Newyorkilainen Shen Yun Performing Arts käynnisti vuoden 2026 kautensa Amnévillessa, Ranskassa, 18. joulukuuta 2025. Liput myytiin loppuun ennakkoon. Esitys houkutteli yleisöä myös naapurimaista.
Shen Yunin kahdeksan kiertueryhmää esiintyy tulevina kuukausina 170 kaupungissa 21 maassa viidellä mantereella. Uuden kauden alkaessa valitut virkamiehet kirjoittivat tukikirjeitä kiittääkseen Shen Yunin panosta yhteiskuntaan ja sen vaalimia ajattomia arvoja.

Shen Yun International Company loppuunmyydyssä Galaxie Amnéville -teatterissa Amnévillessä, Ranskassa, 18. joulukuuta illalla (Kuvakaappaus Epoch Timesin luvalla)
Yleisö antoi ylistäviä arvioita esitysten jälkeen. Eräs vanhempi osallistuja sanoi liikuttuneensa kyyneliin asti, eräs toinen sanoi, että esityksessä oli maaginen energiakenttä, ja eräs yleisöstä tunsi kuin olisi astunut toiseen ulottuvuuteen. Amerikan armeijan upseeri sanoi, että laulu oli täynnä ystävällisyyttä – hän ei ollut koskaan kuullut sellaista myötätuntoa.
Järjestäjien mukaan esitykset Ranskassa kattavat 15 kaupunkia, joissa järjestetään yhteensä 99 näytöstä ja joita noin 247 000 katsojan odotetaan näkevän. Kymmenen kaupungin näytökset olivat jo loppuunmyytyjä 15. joulukuuta 2025 mennessä. Kovan kysynnän vuoksi vuoden 2027 kauden odotetaan laajenevan 18 kaupunkiin ja 118 näytökseen, joiden yleisömäärän arvioidaan olevan noin 300 000.
Esittävien taiteiden ryhmä juhlii 20-vuotista taivaltaan
Shen Yun juhlii tänä vuonna 20-vuotista taivaltaan. Ryhmä perustettiin New Yorkin Hudson Valleyssa vuonna 2006.
Shen Yun kertoi äskettäisessä lehdistötiedotteessaan: ”Vaikka aloitimme vaatimattomasti vapaaehtoisryhmänä, johon kuului monia vainoa Kiinasta paenneita, Shen Yun ammattimaistui nopeasti ja kasvoi yhdestä kahdeksaan yhtä suureen kiertueryhmään.
”Se ei ole ollut helppoa. Järjestön perustajat ja esiintyjät olivat ihmisiä, jotka harjoittivat Falun Dafaa, buddhalaiseen hengelliseen meditaatioon perustuvaa harjoitusta, jota vainotaan raa'asti Kiinassa. Heitä ajoi eteenpäin kiireellisyyden tunne – viattomia ihmisiä, aivan kuten heitä itseään, tapetaan joka päivä. Kun länsimainen media suurelta osin ummisti silmänsä julmuuksilta, nämä taiteilijat olivat valmiita tekemään kaikkensa.”
”He päättivät, etteivät he ainoastaan juhlistaisi muinaisen kiinalaisen sivilisaation loistoa, vaan myös osana jokaista esitystä kuvaisivat Kiinan nykytodellisuutta ja siellä asuvien uskovien ihmisten rohkeutta.”
”Tämä virstanpylväs heijastaa satojen taiteilijoiden omistautumista”, sanoi Shen Yunin varapuheenjohtaja ja kapellimestari Ying Chen. ”Upeat esiintyjämme eivät ole vain tuoneet maailmalle huipputason esitystä – he vievät eteenpäin kulttuuriperintöä ja arvoja, joita he vaalivat syvästi. He ovat maailman parhaimmistoa, ja heidän sitoutumisensa ansiosta voimme juhlia kahdenkymmenen vuoden taivalta tänään.”
Shen Yunin taiteilijat toivotettiin tervetulleiksi Ranskan lentokentällä
Shen Yun International Company saapui Pariisin Charles de Gaullen lentokentälle 16. joulukuuta. Artisteja tervehdittiin kukilla, suosionosoituksilla ja fanien huudahduksilla: "Tervetuloa, Shen Yun!"

