Yhdysvaltain hallitus tutkii tapausta, jossa tullivirkailija yritti estää Shen Yun -taiteilijoiden maahantulon

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kun Shen Yun Global Company, Shen Yun Performing Arts -ryhmä, lopetti kiertueensa Euroopassa ja palasi Yhdysvaltoihin 11. maaliskuuta 2024, yhdysvaltalainen kiinaa puhuva tullivirkailija yritti Chicago O'Haren kansainvälisellä lentokentällä kieltää heiltä pääsyn. Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeriö, ulkoministeriö ja Yhdysvaltain kongressin jäsenet kehottivat tulli- ja rajavartiolaitosta (CBP) tutkimaan tämän tapauksen ja toimittamaan raportin.

"Olen syvästi huolissani väitteistä, että tullivirkailija on syrjinyt Yhdysvaltain kansalaisia perustuslaillisesti suojatun uskonnollisen vakaumuksen perusteella. Mikä pahempaa, väitetty käytös johtui virkailijan ilmeisestä sympatiasta Kiinan kommunistista puoluetta kohtaan", kirjoitti Yhdysvaltain edustaja Scott Perry tulli- ja rajavartiolaitokselle 15. maaliskuuta lähettämässään kirjeessä. "Vaadin välitöntä tutkintaa tästä tapauksesta."

Chicago O’Hare, kansainvälinen lentokenttä

Välikohtaus lentoasemalla

Shen Yun Global Company, yksi kahdeksasta Shen Yun Performing Arts -ryhmästä, sai päätökseen esityksensä Euroopassa ja palasi Chicagoon 11. maaliskuuta valmistautuessaan esityksiin Rosemontissa lähellä Chicagoa. Mutta tullivirkailija pysäytti Shen Yun -taiteilijat Chicago O'Haren kansainvälisellä lentokentällä.

Kiertueen manageri Teresa Du’n mukaan kiinaa mandariiniaksentilla puhunut virkailija esti Shen Yun -taiteilijoita pääsemästä sisään, vaikka heillä oli voimassa oleva Yhdysvaltain passi ja viisumi. "He ovat Falun Gong (Falun Gongin harjoittajia). He ovat poliittisia. He ovat laittomia", tullivirkailija kertoi läheisille työtovereilleen viitaten Teresa Du’hun ja hänen taiteilijatovereihinsa. Hän toisti tämän useita kertoja lietsoen vihaa ympärilleen.

Tiskillä nro 9 päivystävä tullivirkailija ei pelkästään estänyt Shen Yun Global Companyn taiteilijoilta ja muulta henkilöstöltä laillista sisäänpääsyä, vaan meni myös tiskille nro 10 häiritsemään muiden tullivirkailijoiden matkustajien käsittelyä. Lähellä tiskiä nro 10 hän kysyi Shen Yunin esiintyjältä Ryan Zhoulta: "Oletteko sinä ja kaverisi yhteydessä Falun Gong -ryhmään?" Hän kysyi myös tarkempia tietoja Fei Tian -koulusta. Tommy Han, joka odotti jonossa Ryan Zhoun takana tiskillä nro 10, sanoi kuulleensa kiinaa puhuvan virkailijan äänekkäästi sanovan: "Oh, Falun Gong. Nämä ihmiset harjoittavat Falun Gongia."

Kun ryhmä viivytyksen jälkeen meni tullin läpi, kaksi tullivirkailijaa pysäytti heidät poistumispisteessä sanoen, että he eivät ehkä voi päästää ryhmää sisään, koska heidän tulonsa Yhdysvaltoihin "saattaa olla laitonta". Kiinaa puhuva tullivirkailija ehdotti valvovalle virkailijalle, että tämä pyytäisi ryhmän takaisin. Esimies piti sitä tarpeettomana ja selvitti asian ryhmän kanssa lyhyen kuulustelun jälkeen.

Viimeisellä uloskäynnillä sen jälkeen, kun he olivat keränneet matkatavaransa, kaksi tullivirkailijaa pysäytti Shen Yunin taiteilijat ja muun henkilöstön jälleen. He käyttivät juridista termiä, jota taiteilijat eivät ymmärtäneet. Shen Yunin taiteilijoiden mukaan tiskin nro 7 virkailija käveli myös matkatavaroiden noutoalueelle ja esitti yhtiön henkilöstölle lisää kysymyksiä.

Teksasissa syntynyt Yhdysvaltain kansalainen Teresa Du oli järkyttynyt tästä kokemuksesta, joka sai hänet kyyneliin. Tämä tapaus herätti huolta myös Yhdysvaltain kongressissa, ulkoministeriössä ja kotimaan turvallisuusvirastossa. Eräs Yhdysvaltain senaattorin työntekijöistä sanoi, että kotimaan turvallisuusvirasto ja CBP (Yhdysvaltain tulli- ja rajavartiolaitos) tutkivat tätä tapausta. Vanhempi turvallisuusviraston virkailija sanoi välittäneensä tämän tapauksen CBP:n vanhemmalle virkailijalle. Molempien osapuolten kongressin edustajien henkilökunnan jäsenet sanoivat kirjoittaneensa CBP:lle ja pyytäneensä tapauksen tutkimista. He ilmoittivat, että jos tapaus vahvistetaan, asiaan liittyvät tullivirkailijat olisi erotettava. Ulkoministeriö pyysi myös saada näiden Shen Yun Performing Arts -taiteilijoiden nimet ja lentonumerot lisätutkimuksia varten.

