Tribune de Genèven raportissa korostetaan Falun Gongin harjoittajille tehtyjä elinryöstöjä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Sveitsin Falun Gongin harjoittajia järjesti tapahtuman Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeusvaltuutetun toimiston Palais Wilsonin edessä 15. heinäkuuta 2021, viisi päivää ennen tämän muinaisen henkisen harjoitusmenetelmän vainon alkamisen (Kiinassa) 22. vuosipäivää.

Andrés Allemand Smaller,Tribune de Genèven, suurimman alueellisen sanomalehden toimittaja, raportoi tapahtumasta.

 
Kuvakaappaus Tribune de Genèven elinryöstöraportista

Artikkelissa, jonka otsikkona oli "Kiina jatkaa tahdonvastaisia elinten poistoja Falun Gongin harjoittajilta", sanottiin, että vuosi toisensa jälkeen Falun Gongin harjoittajat jatkoivat sinne tulemista tuomiten 20. heinäkuuta 1999 alkaneen vainon.

May Bakhtiar, Sveitsin Falun Gongin harjoittajien edustaja, kertoi Smallerille, että juuri Kiinan kommunistisen puolueen entinen puheenjohtaja Jiang Zemin päätti hävittää Falun Gongin, josta hänen mielestään oli tullut Kiinassa liian suosittua, sillä harjoittajien määrän arvioitiin olevan korkeampi kuin kommunistisen puolueen jäsenmäärä. Falun Gongia harjoittivat myös jotkut korkeat valtion virkamiehet. Siitä lähtien vaino on jatkunut. Miljoonia harjoittajia on pidätetty, kidutettu, aivopesty tai vainottu kuoliaaksi. Monista tuli myös tahdonvastaisten elinten poistojen uhri.

YK:n ihmisoikeusasiantuntijat pitävät Kiinan elinryöstöjä hälyttävänä

Raportissa siteerattiin Yhdistyneiden kansakuntien 14. kesäkuuta 2021 antamaa lausuntoa, jossa toista kymmentä ihmisoikeusasiantuntijaa ilmaisi äärimmäisen huolensa väitetystä vähemmistöjen, mukaan lukien Falun Gongin harjoittajien, uiguurien, tiibetiläisten, muslimien ja kristittyjen, ’elinten ryöstämisestä’, Kiinassa."

Näiltä pidätetyiltä "otetiin verikokeet ja heille tehtiin tutkimuksia, kuten ultraääni ja röntgenkuvaus, ilman heidän tietoonsa perustuvaa suostumustaan" ja "tutkimusten tulokset tiettävästi rekisteröitiin elävien elinten lähteiden tietokantaan, joka helpottaa elinten jakamista", sanottiin YK:n julkilausumassa.

Lausunnon mukaan "vangeilta yleisimmin poistettuja elimiä ovat sydän, munuaiset, maksa ja sarveiskalvo sekä harvemmin osia maksasta".

Smaller korosti artikkelissaan, että kommunistisen hallinnon tuella Kiinan sairaaloilla on kymmeniätuhansia elimiä käytettäviksi elinsiirtoihin, mutta ne eivät voineet antaa selkeää tietoa siitä, mistä nämä elimet ovat peräisin.

Sveitsin parlamentin jäsenet ilmaisevat solidaarisuutensa Falun Gongille

Bakhtiar sanoi Smallerille olevansa iloinen nähdessään, että YK:n asiantuntijat alkoivat vihdoin kuunnella heitä ja kiinnittää huomiota siihen, miten Falun Gongin harjoittajat ovat olleet kauhistuttavien elinryöstörikosten kohteina.

Hänestä oli myös kannustavaa nähdä Sveitsin hallituksen virkamiehiä seisomassa Falun Gongin rinnalla ja ilmaisemassa tukensa. "Yli 170 parlamentin jäsentä antoi tänä vuonna tukensa Falun Gongille ja uskonnonvapaudelle. Se lämmittää sydäntäni!"

Englanniksi: https://en.minghui.org/html/articles/2021/7/21/194181.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.