Hongkongin poliisi teki pidätyksiä Falun Dafaan kohdistuneen ilkivallan vuoksi

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Hongkongin poliisi ilmoitti 22. huhtikuuta 2021 pidättäneensä kahdeksan miestä epäiltynä Falun Dafaan kohdistuneesta ilkivallasta. Miesten uskotaan olevan Kiinan kommunistipuolueen (KKP) palkkaamia.

Poliisi kehotti myös yleisöä olemaan koettelematta lakia ja muistutti ihmisiä siitä, että vahingonteko on vakava rikos, josta voi saada jopa kymmenen vuoden vankeustuomion.

Huhtikuun ensimmäisellä viikolla ainakin kuusi Falun Dafa -infopistettä tuhottiin yli kymmenen kertaa. Poliisin antaman lausunnon mukaan he saivat 2. ja 3. huhtikuuta useilta ihmisiltä ilmoituksia Mong Kokin, Wong Tai Sinin, Hung Homin ja Wan Chain piirien Falun Dafa -infopisteille aiheutetuista vahingoista. Hyökkäyksissä tuhoutui yli 90 infotaulua ja muuta materiaalia, joiden yhteenlaskettu arvo oli yli 3000 euroa.

 
 
Huolimatta toistuvista yrityksistä tuhota infopisteet Falun Dafa’n harjoittajat Hongkongissa jatkoivat tietoisuuden lisäämistä keskeytyksettä. Kuvat ovat Soy Streetin infopisteeltä Mong Kokissa 23. huhtikuuta 2021.

Hongkongin poliisi: Vahingonteosta voidaan rangaista vankeudella

Hyökkäyksiä tutkii Länsi-Kowloonin alueen rikosyksikkö. Poliisit pidättivät neljä 25–46-vuotiasta miestä Tuen Munissa, Ngau Tau Kokissa, Yau Ma Tei’ssä ja Kowloon Walled City’ssä 14.–17. huhtikuuta. Epäillyt on vapautettu takuita vastaan, ja heidän on ilmoittauduttava poliisille toukokuun puolivälissä. Neljä muuta 31–52-vuotiasta miestä pidätettiin Wong Tai Sinin, Mong Kokin, Kwai Chungin ja Cheung Sha Wanin alueilla 21. ja 22. huhtikuuta. He ovat edelleen pidätettyinä.

 
Neljä ilkivallantekijää sabotoi Falun Dafa -infopisteen Soy Streetillä, Mong Kokissa 2. huhtikuuta 2021.

Poliisin lausunnon mukaan tapausta tutkitaan edelleen, eikä mahdollisia pidätyksiä ole suljettu pois.

Poliisi muistutti myös asukkaita siitä, että tällaisista omaisuusrikoksista voidaan määrätä ankaria rangaistuksia, jopa kymmenen vuotta vankeutta. He kannustivat asukkaita ilmaisemaan mielipiteensä laillisin keinoin. He toistivat, että kenen tahansa tekemä rikos tutkitaan heidän taustastaan riippumatta.

Poliisin mukaan useimmilla pidätetyistä on mafiatausta. He tutkivat parhaillaan näiden hyökkäysten motiivia.

Falun Dafan harjoittajat kehottavat yleisöä olemaan auttamatta KKP:tä vainossa

Hongkongin Falun Dafan harjoittajat ilmaisivat tyytyväisyytensä ilkivallantekijöiden pidätyksiin. Harjoittaja Zhou Sheng kertoi, että siviilipoliiseja partioi infopisteiden luona vahvistaakseen turvallisuutta ja estääkseen ilkivallan jatkumisen alueella. Hän sanoi myös arvostavansa poliisia heidän tekemästään työstä.

 
Harjoittaja Zhou Sheng toivoo, etteivät ihmiset auttaisi KKP:tä vainossa sen tarjoamasta pienestä palkkiosta huolimatta.


Hän antoi neuvon ilkivallantekijöille: ”Käytettyään sinua hyväksi KKP ei enää huolehdi sinusta. Monia korruptoituneita virkamiehiä, jotka osallistuivat Falun Dafan harjoittajien vainoon Kiinassa, mukaan lukien Bo Xilai ja Zhou Yongkang, rangaistiin rikoksista yksi toisensa jälkeen.”

Hän sanoi KKP:n antaneen ilkivallantekijöille lahjuksia, mutta Hongkong on oikeusvaltio, ja rikoksentekijät joutuvat vastuuseen. Hän suositteli heille kirjaa Yhdeksän kommentaaria Kiinan kommunistisesta puolueesta Kiinan hallinnon todellisen luonteen ymmärtämiseksi. "Historialliset opetukset ovat osoittaneet, ettei KKP:n lupauksiin voi luottaa", hän sanoi.

 
Chen (peitenimi), joka näki Falun Dafa -infopisteen sabotoinnin Mong Kokissa, syytti KKP:tä terrorista Hongkongissa.

Chen näki infopisteen sabotoinnin Mong Kokissa. Hän kritisoi KKP:tä kansalaisten terrorisoinnista. ”Hongkongissa ei ole enää turvallista. Minä pelkään mennä ulos, koska en tiedä keitä nämä ihmiset ovat. KKP on tuhonnut Hongkongin." Hän toivoo, että Hongkongin hallitus voisi auttaa ihmisiä eikä kohdella heitä vihollisina.

Joulukuussa 2020 KKP:n kannattaja hyökkäsi kuuteen infopisteeseen viikon sisällä. Myöhemmin hänet pidätettiin, ja tapausta käsitellään Mong Kokin rikostutkintaosastolla.


Englanniksi: https://en.minghui.org/html/articles/2021/4/26/192037.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.