Kongressin jäsen vaatii tutkintaa


Yhdysvaltain edustajan Scott Perryn kirje tullille ja rajavartiolaitokselle

15. maaliskuuta lähettämässään kirjeessä Troy Millerille, CBP:n komissaarin tehtäviä hoitavalle vanhemmalle virkamiehelle, Perry pyysi välitöntä tutkintaa tapauksesta. "Jos syytökset ovat perusteltuja, virkailijan irtisanomisen on tapahduttava viipymättä", hän kirjoitti.

"Kiinan kommunistisen puolueen propagandan hyväksyminen sekä pakottaminen ja pelottelu Yhdysvaltain hallituksen virallisena toimintana – on poikkeuksellista", Perry huomautti haastattelussa NTDTV:lle. "Tämä henkilö on Yhdysvaltain kansalainen, joka puolustaa ensimmäisen lisäyksen oikeuksiaan, (Ensimmäinen lisäys [First Amendment] kuuluu Yhdysvaltain perustuslain osaan, joka koostuu sen kymmenestä ensimmäisestä lisäyksestä, jotka tunnetaan yhteisnimellä Bill of Rights) palaa kotiin Amerikkaan, ja liittovaltion hallitus pelottelee häntä. Se on täysin eri tason asia."

Perry on huolestunut todisteista Kiinan kommunistipuolueen (KKP) soluttautumisesta Amerikkaan, mukaan lukien raportit useista kiinalaisista poliisiasemista, jotka toimivat Yhdysvaltojen maaperällä. "On vain ihmeteltävä, kuka vartioi vartijoita?" hän sanoi viitaten tullivirkailijaan. "Puolustaako tämä virkailija Kiinan politiikkaa virallisen Yhdysvaltain hallituksen asemansa kautta?" Hän sanoi, että välitön tutkimus on kriittinen ainakin kaikkien Yhdysvaltain kansalaisten ensimmäisen lisäyksen oikeuksien suojelemiseksi.

Kongressin jäsenten vastaukset

NTD:n haastatteluissa useat kongressin jäsenet kehottivat Yhdysvaltain hallitusta tutkimaan tätä asiaa. Teksasin edustaja Brian Babin sanoi, että oli "täysin anteeksiantamatonta, että tämä tapahtui Yhdysvalloissa amerikkalaisen virkamiehen toimesta".


Yhdysvaltain edustaja Brian Babin Texasista

"Pitäisi tehdä perusteellinen tutkinta, ja jos se osoittautuu oikeaksi, tullivirkailija on erotettava välittömästi", Babin sanoi. "Meidän ei pitäisi koskaan antaa Kiinan kansantasavallalle – jossa oma kansa on yksi planeetan sorretuimmista – vaikuttaa liittohallitukseemme."


Yhdysvaltain edustaja Don Bacon Nebraskasta

Don Bacon, Yhdysvaltain edustaja Nebraskasta, toivoo, että tapaus "tutkitaan". "Lainvalvontaviranomaisen tyyppinen virkailija lentokentällä häiritsemässä Yhdysvaltain kansalaista – meillä on täällä uskonnonvapaus, ja meidän pitäisi suojella sitä", hän sanoi. "Tällaisen käytöksen vuoksi pitäisi ryhtyä kurinpitotoimiin."


Yhdysvaltain edustaja Russ Fulcher Idahosta

Russ Fulcher, Yhdysvaltain edustaja Idahosta, katsoi äskettäin Shen Yun -esityksen. Hän kuvaili sitä "upeaksi", joka on esimerkki "historian ja taiteen yhdistävästä taiteellisuudesta", mikä "ei välttämättä ole linjassa Kiinan nykyisen hallituksen ja nykyisen Kiinan suunnan kanssa".

Hän oli järkyttynyt Chicagossa äskettäin tapahtuneesta välikohtauksesta. "Tässä tapauksessa on niin monta syytä olla huolissaan", hän sanoi, "koska miksi se kohdistettiin heihin? Nähdessään, että heitä estettiin, on kysyttävä miksi, mikä on motivaatio sen takana?" hän lisäsi.

Yhdysvaltain edustaja: Tutkitaan yhteyttä KKP:hen


Edustaja Michelle Steel kirjoitti CBP:lle vaatien tapauksen lisätutkintaa.

