän sai huomata, että myös hänen julkinen sairausvakuutuksensa oli evätty. Kymmenien tuhansien yuanien lääkärilaskut jäivät hänen perheensä maksettaviksi.

”Tänä päivänä, eläkeiässä, hän ei saa lainkaan eläkettä. Hän asuu yksin ilman tuloja olosuhteissa, jotka olisivat epävarmuutta aiheuttavia kenelle tahansa – saati naiselle, jonka terveyttä vangitseminen, pakkolääkitys ja vuosien stressi ovat toistuvasti vaurioittaneet.”

Artikkeli jatkuu toteamalla, ettei Li’n tapaus ole poikkeus. Kiinan kommunistipuolueen (KKP) hallinto käyttää tätä järjestelmällistä toimeentulon riistämistä toisinajattelijoiden rankaisemiseen. ”Vaikka olisit suorittanut rangaistuksesi, valtiolla säilyy oikeus pyyhkiä pois menneisyytesi, urasi, säästösi ja tulevaisuutesi. Falun Gongin harjoittajille tämä on tuttua käsikirjoitusta. Monet pääsevät vankilasta vain huomatakseen olevansa työllistymiskelvottomia, vailla vakuutusta ja ilman eläkkeitä, joita he olivat kerryttäneet vuosikymmeniä.”

Li’n tapaus paljastaa KKP:n 27 vuotta kestäneen vainon julmuuden. ”Psykiatrinen hyväksikäyttö, jota hän joutui kokemaan vuonna 1999, oli varhainen esimerkki menetelmästä, jota käytettiin myöhemmin lukemattomia muita vastaan.”

Lopuksi kirjoittaja totesi: ”Eläkkeiden epäämisestä on tullut hiljainen mutta tehokas pakottamisväline. Se herättää myös kysymyksen, jota Kiinan viranomaiset eivät haluaisi kuulla: jos kansalainen on kärsinyt rangaistuksensa, millä logiikalla – laillisella tai moraalisella – rangaistus jatkuu hänen loppuelämänsä ajan?”

Englanniksi: https://en.minghui.org/html/articles/2026/6/7/234626.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.