Euroopassa harjoittajat järjestivät aktiviteetteja kolmen maan yhdeksässä kaupungissa Bodenjärven ympärillä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

3. lokakuuta on Saksan kansallispäivä (tai yhdistymisen päivä). Falun Dafan harjoittajat järjestivät lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna aktiviteetteja kertoakseen ihmisille henkisestä harjoitusmenetelmästä yhdeksässä Bodenjärven rannalla sijaitsevassa kaupungissa. (Bodenjärven jakaa kolme valtiota: Saksa, Sveitsi ja Itävalta.)

Nämä yhdeksän kaupunkia ovat Konstanz, Ludwigshafen, Überlingen ja Meersburg Saksassa, Friedrichshafen, Lindau, Rorschach ja Romanshorn Sveitsissä ja Bregenz Itävallassa.

Monet ihmiset olivat ulkona juhlimassa lomapäivää ja ohittivat harjoittajien infopisteet. Jotkut ottivat vastaan heille tarjottua Falun Dafa -materiaalia ja lukivat niitä huolellisesti. Moni pysähtyi keskustelemaan harjoittajien kanssa ja sai lisätietoa Kiinassa tapahtuvasta harjoittajiin kohdistuvasta vainosta. Moni myös allekirjoitti vetoomuksen vainoa vastaan tai jäi opettelemaan Falun Dafan harjoitusliikkeitä paikan päälle.

 
Harjoittajat järjestivät aktiviteetteja 2. ja 3. lokakuuta yhdeksässä Bodenjärven vieressä sijaitsevassa kaupungissa.

Kaupunkien keskustoissa, rautatieasemilla ja järven lähistöllä harjoittajilla oli esillä bannereita ja infotauluja, joissa luki: "Falun Dafa on hyvä", "Allekirjoita vetoomus KKP:n harjoittaman elinten ryöstämisen lopettamiseksi" ja "Auta lopettamaan Falun Gongin vaino."

Ihmiset haluavat tietää Falun Dafasta

Monet ihmiset kiinnostuivat harjoitusmusiikista, kun harjoittajat esittelivät liikesarjoja. Jotkut ottivat esitteitä, jotka sisälsivät tietoja ilmaisista verkkotunneista ja sanoivat aikovansa osallistua. Keskusteltuaan harjoittajan kanssa ja allekirjoitettuaan vetoomuksen kondiittori jäi opettelemaan harjoituksia paikan päälle. Neljännen harjoitusliikesarjan jälkeen hän sanoi: ”Tunnen oloni rentoutuneeksi!” Hän sanoi myös jatkavansa harjoitusten opettelemista palattuaan kotiinsa.

Kun ohikulkija Rorschachissa, pienessä Sveitsin kaupungissa, huomasi harjoittajien harjoitusten esittelyn 2. lokakuuta, hän pysähtyi katsomaan. "He ovat niin rauhallisia", hän sanoi.

Lokakuun 3. päivänä Konstanzissa, Saksan eteläisimmässä yliopistokaupungissa, paikalle sattunut nainen huomasi harjoittajien bannerit ja infotaulut ja pysähtyi saadakseen lisätietoa menetelmästä. Hän sanoi: ”Näin tiedotteen elinten ryöstämisestä eläviltä ihmisiltä. Tämä tekee surulliseksi. Haluan tietää tästä enemmän.”

 
Harjoittajat esittelevät Falun Dafa -harjoituksia.

 
Ihmiset keskustelevat harjoittajien kanssa saadakseen lisätietoa Falun Dafasta.

 
Ohikulkijat allekirjoittavat vetoomuksen Augustinerplatzilla Konstanzissa 2. lokakuuta.

 
Überlingenissä ohikulkijat kysyivät Falun Dafasta ja halusivat oppia harjoitusliikkeet. Ihmiset allekirjoittivat vainon vastaisen vetoomuksen. Jotkut turistit entisestä Itä-Saksasta sanoivat tietävänsä kommunismista ja kommunististen hallintojen tekemistä rikoksista. He kannustivat harjoittajia jatkamaan KKP:n rikosten paljastamista.

 
Tosiasioiden selventämistä ihmisille Meersburgissa

 
Tosiasioiden selventämistä ihmisille Friedrichshafenissa

 
Tosiasioiden selventämistä ihmisille Lindaussa

 
Harjoittajien infopiste Bregenzissä

 
Rorschachissa ihmiset allekirjoittavat vetoomuksen vainoa vastaan

 
Vetoomuksen allekirjoittaminen Romanshornissa

"Elinten ryöstäminen eläviltä ihmisiltä on katastrofi"

"Näin infotaulun ja päätin heti allekirjoittaa vetoomuksen. Emme voi antaa sen jatkua", sanoi 78-vuotias Hermann Mueggler, joka on kotoisin Romanshornista. Elinten ryöstämiseen eläviltä harjoittajilta tämä kukkakaupan omistaja kommentoi: "Tämä on suorastaan katastrofi."

Herman sanoi, että hän oli katsonut dokumentteja ja tiesi, että jotkut länsimaalaiset menivät Kiinaan saadakseen tarvitsemansa siirtoelimen nopeasti. Hän tiesi, että KKP tappoi ihmisiä heidän elintensä vuoksi, mutta ei tiennyt KKP:n käyttävän laajassa mittakaavassa Falun Dafan harjoittajia elävinä luovuttajina Hän sanoi, että KKP:n vaino Falun Dafaa vastaan on vitsaus planeetalla.

Kuultuaan, että Falun Dafan harjoittaminen kohentaa terveyttä, Herman sanoi, että ihmisten olisi hyvä harjoittaa sitä. Hän toivoo, että allekirjoitusten kerääminen auttaa lopettamaan KKP:n elinryöstöt.