Yhdysvaltain edustaja Michelle Steel Kaliforniasta kirjoitti CBP:lle 20. maaliskuuta ja kehotti virastoa tutkimaan asiaa perusteellisesti. "Kirjoitan tänään ilmaistakseni huoleni hälyttävistä äskettäisistä tapahtumista Chicago O'Haren kansainvälisellä lentokentällä. 11. maaliskuuta 2024 kiinaa puhuva tullivirkailija puhutteli aggressiivisesti Shen Yun -taiteilijoita heidän uskonnollisen vakaumuksensa takia heidän saapuessaan tulliin Chicago O'Haren lentoasemalla, mikä traumatisoi ryhmän jäseniä ja aiheutti tarpeettomia viivästyksiä. Tullivirkailijan epäasialliset kuulustelut ja syytökset heijastivat Kiinan kommunistisen puolueen käyttämää propagandaa ryhmän halventamiseen”, Steel kirjoitti.

”Shen Yun on esitys, joka valtaa mukaansa ja elvyttää perinteistä kiinalaista kulttuuria. Esitys juurtuu hengellisyyteen ja saa vaikutteita buddhalaisuudesta, taolaisuudesta ja konfutselaisuudesta. Monet Shen Yun -taiteilijat harjoittavat Falun Gongia, uskonnollista liikettä, joka on alttiina ankaralle KKP:n vainolle”, kirje jatkui. "Vastauksena pyydän tulli- ja rajavartiolaitosta tutkimaan perusteellisesti tämän tapauksen mahdollisen yhteyden Kiinan kommunistiseen puolueeseen. Amerikkalaisen hallituksen virkamiehen harjoittama uskonnollinen profilointi on anteeksiantamatonta, ja jos tätä henkilöä ei aseteta vastuuseen, se lisää syrjivää käyttäytymistä."

KKP:n epäonnistuneet yritykset häiritä Shen Yunia

Shen Yun Performing Artsin perustivat New Yorkissa vuonna 2006 kiinalaiset taiteilijat, jotka pakenivat kommunistien vainoa. Siitä lähtien, kun se aloitti kiertueen vuonna 2007, KKP on puuttunut Shen Yun Performing Artsin toimintaan lähes joka vuosi. Tähän on sisältynyt yhteydenotot Shen Yun -esityksiä isännöiviin teattereihin, joissa he ovat herjanneet Shen Yunia ja vaatineet kohtuuttomasti, että teatterit peruuttavat vuokrasopimuksensa vedoten "negatiivisella vaikutuksella" Yhdysvaltojen ja Kiinan välisiin poliittisiin ja taloudellisiin suhteisiin. Lisäksi KKP:n agentit ovat kirjoittaneet kirjeitä estääkseen länsimaisia virkamiehiä menemästä tapaamaan Shen Yunia. Heidän agenttinsa ovat myös puhkoneet Shen Yun -taiteilijoita kiertueillaan kuljettavien linja- ja muiden autojen renkaita yrittäen aiheuttaa onnettomuuksia. Ja Kiinan konsulaatit juurruttavat KKP:n valheita, vihaa ja pelkoa ulkomailla opiskeleviin kiinalaisiin opiskelijoihin, mikä estää heitä hakeutumasta kokeisiin osallistuakseen Shen Yuniin ja niin edelleen.

Huolimatta KKP:n alhaisista taktiikoista, hallinto ei voi pysäyttää Shen Yun Performing Artsin kehitystä, kasvua ja menestystä. Nykyään Shen Yun on kasvanut yhdestä yhtiöstä kahdeksaan, jotka kiertävät ympäri maailmaa joka vuosi. Shen Yunin vuoden 2024 kaudella Euroopassa kiersi yhtä aikaa kolme yhtiötä, mutta eurooppalaisen yleisön vaatimuksiin oli silti vaikea vastata. Liput monissa kaupungeissa myytiin loppuun ennen esiintyjien saapumista. Katsojat kaikilta elämänaloilta ovat ilmaisseet ihailunsa Shen Yunia kohtaan. Shen Yunin maine on noussut pilviin, ja esityksen näkeminen on tullut tavaksi länsimaisessa yhteiskunnassa.


Tämän kauden neljännessä ja viimeisessä Shen Yun -esityksessä Leipzigin oopperatalossa Saksassa 10. maaliskuuta taiteilijat kutsuttiin esiin kolme kertaa, ja monet yleisöstä osoittivat heille suosiotaan seisten. (Epoch Times)


Tämän kauden ensimmäinen Shen Yun -esityskierros pidettiin Pariisissa 27. helmikuuta ja 2. maaliskuuta välisenä aikana. Viidessä päivässä oli seitsemän esitystä, ja paikat olivat loppuunmyytyjä. Kuvassa yleisön jäsenet taputtavat lämpimästi Shen Yun -taiteilijoille iltapäiväesityksen päätteeksi 2. maaliskuuta. (Epoch Times)

Lähde: https://en.minghui.org/html/articles/2024/3/21/216296.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.