Shen Yun International Companya tervehdittiin kukilla ja paikallisten fanien suosionosoituksilla Pariisin Charles de Gaullen lentokentällä 16. joulukuuta. (Kuvakaappaus Epoch Timesin luvalla)
Esiintyjät odottavat innolla upouuden tuotannon jakamista

Alistair Crawford, Shen Yunin pasunisti (Kuvakaappaus Epoch Timesin luvalla)
Shen Yunin pasunisti Alistair Crawford sanoi: "Mielestäni, kun katsoo tätä esitystä, näkee todella, että siinä on paljon toivoa – se on hyvin kohottavaa. Se ei ainoastaan elvytä perinteistä kulttuuria, vaan se osoittaa, että kun tekee hyviä asioita ja seuraa oikeamielistä polkua, siitä seuraa hyviä tuloksia. Joten se on jotain hyvin kohottavaa."

Jared Ren, ensitanssija (Kuvakaappaus Epoch Timesin luvalla)
Päätanssija Jared Ren sanoi: ”tämä on minulle suuri kunnia, ja olen innoissani voidessani olla osa 20. vuoden ensimmäistä esitystä. Olen todella, todella innokas näyttämään yleisölle kaiken kovan työmme, jonka olemme tehneet tänä vuonna, ja näyttämään, mitä meillä on tälle vuodelle.”
”Shen Yun -esityksillä kuvaamme perinteistä kiinalaista kulttuuria, todellista perinteistä kiinalaista kulttuuria: ’Kiinaa ennen kommunismia’.”
"Kuten tiedätte, elämme juuri nyt hyvin synkkiä aikoja. Paljon todella vaikeita asioita tapahtuu. Mutta haluamme näyttää ihmisille, että maailmassa on vielä toivoa, ja ehkä tuo toivo on Shen Yun."
”Luulen, että monet ihmiset todella ymmärtävät, että kaikki, mitä KKP vastustaa, on hyväksi – se on seuraamisen arvoista. Jos he [KKP] ovat valmiita investoimaan aikaansa, energiaansa ja rahaansa – tämä maailman suurin hallitus juuri nyt käyttää aikaansa ja vaivaansa meidän tukahduttamiseemme – se tarkoittaa, että teemme jotain erittäin, erittäin oikein”, Ren sanoi.

Päätanssija JackyPun (Kuvakaappaus Epoch Timesin luvalla)
Jacky Pun, toinen Shen Yunin päätanssijoista, sanoi: ”Rehellisesti sanottuna se tuntuu hieman epätodelliselta, koska käytämme puoli vuotta esitystemme hiomiseen ja jalostamiseen, erityisesti työskennellessämme muiden koreografien, työryhmän ja tuotannon kanssa. Mutta heti kun esirippu nousee ensimmäisessä esityksessä, on kuin: ’Vau. Tämä on totta. Tämä on uuden matkan alku, uusi vuoden 2026 esitys.’”
”Minulla on tunne, että perinteiset arvot, kuten totuudenmukaisuus, myötätunto, suvaitsevaisuus sekä rohkeus ja arvokkuus, ovat edelleen elossa ja ajankohtaisia nykymaailmassa”, Pun sanoi.

Linda Wang, erhu-solisti (Kuvakaappaus Epoch Timesin luvalla)
Erhu-solisti Linda Wang sanoi: ”Koska tänä vuonna on Shen Yunin 20-vuotisjuhlavuosi ja myös vuoden 2026 kiertueen avajaisesitys, tämä on minulle suuri kunnia, ja olen innoissani.”
"Viime kuukausien harjoitusten aikana kaikki Shen Yunin tanssijat, muusikot, koreografit ja henkilökunta ovat antaneet kaikkensa valmistautuakseen tähän uuteen tuotantoon. Kaikki ovat työskennelleet koko sydämestään esittääkseen ohjelman, joka on sekä näyttävä että hienostunut.
”Nyt kun meillä on vihdoin mahdollisuus jakaa se yleisön kanssa, olen todella innoissani. Uskon, että yleisö todella rakastaa esitystämme.
”Kiinan kommunistipuolue (KKP) on vuosien ajan tuhonnut perinteistä kiinalaista kulttuuria ja edistänyt ateismia ja uskonnon vastustusta. Shen Yun puolestaan näyttää maailmalle, millainen Kiina oli ennen KKP:tä, ja paljastaa Falun Gongin vainon. Siksi KKP on erityisen pelokas eikä halua totuuden paljastuvan ja tekee kaikkensa estääkseen ihmisiä näkemästä esityksiä. Mutta mielestäni tosiasiat ovat osoittaneet, etteivät he pysty todella estämään ihmisiä katsomasta Shen Yunia”, Wang sanoi.
Lisätietoja esitysajoista, paikoista ja lipuista on osoitteessa www.shenyun.com.
Lähde: https://en.minghui.org/html/articles/2025/12/21/23...
* * *
Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.


lisää ...