Saksa: Zhen Shan Ren -taidenäyttely ilmaisee rohkeutta ja toivoa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kansainvälinen taidenäyttely The Art of Zhen Shan Ren oli esillä Offenbachissa Saksassa 5.–25. helmikuuta 2020. Osallistujia liikutti maalausten ilmentämä rohkeus ja toivo.

Falun Gongin harjoittajat, jotka ovat ammattitaiteilijoita, ovat maalanneet kaikki näyttelyn teokset. Ne esittävät Falun Gongin harjoittajia, jotka seuraavat totuudenmukaisuuden, myötätunnon ja kärsivällisyyden periaatteita ja heidän tinkimätöntä rohkeuttaan Kiinan kommunistisen puolueen raa'an vainon edessä.

Näyttely on ollut esillä yli 300 kaupungissa ja yli 50 maassa ympäri maailmaa. Se on saanut luottamushenkilöiden, ihmisoikeusjärjestöjen ja muiden taiteilijoiden tuen.

Näyttely Offenbachissa järjestettiin Offenbachin kaupunginvaltuuston jäsenen Oliver Stirböckin ja kaupunginjohtaja Felix Schwenken tuella. Konferenssisalissa näyttelytilan vieressä pidettiin erilaisia kaupunginhallituksen kokouksia, ja osallistujilla oli mahdollisuus tutustua maalauksiin. Monet heistä kiittivät näyttelyn järjestämisestä.

Uskon voiman ihailu

Anne Teubert osallistui näyttelyn avajaisiin. "Jotkut maalaukset saavat kyyneliin", hän sanoi. ”KKP vainoaa raa'asti ihmisiä, jotka uskovat totuudenmukaisuuteen, myötätuntoon ja kärsivällisyyteen. Sitä on vaikea sietää.”

Rouva Teubert sanoi, että tavallisten ihmisten voi olla vaikea kuvitella, kuinka raa’asti KKP kohtelee erilaisia näkemyksiä omaavia ihmisiä. Hän toivoi Falun Gongin harjoittajien pitävän kiinni vakaumuksestaan.

Hän sanoi liikuttuneensa erityisesti laulusta, jonka Falun Gongin harjoittaja nimeltä Tang lauloi avajaisten aikana. Hän pyysi ryhmäkuvan ottamista Tangin kanssa. Rouva Teubert sanoi, että hän koki uskon voiman Falun Gongin harjoittajien kirjoittamien kappaleiden kautta.

Offenbachissa asuva eläkeläispariskunta Heinz-Jürgen ja Erna Weydmann saivat Falun Gongin harjoittajalta näyttelyesitteen ja päättivät osallistua avajaisiin. Keskustellessaan harjoittajien kanssa he ostivat Zhuan Falun -kirjan, joka on Falun Gongin pääteos, voidakseen oppia menetelmän.

Näyttely jätti heihin voimakkaan vaikutuksen. Rouva Weydmann sanoi kokeneensa, että Falun Gongin harjoittajien usko antoi heille voimaa ja mahdollisuuden kohdata vaino. Hän toivoi harjoittajien pitävän yllä rohkeuttaan ja uskoaan.

Heinz-Jürgen Weydmann ja hänen vaimonsa Erna Weydmann osallistuivat näyttelyn avajaisiin. (Elke, Minghui.org)

Harjoittajien rohkeuden ihailu

Ranskalainen maalari Marie Cavelier osallistui avajaisiin kahden ystävänsä kanssa. Hän sanoi, että maalaus nimeltä "Kuka minä olen" oli hänen suosikkinsa. Maalauksessa esitetty nuori nainen on rento, puhdas ja erityinen.

Saatuaan nähdä kaikki teokset Cavelier sanoi, että vaikka niin suurta joukkoa ihmisiä vainottiin niin julmasti, maailma ei tiennyt mitä tehdä. "Olen surullinen ja vihainen", hän sanoi. "Kuinka ihmiset voivat olla niin julmia?"

"Falun Gongin harjoittajat pysyvät vakaumuksessaan vainonkin edessä", hän sanoi. ”Tämä on aika rohkeaa. Vaikka he ovat vaarassa joutua pidätetyiksi ja kidutetuiksi, he jakavat silti esitteitä vainon vastustamiseksi."

Marie Cavelier (vas.) sekä hänen ystävänsä Joachim Heine ja Marie-Louise Heine näyttelyssä. (Elke, Minghui.org)

Joachim Heine on insinööri suuressa yrityksessä. ”Näissä maalauksissa esiintyvä epäinhimillinen vaino voi tapahtua vain totalitaarisen hallinnon ohjaamassa Kiinassa. Se on kamalaa”, hän sanoi ja toivoi, että Kiinassa tapahtuisi suuri muutos.

Hänen vaimonsa Marie-Louise Heine on eläkkeellä. Hän toimi aiemmin kielenkääntäjänä. Hän sanoi, että vaino oli hänelle kamala ja käsittämätön. Hän kiitti Falun Gongin totuudenmukaisuuden, myötätunnon ja kärsivällisyyden periaatteita.

Henkisesti kohottava

Anita Offenbachista ja Jasmin Frankfurtista katselivat kaikkia maalauksia. Anita sanoi, että hänellä oli kahdenlaisia tunteita. Yksi oli, että hän oli järkyttynyt Falun Gongin vainosta Kiinassa ja toinen oli se, että hän tunsi maalauksista voimakkaan valon ja oikeamielisen voiman, joka oli paljon suurempi kuin pahat voimat.

"Tässä taidenäyttelyssä on voimaa", hän sanoi. ”Tunnen erittäin positiivisen voiman huokuvan tästä ihmisryhmästä. Kun kävelen pois näyttelystä, minusta tuntuu kuin kohoaisin henkisesti.”

Anita (vas.) ja Jasmin näyttelyssä. (Elke, Minghui.org)

Jasmin kertoi kokeneensa näyttelyssä hyvyyttä ja voimaa ja että maalaukset antavat ihmisille toivoa. Toisaalta teokset osoittavat vainon julmuuden ja toisaalta ne osoittavat harjoittajien rohkeutta.

"Harjoittajien usko osoittaa sen sulouden", sanoi Jasmin. "Huolimatta kärsimyksistään vainossa he ovat edelleen täynnä toivoa ja voimaa ja pitävät uskoaan yllä."

Englanniksi: https://en.minghui.org/html/articles/2020/3/17/183672.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.