Falun Gongin harjoittajat marssivat Helsingissä vastustaakseen KKP:n 25 vuotta kestänyttä vainoa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

null

6.7.2024 aurinkoisena lauantaipäivänä Helsingissä Kampin kauppakeskuksen aukiolla nähtiin ainutlaatuinen tapahtuma. Keltaisiin asusteisiin pukeutuneita Falun Gongin harjoittajia oli joukolla tekemässä rauhallisia ja pehmeitä harjoitusliikkeitä melodisen musiikin soidessa taustalla.

Harjoitusten esittely oli osa suomalaisten Falun Gongin harjoittajien pitämää rauhanomaista mielenilmausta vainon vastustamiseksi. Vaino on kestänyt 25 vuotta, ja harjoittajat pyrkivät tapahtumalla kutsumaan maailmaa lopettamaan Kiinan kommunistipuolueen (KKP) julma Falun Gongin harjoittajiin kohdistama vaino, johon pahimmillaan kuuluu harjoittajien elinten ryöstäminen heidän vielä elossa ollessaan.

Ihmiset järkyttyivät saatuaan tietää KKP:n julmuuksista ja allekirjoittivat kaksi erillistä vetoomusta, joissa tuomittiin KKP ja vaadittiin Falun Gongin vainon pikaista lopettamista sekä KKP:n lopettamista.

Falun Gongin harjoittajat esittelemässä harjoituksia ennen paraatia

null

null

Rauhallinen harjoituspaikka houkutteli monia ihmisiä pysähtymään.

Falun Dafa -yhdistyksen tiedottaja Sinikka Suontakanen piti puheen, ja myös muutama kiinalainen Falun Gongin harjoittaja kertoi omista ja perheenjäsentensä kokemuksista heidän oltuaan vainottuina Kiinassa. Puheiden aikana keski-ikäinen suomalainen mies nosti hattunsa ja pani sen rintaansa vasten ilmaistakseen näin koko sydämestään kunnioituksensa suomalaisia Falun Gongin harjoittajia kohtaan. Kulkiessaan harjoittajien ohi, hän laski hieman päätään ja piti edelleen hattuaan rintaansa vasten.

null

Suomen Falun Dafa -yhdistyksen tiedottaja Sinikka Suontakanen puhumassa

Paraatissa banderollit oli jaettu kolmeen osaan teemoittain. Ensimmäinen osa esitteli Falun Dafaa ja koostui pääasiassa banderolleista, joissa luki "Falun Dafa Suomessa" ja "Totuudenmukaisuus, Myötätunto ja Kärsivällisyys". Toisessa osassa paljastettiin Kiinan kommunistipuolueen Falun Gongin vaino. Bannereissa oli tietoa KKP:n elinryöstöistä ja Kiinassa vainossa menehtyneistä Falun Gongin harjoittajista. Kolmannessa osassa vaadittiin KKP:n lopettamista ja vainon lopettamista.

null

null

null

null

null

null

Paraatissa banderollit tulivat esiin erilaisin teemoin.

Suurin osa suomalaisista valitsee kesälomansa heinäkuussa, ja sää oli sinä päivänä erittäin suotuisa. Helsingissä oli lauantaina monenlaista toimintaa, ja monet lähtivät ostoksille ja nauttimaan auringosta. Falun Gongin harjoittajien vainon vastainen marssi kiinnitti ihmisten huomion, ja ajoittain joukosta voitiin kuulla sanottavan ääneen "Falun Dafa" ja "Falun Gong".

Falun Gongin harjoittajien paraati alkoi Kampin kauppakeskuksesta ja kulki Helsingin keskustassa pitkin Mannerheimintietä, Aleksanterinkatua ja Esplanadin puiston läpi päätyen lopulta Suomen Eduskuntatalon eteen.

null

null

null

Falun Gongin harjoittajat marssivat rauhanomaisesti vainon vastaisessa mielenilmauksessa heinäkuun 20. päivän muistoksi Esplanadin puiston läpi.

Mitä näin paraatin aikana

Kulkiessaan Esplanadin puiston ohi nainen näki bannerissa sanat "Lopettakaa elinryöstöt". Ilmaistakseen myötätuntoaan ja tukeakseen Falun Gongin harjoittajia hän sanoi lähtiessään: "Kiitos!"

Kun ohitettiin kauppakeskus Aleksanterinkadulla, kaista oli tukkeessa, ja auto pysähtyi aivan keskellä tietä. "Mikä tämä on", kysyi kuljettaja. Hän nosti peukkua ja sanoi kuuluvasti: "Olette hyvällä asialla!

Useita miehiä oli juttelemassa ja ottamassa aurinkoa Esplanadin puiston penkillä. Nähdessään paraatin he huusivat: "Falun Dafa, Falun Dafa."

Paraati päättyy Eduskuntatalolle. Kaksi naista sattui kulkemaan Eduskuntatalon ohi. Harjoittajat kertoivat heille, että tänään marssittiin 25 vuotta kestäneen Falun Gongin vainon vastustamiseksi ja että KKP oli tehnyt vakavan rikoksen ryöstäessään elimiä eläviltä Falun Gongin harjoittajilta. Toinen naisista oli niin järkyttynyt, että hän joutui pidättelemään kyyneleitä poistuessaan. Hän liitti kätensä yhteen rinnan edessä ilmaistakseen kiitollisuuttaan harjoittajille.