"Elinten ryöstäminen eläviltä ihmisiltä on epäinhimillistä"

Heti, kun nainen Meersburgissa luki infotaulusta elinryöstöistä, hän tuli harjoittajien infopisteelle ja pyysi saada allekirjoittaa vetoomuksen, jotta tällainen rikollinen toiminta loppuu.

Puistossa Konstanzissa Adriano Pratsch, nuori saksalainen mies, allekirjoitti vetoomuksen nähtyään elinryöstöistä kertovat infotaulut. Hän sanoi asuneensa Hongkongissa kuusi kuukautta ja nähneensä siellä usein harjoittajien infotauluja ja bannereita. Hän allekirjoitti vetoomuksen ja sanoi, että hän tukee Falun Dafan harjoittajien ponnisteluja. ”Vastustan jyrkästi tahdonvastaista elinten poistamista, sillä se on ihmisyyden vastaista.”

Ihmiset allekirjoittavat vetoomuksen ja tuomitsevat vainon

Hans, joka on eläkkeellä, allekirjoitti vetoomuksen vainon tuomitsemiseksi. Hän sanoi, että KKP:n vaino Falun Dafaa vastaan on ”vakava rikos. Se on kansanmurha”. Hän toivoo, että allekirjoitusten keräämisen avulla useammat ihmiset ympäri maailmaa voivat auttaa lopettamaan vainon.

Luan Souza kuuli Falun Dafasta ensimmäistä kertaa. Hän keskusteli harjoittajien kanssa pitkään ja piti harjoituksia erittäin mielenkiintoisina. Hän suunnitteli myös harjoitusten opettelemista palattuaan kotiin. Hän ei voinut ymmärtää, miksi KKP vainosi Falun Dafaa ja toivoo, että hänen allekirjoituksensa auttaa lopettamaan vainon.

Asepalvelusta suorittava nuori mies sanoi, että hän oli kerran kokeillut meditaatiota. Hän sanoi, että Falun Dafan harjoittajilla on sisäinen rauha, ja että KKP:n vaino "tuhoaa perinteisen kulttuurin. Sitä ei pitäisi tapahtua". Hän toivoo, että jonain päivänä harjoittajat voivat harjoittaa vapaasti Kiinassa.

Nuori mies, joka vieraili Friedrichshafenissa, allekirjoitti vetoomuksen. Hän otti muutamia esitteitä ja sanoi, että hän välittää tätä tietoa tuntemilleen poliitikoille.

Asukkaat kiittävät harjoittajia tietoisuuden lisäämisestä

Urike Graepel luki 2. lokakuuta Augustinerplatzin aukiolla Konstanzissa KKP:n elinryöstöistä kertovia infotauluja. Hän allekirjoitti heti vetoomuksen vainon lopettamiseksi. Hänellä oli kyyneleet silmissään, kun hän allekirjoitti.

 
Urike Graepel

Viitaten KKP:n 22 vuotta jatkuneeseen harjoittajien vainamiseen Graepel sanoi: "Tämä ei voi olla sallittua. Kenelläkään ei ole oikeutta tukahduttaa muita ihmisiä, joilla on erilaisia mielipiteitä, ja uhata heidän henkeään. Jos hallitus tekee niin pahaa, he [KKP:n tekijät] ovat erittäin pahoja ihmisiä, kaukana jumalallisesta. Heidät on pysäytettävä."

Denisa Karvay otti hänelle tarjotun Falun Dafa -esitteen matkalla töihin Rorschachiin. Hän kiirehti takaisin ja allekirjoitti vetoomuksen luettuaan sen lounastauollaan. Hän sanoi, että hän piti harjoittajien harjoitusliikkeiden esittelyä erittäin rauhallisena ja mielenkiintoisena eikä voinut kuvitella, miksi KKP vainosi heitä.

Hän sanoi harjoittajille: "Se, mitä teette, on hyvää. En tiennyt siitä mitään aikaisemmin. Tämän aktiviteetin avulla ihmiset voivat tietää, mitä on tapahtunut. Mielestäni tämä on tärkeää ja antaa ihmisille aiheen miettiä asiaa." Ennen lähtöään hän toivoi, että harjoittajat voivat kerätä tarpeeksi allekirjoituksia vainon lopettamiseksi ja kiitti heitä.

Kiinalainen mies eroaa KKP:n järjestöistä

2. lokakuuta harjoittaja odotti päivän viimeistä lauttaa Konstanzissa. Hän tapasi kiinalaisen miehen, joka oli työskennellyt Saksassa useita vuosia. Molemmat alkoivat puhua pandemiasta. Kun harjoittaja sanoi, että KKP vainoaa kiinalaisia, mies oli samaa mieltä. Hän suostui välittömästi käyttäen tekaistua nimeä luopumaan jäsenyydestään kommunistiseen nuorisoliittoon ja nuoriin tienraivaajiin. Saatuaan tietoa Minghuin verkkosivustosta ja harjoittajan käyntikortin hän hyvästeli iloisena harjoittajat.

 
Infopisteiden pystyttämisen lisäksi harjoittajat järjestivät myös autokierroksia yhdeksässä kaupungissa. 20 ajoneuvon paraatissa autojen katoilla oli infotauluja, joissa luki: Falun Dafa hyödyttää sekä kehoa että mieltä; Falun Dafa opettaa ihmisiä olemaan hyviä noudattamalla Totuudenmukaisuuden, Myötätunnon ja Kärsivällisyyden periaatteita; KKP vainoaa Falun Gongia verisellä tavalla ja ryöstää elimiä; Lopeta vaino; Maailma tarvitsee Totuudenmukaisuutta, Myötätuntoa ja Kärsivällisyyttä.

Englanniksi: https://en.minghui.org/html/articles/2021/10/12/196128.html


* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.