”Herääminen” kaatumisen jälkeen

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Entinen vuokralaiseni, jota en ollut nähnyt vuosiin, tuli yllättäen tapaamaan minua kuumana kesäpäivänä. Olimme molemmat iloisia nähdessämme toisemme.

Kun olin menossa hakemaan hänelle vähän hedelmiä, hän ei malttanut odottaa, vaan kertoi minulle, että oli ollut vuoteen omana kaksi kuukautta, mutta lopulta parantunut ja päässyt takaisin töihin.

Hän kertoi, että toukokuussa hänen työpaikkansa houkutteli häntä liittymään Kiinan kommunistipuolueeseen (KKP) ja lupasi muuttaa hänen työsopimuksensa osa-aikaisesta kokoaikaiseksi. Vain muutamaa päivää aikaisemmin ennen valanvannomisseremoniaa hän kaatui, ja hänen lannerankansa murtui.

Ollessaan vuoteen omana hän vietti paljon aikaa miettien onnettomuutta. Hän tajusi, että mitään ei tapahdu vahingossa. Ennen kaatumistaan kävellessään portaita alas hän oli resitoimassa KKP:n uskollisuusvalaa. Hän kaatui juuri silloin, kun hän oli resitoimassa lausetta: ”Minä rakastan puoluetta, seuraan puoluetta, olen lojaali puolueelle ja omistan elämäni puolueelle.”

Tajuttuaan, mitä tapahtui, hän muisti, että olin suositellut hänelle eroamista puolueesta ja siihen liittyvistä organisaatioista ja että pysymällä niistä erossa on siunattu. Hän oli suunnitellut, että hän liittyisi puolueeseen saadakseen työn ja eroaisi myöhemmin. Mutta sitten tapahtui loukkaantuminen.

Hän sanoi, että ollessaan vielä sairaalassa, hänen esimiehensä työpaikalta soitteli hänelle ja kysyi, voisiko hän mennä viimeistelemään seremonian. Hän ajatteli mielessään: ”Loukkaannuin niin vakavasti vain resitoidessani valaa. Jos liittyisin (puolueeseen), kuka tietää, mitä minulle sitten tapahtuisi?”

Hän sanoi, että oli kiitollinen kaatumisestaan ja hyväksyi sen, että ehkä työ ei ollutkaan häntä varten ja että hänen pitäisi ottaa rennosti ja olla tavoittelematta sitä niin kovasti.

Lohdutin häntä sanoen, että hän on aina ollut siunattu. Muistutin, että hänellä oli ennen ollut sappikiviä ja että hän oli kärsinyt valtavasta kivusta. Sen jälkeen, kun hän alkoi lausua: ”Falun Dafa on hyvä; Totuudenmukaisuus-Myötätunto-Kärsivällisyys on hyvä”, hänen oireensa katosivat ilman sairaalahoitoa.

Sanoin myös uskovani, että Mestari (Falun Dafan perustaja) suojeli häntä kaatumisen aikana, sillä selän vahingoittuminen voisi helposti johtaa halvaantumiseen, ja hän toipui kuitenkin suhteellisen nopeasti.

Hän haluaa jakaa kertomuksensa useammalle ihmiselle, jotta he voisivat nähdä selvästi (kommunistisen puolueen) häijyn luonteen ja pysyä kaukana siitä. Olin todella onnellinen hänen ”heräämisestään”.

Lähde: https://en.minghui.org/html/articles/2022/8/24/202940.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.