Paraatin lopussa paraatia turvaava poliisi tuli harjoittajien luokse ja sanoi: "Kiitos, teitte hienoa työtä!"

Yleisön tuki: Mikä valtava virhe

Kampin tiedotuspisteellä monet ihmiset tekivät aloitteen allekirjoittaa tukivetoomus nähtyään vainossa menehtyneiden harjoittajien kuvatauluja. Mikko sanoi: "KKP teki tämän. Se on niin suuri virhe!"

Eräs suomalainen nainen näki kuvataulut kaukaa ja meni allekirjoittamaan vetoomuksen. Kävi ilmi, että hänen tyttärensä oli nähnyt vastaavaa toimintaa matkustaessaan Alankomaissa ja tiesi totuuden Falun Gongista. Hän sanoi: "Tyttäreni kertoi minulle tästä palattuaan kotiin. Tämä on uskomatonta, niin pahaa, niin inhottavaa! Heti kun näin tämän, halusin tulla allekirjoittamaan. Hän sanoi myös: "Lopettakaa KKP! Tiedän, että kukaan maailmassa ei pidä KKP:stä, mutta miksi KKP vainoaa Falun Gongia?" Harjoittaja selitti hänelle kärsivällisesti ja ilmaisi samalla huolensa Kiinassa edelleen tapahtuvista elinryöstöistä, koska nyt on monia lapsia, joille tehdään elinsiirtoja Kiinassa, ja ilman syytä menetettyjen lasten määrä kasvaa vähitellen.

null

null

null

null

Harjoittajien sanoma vainon lopettamiseksi sai huomattavan paljon tukea.

Nuori mies sanoi harjoittajalle: "Tiedän eläville ihmisille tehdyistä elinryöstöistä. Olen käynyt Venäjällä useita kertoja, ja tuollainen on siellä melkoisen rehottavaa, mutta en tiennyt, että Kiinassa tilanne olisi noin paha", hän sanoi. Oli vielä monia asioita, joita hän ei ymmärtänyt, joten hän keskusteli harjoittajien kanssa melkein puoli tuntia.

Jussi allekirjoitti kaksi eri vetoomusta Falun Gongin vainon lopettamiseksi ja KKP:n lopettamiseksi. Hän sanoi: "Kaikki, mitä Kiinan kommunistipuolue tekee, on väärin. He haluavat vain hyötyä itselleen. Kommunismin lopettaminen on ehdottoman välttämätöntä."

Taiwanilainen opettaja: Rakasta Kiinaa, älä KKP:tä

Taiwanilainen opettaja Qiu käytti hyväkseen kesälomansa matkustaakseen Eurooppaan. Kun hän näki harjoittajia keltaisissa Falun Gong -asuissa, hän meni heidän luokseen ja sanoi: "Taiwanissa monet harjoittavat Falun Gongia. Tunnen myötätuntoa ahdinkoanne kohtaan ja tuen teitä!"

Hän on vahvasti samaa mieltä siitä, että Kiina ei ole sama kuin KKP. "KKP on suuressa määrin soluttautunut Taiwaniin. Opettajana olen erittäin huolissani. Meidän on suojeltava Taiwania. KKP pelkää demokratiaa ja haluaa tuhota maamme. Me taiwanilaiset työskentelemme kovasti, emmekä halua olla seuraava Hongkong”, hän sanoi. “Me rakastamme Kiinaa ja Kiinan kulttuuria, emme KKP:tä. KKP:n täytyy kaatua ja tilalle tulla demokraattinen hallinto." Hän allekirjoitti myös vetoomuksen harjoittajien tukemiseksi.

Matti: Tällaisia tapahtumia tarvitaan lisää ympäri maailmaa

Kun 80-vuotias Matti kulki ohi, harjoittaja osoitti lähistöllä olevaa harjoittajaa ja kertoi tämän henkilökohtaisesti kokeneen vainoa, mutta oli aina noudattanut Totuudenmukaisuuden, Myötätunnon ja Kärsivällisyyden periaatteita ja kertonut rauhallisesti ihmisille tapahtuneesta. Kuultuaan nämä periaatteet Matti sanoi heti: "Kyllä, kyllä, tämä on sitä, tämä on erittäin hyvä! Minä uskon Jumalaan, ja Hän suojelee ihmisiä. Valitettavasti ihmiset eivät nykyään usko Jumalan olemassaoloon. Se on väärin." Kun tulee viimenen päivä, kaikki näkevät sen. Meillä pitää olla toivoa. Kadehdin teitä. Ajattelen samoin kuin te. Tällaisia tapahtumia pitäisi olla enemmän ympäri maailmaa."

Tällä hetkellä Helsingissä asuva nigerialainen nainen tuli hyvin vihaiseksi kuultuaan totuuden siitä, kuinka KKP vainoaa Falun Gongia "En yleensä allekirjoita tarkemmin perehtymättä, mutta tämä minun on allekirjoitettava!"

null

Paraati päättyi Eduskuntatalon eteen.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.